Yön uutiset: Lue mitä tapahtui, kun nukuit

Julkaistu:

Trump käytti veto-oikeuttaan toisen kerran presidenttikautensa aikana

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on käyttänyt veto-oikeuttaan päätöslauselmaan, joka olisi lopettanut Yhdysvaltojen tuen Saudi-Arabian sotatoimilta Jemenissä.

Kyseessä on toinen kerta, kun Trump käytti vetoa presidenttikautensa aikana. Lue lisää täältä.

Libyassa ammuttu raketteja pääkaupungin keskustaan, kahden siviilin kerrotaan kuolleen

Libyan pääkaupungissa Tripolissa ainakin kaksi siviiliä on kuollut raketti-iskussa, kertovat pelastusviranomaiset.

Lisäksi neljä ihmistä on haavoittunut. Pelastuslaitoksen tiedottajan mukaan tiedot uhrien määrästä ovat vasta alustavia. Lue lisää täältä.

Lentokone syöksyi asuinalueelle Chilessä – kuusi kuollut

Kuusi ihmistä on kuollut lentokoneen syöksyttyä päin rakennusta Chilessä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan yleisilmailukone osui sähkölinjoihin noustuaan satamakaupunki Puerto Monttissa sijaitsevalta La Paloman lentoasemalta. Pian sen jälkeen se lähti syöksymään kohti maata. Lue lisää täältä.

USA:n viranomaislähde: Boeingin turmakonemallinsa koulutuksiin esittämät muutokset kohtuullisia

Lentoyhtiö Boeingin turmakonemallinsa koulutuksiin esittämät muutokset ovat kohtuullisia, arvioi yhdysvaltalainen viranomaislähde.

Sen sijaan lentokonejätti ei vielä ole toimittanut lupaamaansa ohjelmistopäivitystä Yhdysvaltain ilmailuviranomaiselle. Lue lisää täältä.

Macron olisi luvannut perutussa tv-puheessaan veronalennuksia keskiluokalle

Ranskan presidentti Emmanuel Macron olisi luvannut muun muassa veronalennuksia linjapuheessaan, joka peruttiin viime hetkellä Pariisin Notre Damen katedraalin tulipalon takia.

Macron oli juuri nauhoittanut odotetun tv-puheensa, kun hän sai tiedon tulipalosta. Uutistoimisto AFP on nähnyt puheen käsikirjoituksen. Lue lisää täältä.

Maailman suurin yksipäiväinen äänestysryntäys käyntiin Indonesiassa

Indonesiassa on alettu äänestää uudesta presidentistä, parlamentista ja paikallishallinnoista.

Äänioikeutettuja on 190 miljoonaa ja äänestyspaikkoja lähes 800 000, mikä merkitsee, että vaalit ovat maailman suurimmat yksipäiväiset vaalit. Lue lisää täältä.

CNN: Syyttäjät hakevat Täydelliset naiset -tähdelle jopa kymmenen kuukauden vankeustuomiota

Yhdysvalloissa syyttäjät aikovat hakea Täydelliset naiset -televisiosarjan tähdelle Felicity Huffmanille 4–10 kuukauden vankeustuomiota, kertoo lähde uutiskanava CNN:lle.

Huffman on syytettynä yliopistojen sisäänpääsyvehkeilyyn keskittyvässä petosvyyhdissä. Lue lisää täältä.

Jarmo Kekäläisen Columbus teki huimaa historiaa

Columbus Blue Jackets jysäytti yhden NHL-historian kovimmista jymypaukuista varhain keskiviikkoaamuna.

Blue Jackets passitti runkosarjan ylivoimaiseen tyyliin voittaneen Tampa Bay Lightningin kesälomalle suoraan neljässä ottelussa. Blue Jackets vei ratkaisevan neljännen ottelun kotijäällään 7–3. Lue lisää täältä.