Yön uutiset: Lue, mitä tapahtui, kun nukuit

Julkaistu:

Venezuelan Maduro lisää puolisotilaallisia joukkoja, rivitalossa paloi ja maailman suurimman lentokoneen ensilennosta saatiin kuvia.

Venezuelan Maduro kasvattaa armeijan kokoa miljoonalla miliisillä

Vallan kahvassa kynsin hampain pysyttelevä Venezuelan Nicolas Maduro aikoo kasvattaa armeijan puolisotilaallisten joukkojen määrää kahdesta kolmeen miljoonaan.

Maailman suurin lentokone lensi ensimmäistä kertaa

Siipiväliltään suurin koskaan lentänyt kone teki ensilentonsa. Koneella aiotaan laukaista aiempaa halvemmalla avaruuteen raketteja, jotka kuljettavat esimerkiksi satelliitteja.

Demokraatit vaativat Trumpia luovuttamaan verotietonsa

Takarajaksi on asetettu 23. huhtikuuta eli Donald Trumpilla on ilmoituksesta 10 päivää aikaa. Yhdysvaltain presidentti Trump ei ole edeltäjistään poiketen halunnut julkaista verotietojaan.

Sään puolesta tänään voi äänestää koska vain



Luvassa on pilvipoutaa ja 5–8 astetta lämmintä.

Rivitalo paloi Hyvinkäällä – äiti ja lapsi sairaalaan

Nainen teki hälytyksen ja pelastautui ulos lapsensa kanssa, mutta molemmat olivat hengittäneet savua. Asunto menee täysremonttiin.