Yön uutiset: Lue mitä tapahtui kun nukuit

Julkaistu:

Rahtikone putosi mereen lähellä Houstonia

Rahtikone on pudonnut lähellä Houstonia Texasissa Yhdysvalloissa, kertovat Yhdysvaltain ilmailuhallinto sekä lentoyhtiö Atlas Air. Lentoyhtiön mukaan koneessa oli kolme ihmistä.

Onnettomuus tapahtui lauantaina hieman ennen iltayhdeksää Suomen aikaa. Amazon-verkkokauppayhtiön väreissä lentänyt Atlas Airin Boeing 767 -mallinen lentokone oli matkalla Miamista Houstoniin. Lennonjohto menetti yhteyden koneeseen, kun se oli noin 50 kilometriä kaakkoon Houstonin lentokentästä.

Kone syöksyi Trinity Bay -nimiseen merenlahteen lähellä Anahuacin pikkukaupunkia Houstonin itäpuolella. Lue lisää täältä.

Kolumbia: Lähes 300 haavoittunut väkivaltaisuuksissa Venezuelan rajalla

Lähes 300 ihmistä on haavoittunut väkivaltaisuuksissa Venezuelan ja Kolumbian rajalla, kertoo Kolumbia.

Venezuelan raja-alueilla on ollut levotonta, kun sotilaat ovat käyttäneet muun muassa kyynelkaasua yrittäessään estää mielenosoittajia tuomasta avustustarvikkeita rajan yli.

Tiedot lauantaina kuolleiden määrästä vaihtelevat. Uutistoimisto AFP:n mukaan kaksi ihmistä on kuollut Brasilian vastaisella rajalla, kun Venezuelan turvallisuusjoukot ampuivat kohti ihmisiä, jotka yrittivät saada avustustarvikkeita maahan. Washington Postin mukaan kuolleita on neljä.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro ilmoitti lauantaina maan katkaisevan diplomaattisuhteensa Kolumbiaan. Lue lisää täältä.

Pompeo: Yhdysvallat ryhtyy toimiin Venezuelan demokratian tukemiseksi

Ulkoministeri Mike Pompeon mukaan Yhdysvallat ryhtyy toimiin tukeakseen Venezuelan demokratiaa.

Pompeo kirjoitti Twitterissä, että Yhdysvallat aikoo toimia niitä tahoja vastaan, jotka vastustavat rauhanomaista demokratiakehitystä Venezuelassa. Lue lisää täältä.

Kuubalaiset äänestävät uudesta perustuslaista – yksityisomistus ollaan tunnustamassa ja Kuuba saamassa pääministerin

Kuubassa järjestetään tänään kansanäänestys uudesta perustuslaista. Se korvaa aiemman, kylmän sodan aikaisen perustuslain.

Uusi laki ei tuo suuria mullistuksia. Senkin jälkeen Kuuba on sosialistinen valtio, jossa vallitsee suunnitelmatalous ja valta on kommunistisella puolueella.

Toisaalta laissa tunnustetaan ensimmäistä kertaa yksityisomistus sekä markkinoiden ja yksityisen sektorin rooli Kuuban taloudessa. Laissa myös luodaan Kuubaan pääministerin tehtävä. Lue lisää täältä.

Lauri Markkanen teki NBA:ssa uuden piste-ennätyksensä

Suomalaistähti Lauri Markkanen on tehnyt koripalloliiga NBA:ssa henkilökohtaisen piste-ennätyksensä. Markkanen heitti 35 pistettä, kun Chicago Bulls voitti kotonaan Boston Celticsin 126–116. Aiempi ennätys oli 33 pistettä.

Markkasella oli seitsemän kolmen pisteen heittoyritystä, joista kolme meni sisään. Levypalloja hän nappasi 15, ja peliaikaa kertyi 37 minuuttia. Lue lisää täältä.