Yön uutiset: Lue mitä tapahtui, kun nukuit - Yön uutiset - Ilta-Sanomat

Yön uutiset: Lue mitä tapahtui, kun nukuit

Julkaistu: 16.2.2019 5:22

5 kuollut Illinois’n joukkoampumisessa, 5 poliisia haavoittunut

Viisi ihmistä on poliisin mukaan kuollut teollisuusalueella tapahtuneessa joukkoampumisessa Illinois’n osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Tulen avannut asemies ehti lisäksi haavoittaa viittä poliisia ennen kuin hänet ammuttiin kuoliaaksi. Lue lisää täältä.

Erikoissyyttäjä suosittaa Trumpin entiselle kampanjapäällikölle pitkää vankeustuomiota

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin puolesta toimivat syyttäjät suosittavat Donald Trumpin entiselle kampanjapäällikölle Paul Manafortille 19–24 vuoden vankeustuomiota.

Valamiehistö totesi Manafortin, 69, viime vuonna syylliseksi kahdeksaan pankki- ja veropetosta koskevaan syytekohtaan. Lue lisää täältä.

Nigeria siirtää presidentinvaalejaan viikolla

Afrikan runsasväkisimmän maan Nigerian presidentin- ja parlamentinvaalit siirtyvät viikolla eteenpäin, kertovat vaaliviranomaiset. Vaalit oli määrä järjestää tänään.

Presidenttikisa käydään istuvan presidentin Muhammadu Buharin ja aiemmin varapresidenttinä toimineen Atiku Abubakarin välillä. Lue lisää täältä.

New Yorkissa osoitettu mieltä Trumpin hätätilan julistamista vastaan

Yhdysvalloissa New Yorkissa on osoitettu mieltä presidentti Donald Trumpin hätätilan julistamista vastaan. Guardianin mukaan osa protestoijista huusi Trumpin itse olevan hätätilanne.

Trump kertoi eilen julistavansa hätätilan maan etelärajan tilanteen vuoksi. Lue lisää täältä.

Maduro ryöpytti Yhdysvaltoja – ”He ovat varastaneet 30 miljardia dollaria ja tarjoavat murusia”

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro hyökkäsi perjantaina kovin sanoin Yhdysvaltoja vastaan, kertoo uutistoimisto AFP.

Maduro väittää Yhdysvaltojen ”varastaneen” miljardeja dollareita ja tarjoavan vastineeksi ”murusia” humanitäärisenä apuna. Hän syyttää Venezuelan ongelmista Yhdysvaltojen asettamia pakotteita ja sanoo niiden maksaneen maalle 30 miljardia dollaria. Lue lisää täältä.

Novitshok-myrkyn uhrin Dawn Sturgessin omaiset rikkoivat hiljaisuuden: ”Skripalit eivät olleet todellisia uhreja”

Novitshok-hermomyrkylle altistumisen jälkeen kuolleen Dawn Sturgessin vanhemmat ovat rikkoneet hiljaisuuden Britanniassa.

Stan ja Caroline Sturgess kertovat Guardian-lehden haastattelussa vihastaan ja tuskastaan, jota he ovat tunteneet tyttärensä menettämisen seurauksena. Lue lisää täältä.

Guardian: Facebook on sallinut kohdennetut mainokset rokotevastaisuudesta kiinnostuneille

Rokotevastaiset tahot ovat voineet tehdä Facebookissa kohdennettuja mainoksia rokotevastaisuudesta kiinnostuneille, kertoo Guardian.

Lehden mukaan Facebook on muun muassa sallinut kohdennetut mainokset 900 000 ihmiselle, jotka ovat olleet kiinnostuneita ”rokotteiden kiistanalaisuudesta”. Lue lisää täältä.