Yön uutiset: Lue mitä tapahtui, kun nukuit

Julkaistu:

Nuoret Leijonat kukisti Yhdysvallat ja otti MM-kultaa

Suomi on voittanut jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Nuoret Leijonat kaatoi Vancouverissa pelatussa loppuottelussa Yhdysvallat 3–2.

Suomen sankariksi nousi 17-vuotias Kaapo Kakko, joka iski ratkaisumaalin alle puolitoista minuuttia ennen loppusummeria.

Nuorten Leijonien avausmaalin teki toisessa erässä Jesse Ylönen. Otto Latvala vei kolmannessa erässä Suomen jo 2–0-johtoon, mutta Yhdysvallat tuli tasoihin alle kolmessa minuutissa.

Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus on Suomelle viides ja ensimmäinen Pohjois-Amerikassa pelatussa turnauksessa. Viime vuosina Suomi on voittanut MM-kultaa myös 2014 ja 2016. Lue lisää täältä.

Osa Yhdysvaltojen joukoista saattaa pysyä Syyriassa

Yhdysvallat saattaa sittenkin jättää jonkin verran joukkojaan Syyrian tärkeimpiin sotilastukikohtiin, kertoo nimetön virkamies Donald Trumpin hallinnosta. Asiasta uutisoi Guardian.

Virkamies kertoi asiasta toimittajille Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin nelipäiväisen Israelin ja Turkin vierailun yhteydessä.

Boltonin on tarkoitus keskustella Turkin presidentin Recip Tayyip Erdoganin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa Yhdysvaltojen joukkojen määrästä ja vetäytymisen askelmerkeistä. Lue lisää täältä.

Poliisi kuoli purkaessaan kirkkopommia Egyptissä

Egyptissä poliisi on kuollut purkaessaan pommia kirkon vieressä. Lauantaina sattuneessa räjähdyksessä haavoittui lisäksi kaksi poliisia.

Pommi oli asetettu kirkon viereen Nasr Cityssä Kairon laitamilla.

Tapaus sattui vain kaksi päivää ennen kuin Egyptin koptikristityt juhlivat joulua.

Egyptin koptivähemmistö on ollut viime vuosina toistuvasti äärijärjestö Isisin hyökkäysten kohteena. Joulukuusta 2016 lähtien yli 100 koptia on kuollut jihadistien iskuissa. Lue lisää täältä.

Puolueet: Rikostuomio ei ehdoton este eduskuntavaaliehdokkuudelle

Rikostuomio ei ole ehdoton este eduskuntavaaliehdokkuudelle, käy ilmi STT:n suurimmille eduskuntapuolueille tekemästä kyselystä.

Puolueiden mukaan jokainen tapaus pitää punnita erikseen.

Esimerkiksi keskustan poliittisen asiantuntijan Ilkka Miettisen mukaan on tapauskohtaisestikin harkittava, miten ajallisesti kaukaiset tai merkitykseltään vähäiseksi katsottavat tapaukset vaikuttavat henkilön kykyyn toimia yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Lue lisää täältä.