Yön uutiset: lue mitä tapahtui, kun nukuit - Yön uutiset - Ilta-Sanomat

Yön uutiset: lue mitä tapahtui, kun nukuit

Kuvituskuva
Julkaistu: 1.1.2019 5:51

Uudenvuoden raketeista ainakin yksi vakava silmävamma

Ainakin yksi ihminen on saanut Suomessa vakavan silmävamman ilotulitteista uudenvuodenyönä. Oulun yliopistollisen sairaalan päivystävä silmälääkäri sanoi STT:lle aamuyöllä hieman kello kahden jälkeen, että sairaalassa on hoidettavana yksi vakavan silmävamman saanut potilas.

Kuopion yliopistollisesta sairaalasta kerrottiin, että toistaiseksi tietoon ei ole tullut yhtään silmävammaa. Lue lisää täältä.

Tuuli jatkuu navakkana, laajoilta sähkökatkoilta toistaiseksi vältytty

Tuuli jatkuu navakkana myös vuoden vaihduttua. Ilmatieteen laitoksen mukaan sää lauhtuu uudenvuodenpäivänä tilapäisesti, kun matalapaine syvenee maan yllä.

Ajokeli on huono suuressa osassa maata lumi- tai räntäsateen ja lumipyryn vuoksi.

Maan etelä- ja keskiosissa lämpötila on aamusta alkaen muutaman asteen plussalla, pohjoisessa lumisade heikkenee vähitellen ja lämpötila on nollan ja kahdeksan miinusasteen välillä.

Merialueilla varoitetaan laajasti kovasta lounaistuulesta, joka voi puhaltaa jopa 17 metriä sekunnissa. Lue lisää täältä.

Mies ajoi autolla uudenvuoden juhlijoiden päälle Tokiossa

Tokiossa Japanissa useita ihmisiä on loukkaantunut auton ajettua uudenvuoden juhlijoiden joukkoon, kertovat poliisi ja paikallinen media. Uutistoimisto AFP:n mukaan loukkaantuneita on yhdeksän. Yhden vammat ovat vakavia.

Parikymppinen mies ohjasi auton jalankulkijoiden päälle Tokion nuorison suosimalla Harajuku-muotialueella hieman puolenyön jälkeen paikallista aikaa. Tapahtumapaikka eli Takeshita-katu oli suljettu autoliikenteeltä uudenvuoden juhlallisuuksien vuoksi.

Poliisi kertoi pidättäneensä miehen epäiltynä murhan yrityksestä. Lue lisää täältä.

Manchesterissa kolme haavoittui veitsi-iskussa rautatieasemalla

Britannian Manchesterissa kolme ihmistä on haavoittunut veitsi-iskussa kaupungin rautatieasemalla. Poliisin mukaan mies ja nainen on viety sairaalaan hyökkäyksen jäljiltä, kertoo BBC. Heidän tilastaan ei ole tietoa. Lisäksi yksi poliisi sai veitsestä haavan olkapäähänsä.

Yksi mies on pidätetty, ja rautatieasema suljettiin hyökkäyksen jälkeen. Poliisi partioi paikalla.

BBC:n tuottaja oli paikalla asemalaiturilla, kun hyökkääjä puukotti miestä pitkällä keittiöveitsellä. BBC:n mukaan hyökkääjä "Allah" ja vastusti pidätystä aggressiivisesti. Hänen pysäyttämiseksi tarvittiin useita poliiseja. Lue lisää täältä.

Tuoreimmat osastosta