Yön uutiset: Katso mitä tapahtui kun nukuit

Julkaistu:

Valkoinen talo lopetti suruliputuksen poikkeuksellisen aikaisin McCainin kuoleman jälkeen - laskettiin myöhemmin takaisin

Yhdysvalloissa Valkoisen talon liput laskettiin jälleen paikallista aikaa maanantaina iltapäivästä puolitankoon senaattori John McCainin kuoleman johdosta, kertoo muun muassa Washington Post. Liput oli poikkeuksellisesti aiemmin päivällä nostettu täyteen korkeuteensa, vaikka yleensä senaattorin kuollessa Valkoisen talon liput on pidetty puolitangossa hautajaisiin asti.

Lippujen nostaminen ylös kirvoitti voimakasta kritiikkiä, minkä jälkeen presidentti Donald Trump allekirjoitti julistuksen lippujen laskemisesta uudestaan puolitankoon, lehti kertoo. Lue lisää täältä.

Meksikon tuleva presidentti: USA:n ja Meksikon Nafta-sopu vasta ensimmäinen askel - Kanada halutaan mukaan

Meksikon tuleva presidentti Andres Manuel Lopez Obrador haluaa myös Kanadan mukaan uudistettuun vapaakauppasopimukseen. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen ja Meksikon sopu vapaakauppasopimus Naftan uudistamisesta oli vasta ensimmäinen askel.

Obrador sanoo Meksikon olevan todella kiinnostunut pysymään kolmen maan sopimuksessa, sillä hänen mukaansa sopimus pitää pitää alkuperäisen kaltaisena.

Yhdysvallat ja Meksiko ovat viime viikkojen ajan viimeistelleet Naftan uudistamista, ja Suomen aikaan eilen ilmoitettiin, että maat pääsivät asiasta sopuun.

Kanadan mukaantulo on kuitenkin vielä epäselvää. Lue lisää täältä.

Turun hovioikeus käsittelee uusnatsijärjestön lakkauttamista

Turun hovioikeus käsittelee uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) lakkauttamista. Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi aiemmin, että uusnatsijärjestö ajaa demokraattisten arvojen kanssa yhteensopimattomia tavoitteitaan laittomin ja räikeästi hyvän tavan vastaisin keinoin. Samalla oikeus päätti lakkauttaa Pohjoisen perinteen, joka on oikeuden mukaan perustettu PVL:n talousasioiden hoitamista varten.

Valituksessaan vastarintaliikkeen vastuuhenkilöt ja Pohjoinen perinne ry perustelevat päätöksen purkamista muun muassa epätäsmällisyydellä hyvän tavan määrittelemisessä ja vähäisellä oikeuskäytännöllä rekisteröimättömistä yhdistyksistä. Lisäksi valituksen mukaan Pohjoinen perinne ei olisi yhdistyslain tarkoittamalla tavalla Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen suoraan tai välillisesti kuuluva yhdistys. Lue lisää täältä.