Yön uutiset

Yön uutiset: Katso, mitä tapahtui kun nukuit

Julkaistu:

Meksikon verinen huumesota jatkuu

Meksikossa Chihuahuan osavaltiossa yhteensä 30 ihmistä surmattiin torstain ja perjantain aikana huumekauppaan liittyvissä väkivaltaisuuksissa, kertoi syyttäjänvirasto lauantaina. Viraston tiedottajan mukaan lisäksi yksi ihminen menehtyi saamiinsa vammoihin lauantaina.

Väkivaltaisuudet liittyivät tiedottajan mukaan kahden kilpailevan huumekartellin hyökkäyksiin toisiaan vastaan. Surmansa saaneiden joukossa oli neljä naista ja kolme alaikäistä, joista yksi oli 14-vuotias, toinen 15-vuotias ja kolmas 17-vuotias.

Yli 250 poliisia lähetettiin lauantaina partioimaan alueille, jossa väkivaltaisuudet tapahtuivat. Lue lisää täältä.

USA:n kokenein astronautti kuoli

Yhdysvalloissa surraan astronautti John Youngin kuolemaa. 87 vuoden ikään ehtineen Youngin kerrotaan kuolleen kotonaan keuhkokuumeeseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaikkiaan kuusi avaruuslentoa tehnyt Young käveli myös Kuussa johdettuaan Apollo 16 -lentoa vuonna 1972. Hänet muistetaan myös tempauksesta, jossa hän salakuljetti voileivän avaruuteen. Lue lisää täältä.

Saudi-Arabiassa pidätetty useita protestoineita prinssejä

Saudi-Arabiassa viranomaiset ovat pidättäneet 11 protestiin osallistunutta prinssiä, uutisoi muun muassa BBC. Protestin taustalla oli muun muassa Saudi-Arabian hallinnon päätös lopettaa kuninkaallisten vesi- ja energialaskujen maksaminen. Lisäksi prinssit halusivat korvauksen kuolemaan tuomitun serkkunsa teloittamisesta, CNN kertoo viranomaisten sanoneen. Lue lisää täältä.

HS: Kelan etuuksia maksetaan eniten Itä- ja Pohjois-Suomeen

Suomen kallein kunta Kelalle on Rautavaara Pohjois-Savossa, kertoo Helsingin Sanomat. Jos kuntalaisten saamat eläkkeet, tuet ja muut etuudet suhteutetaan kunnan asukaslukuun, saa jokainen Rautavaarassa asuva kuukaudessa Kelalta 304 euroa. Keskimäärin suomalainen saisi samalla tavalla laskettuna 209 euroa kuussa. Lue lisää täältä.