Suomen yleisurheilun teinisensaation piti olla jo menetetty tapaus – nyt pamahti 28-vuotiaana kova aika

Ella Räsänen oli 2010-luvun alun huikea teinisensaatio, joka terveyssyistä katosi täysin kartalta. Viikonloppuna pamahti kaikessa hiljaisuudessa raju tulos.

Ella Räsänen oli kymmenen vuotta sitten melkoinen teinisensaatio koko eurooppalaisen yleisurheilun mittakaavassa.

23.1. 15:26

Kun ensi vuonna 30 vuotta täyttävä yleisurheilija on kahdeksasta viime kaudesta kuudella jäänyt kokonaan ilman tuloksia, ei ole kohtuutonta päätyä siihen johtopäätökseen, että ura on käytännössä päättynyt.

Tällainen urheilija oli 2010-luvun alun ratakierroksen teinisensaatio Ella Räsänen, 28, kunnes viikonloppuna rävähti. Räsänen palasi Helsingin hallikisoissa mielimatkalleen ja juoksi 10 vuoteen parhaan halliaikansa 54,98. Ulkonakaan ei ole kulkenut näin kovaa kuin viimeksi 2014.

Lue lisää: Suomen pikajuoksijalupaus selvisi rajuista ongelmista – pari kuukautta sängyn pohjalla: ”Kuin olisi paniikki päällä”

Räsänen sijoittuu 400 metrin kauden hallitilastossa sijalle 72, mutta edellä on pelkästään amerikkalaisia peräti 36.

Kauden 2014 jälkeen Räsäseltä löytyy datapalvelu Tilastopajasta yhteensä seitsemän kilpailutulosta ennen tätä hallikautta, niistä viisi pelkästään kaudelta 2021.

Vaikka moni on luullut Ella Räsäsen lopettaneen tai siirtyneen jäähdyttelyvaiheeseen, Tampereen yleisurheiluväki on tiennyt naisen yhä tavoittelevan määrätietoisesti huipputuloksia.

Räsäsen valmentaja Petra Stenman oli itsekin kivikova neljännesmaileri aidoilla ja ilman ja osasi odottaa vuodesta 2015 valmentamaltaan Räsäseltä hyvää tulosta.

– Ella oli erittäin lahjakas nuorena ja hän on erittäin lahjakas edelleen. Nyt hän on pitkästä aikaa saanut harjoitella terveenä, ja olemme pystyneet maltillisesti lisäämään määrää ja tehoa, Stenman kertoo.

Lue lisää:

Ella Räsänen täräytti EM-Göteborgissa: SE ja juniorien EE!

Räsäsen huima 400 metrin halliennätys 52,37 on juuri täyttänyt 10 vuotta, kun Istanbul maaliskuun alussa järjestää EM-hallikisat. Kukaan eurooppalainen ei ole hallissa juossut näin nuorena (19 vuotta 33 päivää) yhtä kovaa aikaa.

– Tavoite on ollut pystyä kilpailemaan tällä hallikaudella. EM-kisoista ei ole puhuttu, valmentaja kertoo.

Erikoista on, että Räsäsen kolme parasta aikaa 400 metrillä on syntynyt nimenomaan 200 metrin sisäradalla, joka normaalisti tuottaa kyseisellä matkalla selvästi hitaampia aikoja kuin ulkona 400-metrisellä radalla.

– Normaalilla laskukaavalla halliajasta voi ottaa 0,8 sekuntia pois, Stenman valottaa.

Urheilun ohella Kangasalta kotoisin oleva Ella Räsänen on harjoitellut tavoitteellisesti myös viulunsoittoa.

Tällä kaavalla Räsänen oli siis 2013 parhaimmillaan vähän yli 51,50 sekunnin kunnossa. Sellaisella ajalla mennään lähes säännönmukaisesti esimerkiksi EM-finaaliin.

– Se on tietysti spekulaatiota. Pitäisi päästä ulkoratakauteen terveenä juoksemaan sellaisia aikoja.

Räsänen edusti Suomea useissa nuorten ja aikuisten arvokisoissa 2010–2014, mutta sen jälkeen vain parikymppisenä alkoivat suuret terveysongelmat. Räsänen on kärsinyt mm. selkänikaman rasitusmurtumasta, vaikeista ylikuormitustiloista ja hän on puhunut julkisuudessa avoimesti myös masennusdiagnoosistaan.

Välivuosiensa aikana Räsänen on myös opiskellut ja käynyt töissä.

– Ellan identiteetti on silti koko ajan ollut urheilijan identiteetti, ja Tampereella on hyvin tiedetty, että hän edelleen treenaa. Muualla Suomessa tämä Helsingin tulos ehkä olikin yllätys, valmentaja sanoo.

Stenman ja Räsänen kävivät viime syksynä syvälliset ja perusteelliset keskustelut, joissa päätettiin antaa yleisurheilulle vielä yksi rehellinen mahdollisuus.

Tulevaan ulkoratakauteen Räsänen valmistautuu mm. Suomen maajoukkueen neljännesmailerien kanssa leireillä Pajulahdessa ja Tampereella. Etelä-Afrikassa Esbo IF:n juoksija tulee leireilleeksi peräti kahdesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?