Sveitsiläisvalmentaja lataa kovan ennustuksen Viivi Lehikoisesta – yksi tekijä voi räjäyttää pankin: ”Hyvä asia Suomelle”

Valmentaja Laurent Meuwly kertoo, miten nosti Viivi Lehikoisen takaisin jaloilleen.

Laurent Meuwly teki ihmeitä Viivi Lehikoisen kanssa.

17.8. 10:31

München

Hollannin maajoukkueen valmentaja Laurent Meuwly sanoo, ettei hän tehnyt tänä kesänä 400 metrin aitajuoksun SE:n juosseen Viivi Lehikoisen kanssa mitään taikatemppuja. Mutta Lehikoisen, 22, ura kääntyi mollista duuriin, kun hän siirtyi sveitsiläisen Meuwlyn valmennukseen vuonna 2020.

Ennen sitä Lehikoisen ura polki kolme vuotta paikoillaan, mikä painui myös umpilahjakkaan juoksijan psyykeeseen.

Meuwly kertoo tutkineensa Lehikoisen taustoja, kun suomalainen otti valmentajavelhoon yhteyttä. Hän huomasi, että Lehikoinen oli ollut hyvin menestynyt juniorina.

– Ajattelin, että jos Viivi pystyi tulokseen 56,5 juniorina, hän todennäköisesti pystyisi juoksemaan kovaa myös nyt. Ei ollut mitään syytä, miksei voisi. Sitten löysin harjoitusohjelmasta kehityskohteita, Meuwly kertoo.

Kun Lehikoinen tottui uuteen treeniin, homma alkoi toimia. Mutta kyse ei ollut vain fyysisestä harjoittelusta. Lehikoisessa piti sytyttää sisäinen liekki: usko itseen.

Meuwlyn mukaan sytytykseen on kaksi tapaa. Joko urheilijat voivat tehdä töitä henkisellä puolella.

– Mutta lopulta helpointa on kehittyä ja kokea, että on joka päivä parempi urheilija. Samalla itseluottamus palautuu, Meuwly sanoo.

Vaikka Lehikoinen rikkoi MM-kisoissa Tuija Helanderin rikkomattomana pidetyn Suomen ennätyksen, valmentajasta tuntuu, että juoksija epäilee yhä ajoittain kuntoaan.

– Yritän silloin auttaa Viiviä miettimään positiivisia puolia ja niitä asioita, joissa hän on hyvä, Meuwly sanoo.

Hänestä on silminnähden selvää, että Lehikoinen on nyt parempi urheilija kuin kaksi vuotta sitten. Mutta pääsy nykyiselle tasolle vaati pientä takapakkia. Meuwly huomasi, että hänen valmennuksessaan aloittaessaan Lehikoinen ”kuoli täysin” maalisuoralle päästessään.

Hollantilainen päätti, että suorituksissa tehdään tekninen muutos. Aitavälejä juostiin ensin vuosi 16 askeleella aiemman 15:n sijaan. Kun Lehikoinen vahvistui, pystyttiin vaihtamaan takaisin 15 askeleeseen. Ja pam, loppu tuli siitä huolimatta vahvasti, ja Suomen ennätys syntyi.

Meuwly lataa suojatilleen kovat odotukset niin käynnissä oleviin EM-kisoihin kuin tulevaisuuteenkin. Lehikoinen pääsee tilastoaikojensa perusteella suoraan 400 metrin aitajuoksun välieriin Münchenin EM-kisoissa.

Meuwly arvioi, että finaalipaikasta käydään raju taistelu. Mutta jos suomalainen yltäisi finaaliin, kuten valmentaja uskoo, mikä vain voi olla mahdollista. Finaalipäivä perjantaille on luvattu kurjaa säätä.

– Hirveä sää on hyvä asia Hollannille ja Suomelle. Olemme tottuneet siihen. Jos olot ovat vaikeat, Viivi voi taistella mitalista, Meuwly täräyttää.

– Pidemmällä aikavälillä Lehikoinen voi ehdottomasti juosta 53-alkuisia aikoja. Sitten hän voi päästä finaaliin myös MM-kisoissa tai olympialaisissa.

Lehikoisen tuore Suomen ennätys on 54,60. Hän juoksee EM-välierässä torstaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?