Tähtivalmentaja jyräsi Viivi Lehikoisen toiveen – EM-lupaus joutui urakoimaan Joensuussa: ”Ei ollut minun päätettävissä”

Viivi Lehikoinen luottaa valmentajansa Laurent Meuwlyn näkemykseen.

Viivi Lehikoinen juoksi sileän ratakierroksen SM-kultaa.

6.8. 20:24

400 metrin aitojen EM-toivo Viivi Lehikoinen kiri dramaattiseen SM-kultaan 400 metrin sileällä matkalla Joensuun Kalevan kisoissa. Lehikoisen voittoaika kellotettiin lukemiin 53,02. Taakse jäivät sileällä ratakierroksella EM-kisoihin matkaavat Mette Baas ja Milja Thureson.

Mestaruus tuli matkalla, jota Lehikoinen ei olisi erityisemmin halunnut tänä viikonloppuna juosta.

Huippuvalmentaja Laurent Meuwly päätti laittaa Lehikoisen urakoimaan kahden päivän edestä viikkoa ennen Münchenin EM-kisareissun alkua.

Lehikoinen olisi valinnut toisin ja kilpaillut Joensuussa 200 metrillä, jossa lähtöjä olisi ollut luvassa vain yhtenä päivänä.

– Kai se juoksu hyvältä tuntui. Ehkä itse olisin juossut jotain muuta, kun jalat ovat tuntuneet niin raskaalta, mutta ei ollut minun päätettävissä, Lehikoinen tiivisti.

Miten valmentaja Meuwly sitten perusteli päätöstä juosta 400 metriä?

– Ei hän perustellut, Lehikoinen naurahtaa.

Lehikoinen vakuuttaa luottavansa myös lajin eurooppalaista ykköstykkiä Femke Bolia luotsaavan sveitsiläisvalmentajan näkemykseen.

– Yleensä jos hän sanoo jotain, niin hänellä on joku syy siihen. Ei tarvitse enempää kysellä, juoksuhuippu jatkaa.

Lehikoisen matka kohti kauden tärkeimpiä startteja Müncheniin alkaa ensi viikonloppuna. Sitä ennen luvassa on viimeinkin kaivattua herkistelyä.

– Olen valitellut raskaita jalkojani. Laurent sanoi, että ensi viikolla helpottaa treenit. Laitoin peukkua siitä, Lehikoinen naureskeli kisan jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?