Keihäänheittäjä Topias Laine, 20, kertoo, että Ukrainan sota herätti runsaasti keskustelua Puolustusvoimien urheilukoulussa.
Laine vapautui reserviin reilu viikko sitten, joten hän oli vielä tiiviisti varusmiespalveluksessa 24. helmikuuta, kun Venäjän armeija hyökkäsi Ukrainaan.
– Puhuimme asiasta paljon varusmiesten kesken. Henkilökunnaltakin tuli lausuntoja. Kun asiantuntija oli puhumassa, keskustelu meni nopeasti siihen, että kyselimme Ukrainan sodan tilanteesta ja siitä, mikä on Suomen tilanne, Laine kertoo.
– Ihan älytöntä pelkoa ei ollut havaittavissa kellään, mutta se kiinnosti tosi paljon, että mikä meidän asemamme tässä tilanteessa on.
Laine sanoo, että Euroopassa puhjennut sota ei vaikuttanut hänen maanpuolustustahtoonsa suuntaan tai toiseen.
– Koen, että on tärkeää hoitaa oma velvollisuutensa. Itsenäisyys on tärkeä asia. Suomalaisen miehen kuuluu hoitaa hommansa. Sen verran olen isänmaallinen, Laine sanoo.
Varusmiespalveluksen aika oli keihäslupauksesta mielenkiintoista. Myös urheilu luonnistui hyvin alun tiukan sotilaskoulutuksen jälkeen. Joulukuussa helsinkiläinen oli hetkellisesti palveluskelvoton, sillä hän joutui kylkileikkaukseen. Kyseessä oli kesän kisoissa tullut vanha vamma.
Suhteellisen pian Laine kuitenkin pääsi takaisin fyysiseen palvelukseen.
– Onhan se armeijassa oleminen vähän erilaista kuin mitä siviilielämässä tulee tehtyä. Urheilukoulussa oli kuitenkin miellyttävää olla, koska kaikki ovat urheilijoita ja samantyyppistä porukkaa. Sain paljon uusia tuttuja eri lajeista, hän kommentoi.
Kuva: Urheilukoululaiset poseerasivat yhteiskuvassa. Laine on alarivissä toinen oikealta.
Laine teki läpimurtonsa viime kaudella, kun hän voitti alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden ja räväytti ennätyksekseen 81,67. Hän debytoi myös aikuisten maajoukkueessa ja oli Ruotsi-ottelussa keihään kakkonen 79,84 kantaneella siivullaan.
Ensi kesänä kilpaillaan sekä aikuisten MM- että EM-kisat, jotka ovat Laineen tavoitteena. Kaudesta on tulossa siis hyvin tärkeä. Armeija-aika ja kylkileikkaus tekivät lupaavan heittäjän harjoituskaudesta rikkonaisen, mutta hän uskoo olevansa hyvässä tilanteessa kaiken huomioon ottaen.
Kunnon säilymisestä kertoo myös intissä juostu henkilökohtainen ennätys Cooperin testissä: noin 3 200 metriä.
– Valoisalta näyttää. Olen mennyt eteenpäin ja kehittänyt ominaisuuksiani talven aikana. Odotan ensi kesältä tuloksellista tasonnostoa. Uskon, että voisin päästä valintakelpoiseksi arvokisoihin ihan hyvin. Suomen sisäinen kamppailu kolmesta kisapaikasta tulee vain olemaan tosi kovaa, pikajuoksutaustainen Laine kertoo.
Münchenin EM-kisojen tulosraja on 84 metriä. Eugenen MM-kisoihin vaaditaan metrin parempi tulos. 85 metrin rajan on rikkonut suomalaisista vain Oliver Helander viime kesänä. Lassi Etelätalolla on puolestaan mainio määrä ranking-pisteitä esimerkiksi Tokion olympialaisten kahdeksannen tilan jäljiltä.