Miia Sillman joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi lapsena.

Huippu-urheilija Miia Sillman, 26, joutui tunnetun ravivalmentajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi lapsena – kertoo nyt, miten vuosia kestänyt painajainen alkoi

Seitsenottelun Suomen mestari Miia Sillman joutui tunnetun ravivalmentajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi lapsena. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa, jotta voisi auttaa edes yhtä saman kokenutta ihmistä.


9.11.2021 6:15

Kaikki vaikuttaa olevan hyvin.

Seitsenottelija Miia Sillman hymyilee kameralle, vaihtaa asentoa ja ilmettä kuvaajan pyyntöjen mukaan kuin tottuneempikin malli, heittää väliin vitsin ja jopa kuittailee entuudestaan itselleen tuntemattomien kuvaajan ja toimittajan toilailuille.

Sitten Sillman, 26, ottaa oma-aloitteisesti puheeksi aiheen, jonka vuoksi täällä Tampereen Kehräsaaren rannoilla ja pikkukujilla ollaan.

Aihe on vaikea ja vakava. Kammottava. Ja tärkeä.

Siksi Sillman haluaa puhua siitä ja antaa sille kasvonsa.

Lue lisää: Sami Itani järkyttyi syvästi Miia Sillmanin avautumisesta: ”Tunnen yhtä aikaa valtavaa ihailua uskalluksesta”

Suomea hätkähdytti kesäkuun alussa uutinen tunnetun ja menestyneen pirkanmaalaisen ravivalmentajan Erkki-Pekka Mäkisen saamasta 4,5 vuoden ehdottomasta vankeustuomiosta. Tuomio tuli yhdestä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yhdestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ampuma-aserikkomuksesta. Mäkinen ei valittanut tuomiosta, eli se on nyt lainvoimainen.

Tapauksessa oli kolme asianomistajaa. Miia Sillman oli heistä yksi. Hänen kohdallaan rikosnimike oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Hän oli uhri. On yhä.

Hyväksikäyttö alkoi, kun Miia Sillman oli 10-vuotias.

Sillman muistaa olleensa kolmasluokkalainen, kun hän huomasi, että perheen kesämökin lähellä on ravitalli. Hän alkoi käydä tallilla ja ihastui erityisesti yhteen hevoseen, josta tuli hänen silmäteränsä.

– Hevoset olivat koko maailmani. Olisin voinut kuolla niiden vuoksi. Sellainen tyttö ei näe mitään muuta kuin hevosia. Kotoammekin oli tallille melko lyhyt matka, ja ajattelin, että on kiva kun pääsen kulkemaan sinne omin voimin. Näin minun ei tarvinnut rasittaa harrastuksellani pitkiä päivä tehneitä yrittäjävanhempiani, hän kertoo.

Lue lisää: Seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutunut Miia Sillman kertoi kokemastaan julkisesti – näin Nooralotta Neziri ylisti häntä

Jo hyvin pian tallivierailut alkoivat saada epämiellyttäviä sävyjä.

– Koskemattomuuttani rikottiin. Asiatonta käyttäytymistä ja puheita, väkisin halailua, pussailua, koskettelua sopimattomista paikoista. Sellaisia tilanteita, jotka tuntuisivat aikuisestakin epämukavilta. Saati pienestä lapsesta, Sillman kertoo vakavana.

– Varsinkin ensimmäiset kerrat tulivat ihan puskista. Ei pieni lapsi osaa odottaa, että joku yrittää väkisin halata tai suudella. Jähmetyin paikalleni. Ja ajattelin, että koska kyseessä on iso aikuinen mies, minun on turha yrittää rimpuilla vastaan.

Pirkanmaan käräjäoikeuden antaman tuomion mukaan hyväksikäyttö alkoi Sillmanin ollessa 10-vuotias ja jatkui siihen asti, kun hän oli 14-vuotias. Tuomiolauselman mukaan teot muuttuivat vuosien myötä yhtä vakavammiksi.

Sillmanilla on tapahtumien alkamisajankohdasta erilainen muistikuva, mutta hän sanoo, ettei se ole oleellista. Oleellista on se, että hän oli lapsi. Hän kertoo silti ymmärtäneensä heti, että se, mitä Mäkinen teki, oli väärin.

– Ymmärsin sen, koska itselleni tuli heti niin kamala olo. Se toiminta ei ollut mitään hyvän päivän tuttujen halailua. Kyllä siinä haviteltiin jotain ihan muuta kuin tervehtimistä ja halailua, Sillman sanoo.

Miia Sillman kantoi synkkää salaisuutta pitkään sisällään.

Sen, mitä tekijä tarkalleen havitteli, Sillman kertoo ymmärtäneensä vasta myöhemmin. Niin paljon hän ymmärsi jo tuolloin, että alkoi vältellä tilanteita, joissa olisi voinut joutua tekemisiin Mäkisen kanssa.

– Kun Mäkinen tuli tallille, lähdin esimerkiksi laitumelle katsomaan hevosia. Hän houkutteli myös kanssaan kärryille ajamaan hevosia, mutten mennyt, koska arvelin sen johtavan ei-toivottuun käytökseen. En myöskään lähtenyt uittamaan hevosia, koska silloin olisimme olleet veneessä kahdestaan, Sillman kertoo.

Koskemattomuuttani rikottiin. Asiatonta käyttäytymistä ja puheita, väkisin halailua, pussailua, koskettelua sopimattomista paikoista. Sellaisia tilanteita, jotka tuntuisivat aikuisestakin epämukavilta. Saati pienestä lapsesta.

Jossain vaiheessa Sillman alkoi vältellä tallille lähtemistä, mutta sitten Mäkinen alkoi hakea häntä kotoa tallille.

– Silloin en oikein voinut sanoa kotona, etten lähde.

Sillman kävi tallilla, koska rakasti yhtä hevosta.

– Hevosilla on aivan mieletön voima pitää tyttöjä tallilla. Sitten se hevonen myytiin. Se oli minulle vapaudu vankilasta -kortti. Pian sen jälkeen kävin yhtenä yönä kenenkään tietämättä hakemassa tavarani tallilta. Päätin, että sinne en palaa.

Sillman kertoo syyttäneensä pitkään itseään tapahtumista.

– En osaa järkeillä, miksi. Mutta ajattelin, että varmaan oli jotenkin oma vikani, että näin tapahtui. Ja häpesin tosi paljon.

Miia Sillman toivoo, että hän pystyisi esimerkillään auttamaan muita hyväksikäytön uhreja.

Aiheettomien syyllisyyden ja häpeän tunteiden vuoksi hän kantoi synkkää salaisuutta pitkään sisällään. Hän muistelee olleensa 15-vuotias kertoessaan asiasta ensimmäisen kerran kenellekään, ensimmäiselle poikaystävälleen.

Sillmanin vanhemmille asia tuli järkytyksenä, eivätkä he tienneet, miten asiaan suhtautua. Sillmanin mukaan hänen äitinsä kysyi neuvoa asianajotoimistosta.

Sieltä sanottiin, että asian eteenpäin vieminen on hankalaa, koska asiassa on sana sanaa vastaan, ja Mäkisellä on varakkaana henkilönä mahdollisuudet vaikuttaa asiansa käsittelyyn. Perheelle sanottiin myös, että asia olisi liian rankka läpikäytäväksi nuorelle ihmiselle, ja että mahdollisuudet voittaa olisivat pienet. Asia jätettiin sikseen.

Kyseessä ei ollut sama asianajaja, joka lopulta edusti uhreja.

– Siihen aikaan perheellämme ei ollut työkaluja käsitellä näin vakavaa asiaa. Viimeisen niitin antoi asianajotoimisto. Tuntui, että universumi pettää minut. Ajattelin, ettei ollutkaan oikein kertoa, ja päätin, etten puhu asiasta enää koskaan, Sillman huokaa.

Tämän jälkeen Sillman joutui taas kamppailemaan syyllisyyden tunteiden kanssa. Hänellä oli paha aavistus, joka valitettavasti osoittautui oikeaksi.

– En ole halunnut käydä kesämökillämme kuin muutaman kerran noiden tapahtumien jälkeen, koska sinne pitää ajaa kyseisen tallin ohi. Niinäkin kertoina yleensä sanoin, että haluan juosta loppumatkan, ja juoksin metsien kautta. En halunnut nähdä sitä helvettiä.

Olen ollut hyvä lakaisemaan asioita maton alle. Ja urheilu on ollut henkireikäni. Se on pitänyt ajatukseni kasassa kaikki nämä vuodet. Koen, että ennen kuin asia nousi uudelleen esiin, pystyin urheilemaan tosi vapautuneesti.

Joskus auton kyydissä ollessaan hän näki, että Mäkisen tallilla on uusi tyttö.

– Teki mieli sanoa, että pysähdytään ja mennään hakemaan tuo tyttö pois. Mutta rohkeuteni ei riittänyt, hän muistaa.

Oikeuden päätöksestä käy ilmi, että Mäkinen käytti kyseistä tyttöä seksuaalisesti hyväkseen lähes kuuden vuoden ajan.

– Syytin itseäni pitkään hänen kohtalostaan. Ajattelin, että jos olisin ollut rohkeampi tai jos olisin silloin aiemmin pitänyt pääni ja ajanut syytteet väkisin läpi, olisiko tuo tyttö säästynyt. Mutta alitajunnassani mietin sitä, kun minulle oli sanottu, etten voi menestyä Mäkistä vastaan oikeudessa, Sillman sanoo.

– Valitettavasti piti tulla lisää uhreja ennen kuin meitä uskottiin, hän huokaa silmät kostuen.

Lopulta koko vyyhti alkoi purkautua tämän kolmannen uhrin esitutkinnan yhteydessä. Tämä oli tutkinnan yhteydessä nimennyt Sillmanin ja toisen tytön, joiden tiesi käyneen aiemmin Mäkisen tallilla.

Sillman kertoo, että ennen sitä hän oli yrittänyt unohtaa kaiken. Osittain se oli onnistunutkin, pitkälti urheilun ansiosta.

– Olen ollut hyvä lakaisemaan asioita maton alle. Ja urheilu on ollut henkireikäni. Se on pitänyt ajatukseni kasassa kaikki nämä vuodet. Koen, että ennen kuin asia nousi uudelleen esiin, pystyin urheilemaan tosi vapautuneesti, hän sanoo.

– Ajattelin pääseväni helpommalla, kun vain unohdan koko asian. Jonkin aikaa tuollaisen pystyykin pitämään poissa mielestä. Mutta unohtamaan ei pysty. Varsinkin aluksi, kun näin paljon painajaisia, asia pyöri mielessä jatkuvasti. Enää se ei ole mielessä joka päivä, hän sanoo.

Sillmanin mukaan järkyttävät tapahtumat ovat vaikuttaneet erityisesti hänen ihmissuhteisiinsa.

– Aiemmin minun oli tosi vaikea luottaa miehiin. Pelkäsin koko ajan, että tulen satutetuksi tai tapahtuu jotain väärää, mille en pysty tekemään mitään. Ajattelin, että kaikilla on jokin taka-ajatus.

– Onneksi minulla on kolme veljeä, ja elämässäni on muitakin turvallisia miehiä. Ja olen ollut pitkään parisuhteessa turvallisen ihmisen kanssa, hän sanoo.

Tammikuussa 2020 Sillman sai harjoitusleirille Kuortaneelle rikospoliisista tekstiviestin, jossa pyydettiin soittamaan takaisin.

– Se puhelu laukaisi jotakin, jos ei suoranaista paniikkia, niin ainakin paniikkia jäljittelevää tunnetta. Pian sen jälkeen menin ensimmäisen kerran psykologille puhumaan asiasta. Se aiheutti isoja tunteita.

– Kuvaannollisesti näin lattialla sen maton, jonka alle olin lakaissut valtavan määrän niitä roskia. Kun sitä möykkyä alkoi toden teolla siivota, olihan se rankkaa. Mitä pidempään tällaista asiaa kieltää, sitä lujemmin se nousee jossain vaiheessa pintaan, hän sanoo.

Urheilu on ollut Miia Sillmanille henkireikä. Kuva on vuodelta 2020.

Harmitti, kun kerrankin Suomesta oli kaksi naista huippukilpailussa tavoittelemassa olympiarajaa, enkä pystynyt keskittymään yhtään. Myös olympiapaikan menetys vähän kirpaisi. Mutta lopulta ne olivat aika pieniä asioita.

Esitutkinta käynnistyi talvella 2020. Viime vuonna suurin osa kilpailuista peruttiin koronapandemian vuoksi. Sillmanin vuoden ainoa seitsenottelu päättyi nilkkavammaan Kalevan kisoissa.

Talvi ja kevät 2021 sujuivat häneltä harjoitusmielessä hyvin, ja odotukset olympiakesään olivat suuret. Kevään mittaan alkoi kuitenkin näyttää siltä, että uhrien haavat revittäisiin auki Sillmanin kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan, kesän kisakaudella.

Sillman ja hänen hyvä ystävänsä Maria Huntington osallistuivat toukokuun lopussa Itävallan Götzisissä moniottelujen suurtapahtumaan. Sillman tiesi, että häntä kuullaan etäyhteydellä oikeudessa heti Götzisin-viikonlopun jälkeen.

– Götzisissä en nukkunut kilpailupäivien välissä juuri lainkaan. Toisena päivänä sain pituushypyn ja keihäänheiton jälkeen hysteerisiä itkukohtauksia. Menin piiloon itkemään, jottei paha oloni tarttuisi Mariaan, hän kertoo.

Sillman keskeytti ottelun ennen päätöslajia 800 metrin juoksua.

– Harmitti, kun kerrankin Suomesta oli kaksi naista huippukilpailussa tavoittelemassa olympiarajaa, enkä pystynyt keskittymään yhtään. Myös olympiapaikan menetys vähän kirpaisi. Mutta lopulta ne olivat aika pieniä asioita.

Aiemmin minun oli tosi vaikea luottaa miehiin. Pelkäsin koko ajan, että tulen satutetuksi tai tapahtuu jotain väärää, mille en pysty tekemään mitään. Ajattelin, että kaikilla on jokin taka-ajatus.

Hänellä on painava viesti myös suomalaisille penkkiurheilijoille.

– Götzisin jälkeen tuli niitä perinteisiä kommentteja, että kannattiko lähteä sinne asti keskeyttämään. Toivoisin tällaisen urheilijoiden arvostelun loppuvan, sillä kukaan ulkopuolinen ei voi koskaan tietää, mitä kaikkea suorituksen taustalla voi olla.

Hän kertoo olleensa keväällä ja kesällä pitkään poissa tolaltaan.

– Oikeudenkäynnin jälkeen tulin samana iltana hirveään flunssaan ja olin viikon sänkypotilaana. Kun tuomio tuli noin viikko myöhemmin, tulin taas kipeäksi. Olin koko ajan tosi väsynyt, ja tuntui, että mikään määrä unta ei riitä. Tärkein tavoitteeni oli päästä joka aamu ylös sängystä ja nähdä päivissä jotain toivoa, hän kertoo.

– Tiesin, että kilpailumielessä kesä on menetetty. Mutta pidin kiinni siitä, että menin joka päivä treeneihin. Treenaaminen piti minut kasassa ja järjissäni.

Hämmästyttävää kyllä, Sillman kokosi itsensä niin, että voitti elokuun lopussa kotikentällään Tampereen Ratinassa seitsenottelun Suomen mestaruuden. Viikko myöhemmin hän edusti Suomea Ruotsi-ottelussa.

– Ne olivat kivoja juttuja kauden päätteeksi. Mutta viimeistään nyt olen ymmärtänyt, että urheilu on vain urheilua.

Miia Sillman voitti elokuun lopussa seitsenottelun SM-kultaa Tampereen Kalevan kisoissa.

Sillman kertoo raskasta tarinaansa pitkään ja seikkaperäisesti. Hän kertoo, koska haluaa auttaa muita saman kokeneita. Ja hän haluaa kannustaa kaikkia kertomaan kokemuksistaan heti.

– Tuntuu, että jos pystyn esimerkilläni auttamaan edes yhtä ihmistä, tarinallani on merkitystä. Silloin en ole kokenut kaikkia niitä kamalia kokemuksia turhaan, jos niin voi sanoa. Toivon, että samantapaisessa asemassa olevat uskaltaisivat pitää oikeuksistaan kiinni.

Hänellä on saman kokeneille selkeä viesti.

– On erittäin surullista, jos on joutunut kokemaan tällaista. Haluan sanoa, että se olotila ja ne tunteet, joita he kokevat nyt, helpottavat joskus ja he selviävät niistä aikanaan, mutta he tarvitsevat muiden apua. Yksin on vaikea selvitä. Ja paraneminen ottaa juuri sen ajan minkä ottaa. Sitä ei pysty kiirehtimään.

– Kaikki tunteet, jotka tulevat, ovat hyväksyttäviä, ja niitä on tärkeä käydä läpi. Ja puhuminen auttaa. Asioiden sisälle patoaminen ei ole koskaan oikotie onneen. Itse olen puhunut kavereiden ja siskoni, ja myöhemmin kihlattuni kanssa paljon. Minun ei ole tarvinnut olla tämän asian kanssa yksin.

Tekijää kohtaan hän tunsi pitkään pelkkää vihaa.

– Nyt näen vain sen sairauden. Että sairas mieli tarvitsee apua.

Sillman painottaa, ettei halua uhriutua.

– En aio itse voivotella, enkä halua kenenkään muunkaan sanovan, että voivoi kun sinulle on tapahtunut tällaista. Ne tapahtumat ovat nyt ja aina osa minua, mutta enää ne eivät vaikuta kovin voimakkaasti arkeeni, hän sanoo.

Hän korostaa myös niiden ihmisten vastuuta, joille uhri kokemuksistaan kertoo.

– Jos joku tulee kertomaan tällaisesta asiasta, kuulijan on oltava äärimmäisen sensitiivinen. Uhri lukee tämän kaikki eleet, ilmeet ja kommentit, ja muistaa koko loppuelämänsä ajan sen, miten hänen kertomaansa on suhtauduttu.

– Jos suhtautuu väärin, saattaa romuttaa sen ihmisen itsetuntoa ja luottamusta muihin ihmisiin. Jos taas asian ottaa vastaan hyvin, uhri rohkaistuu, koska on vihdoin saanut kerrottua ja tuntee, että häntä tuetaan, Sillman tietää.

Hänen omaa itsetuntoaan ja uskoaan ihmisiin koeteltiin, kun hän viimein rohkaistui kertomaan. Siitä huolimatta hän on onnistunut nousemaan pitkille ja vahvoille jaloilleen.

Tuntuu, että jos pystyn esimerkilläni auttamaan edes yhtä ihmistä, tarinallani on merkitystä. Silloin en ole kokenut kaikkia niitä kamalia kokemuksia turhaan, jos niin voi sanoa. Toivon, että samantapaisessa asemassa olevat uskaltaisivat pitää oikeuksistaan kiinni.

Hän vaikuttaa tyyneltä, mutta tunnetilat vaihtelevat yhä paljon.

– Kai sekin on osa parantumista, osa arpien arpeutumista, että tunteet tästä asiasta vaihtelevat. Joskus olen tämän asian vuoksi hyvinkin itkuinen, joskus pystyn keskustelemaan asiasta ilman isompia tunteita, hän kertoo.

– Koen voivani nyt hyvin. Kun puhun tästä, olo on huojentunut. Nyt minulla ei ole enää mitään salattavaa tai hävettävää.

Oletko sinä tai onko läheisesi kokenut epäasiallista toimintaa hevostalleilla? Ole yhteydessä Ilta-Sanomien toimitukseen urheilu@iltasanomat.fi. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?