Alex Quinonez ammuttiin kuoliaaksi hämärissä olosuhteissa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Yleisurheilun MM-mitalisti ammuttiin kuoliaaksi hämärissä olosuhteissa – näin silminnäkijät ovat kertoneet tragediasta

Myös Alex Quinonezin seurassa ollut henkilö sai surmansa.

Alex Quinonez vuonna 2019.

23.10. 10:01

Vuonna 2019 MM-pronssia 200 metrillä Dohassa juossut Alex Quinonez on ammuttu kuoliaaksi, kertovat useat ecuadorilaiset medialähteet. Kauheasta uutisesta on kertonut myös ESPN.

Quinonezin kuoleman on vahvistanut ecuadorilainen urheilupomo Roberto Ibanez.

– Sydämeni on täysin särkynyt, en löydä sanoja kuvaamaan sitä tyhjyyttä, jota tunnen. Lepää rauhassa rakas Alex, kaipaan sinua koko loppuelämäni ajan, hän kirjoitti Twitterissä.

Mediatietojen mukaan Quinonez kuoli perjantaina Guayaquilin kaupungissa Ecuadorissa. Ecuadorilainen huippu-urheilijan lisäksi surmansa sai myös hänen seurassaan ollut henkilö.

Poliisi tutkii edelleen murhenäytelmää, jonka tarkemmat yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Ainakaan toistaiseksi ei ole virallisesti kerrottu, kuka ampui Quinonezin ja hänen ystävänsä.

El Universon mukaan useat silminnäkijät ovat ilmoittaneet, että paikalle saapui samanlaisiin varusteisiin kuin poliisi pukeutuneita henkilöitä. Silminnäkijät ovat kertoneet, että he alkoivat ampua kahta henkilöä, joista toinen oli urheilijasuuruus.

Ecuadoriin julistettiin neljä päivää sitten hätätila huumeväkivallan ja levottomuuksien takia. Poliisi ja armeija ovat olleet kaupunkien kaduilla. Mediatietojen mukaan Ecuadorissa ja etenkin Guayaquilissa on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana useita väkivaltaisia kuolemia.

Quinonez joutui jäämään pois Tokion olympialaisista vuonna 2021 dopingrikkomuksen vuoksi. Hän oli selvittänyt olinpaikkatietonsa puutteellisesti dopingviranomaisille ja joutui siksi kilpailukieltoon kesäkuun lopusta lähtien.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?