Suomen vasta 85:s sija Tokion mitalitaulukossa ja vaatimattomat kaksi pronssia ovat herättäneet reipasta keskustelua.
Pitkäaikainen urheiluvaikuttaja Kalervo Kummola mm. linjasi kritiikissään, että urheilun rahaa pitäisi siirtää Olympiakomitean lajivastaavilta ruohonjuuritasolle, seuroille ja lajiliitoille.
– Meillä unohdetaan, että urheilijan tukiverkko on järjestyksessä perhe, valmentaja, seura, lajiliitto ja sitten vasta Olympiakomitea. Olympiakomiteassa ei urheilijoita tehdä, Kummola sanoi.
Tampereen Pyrinnön yleisurheilujaoston pitkäaikainen toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen on monesta asiasta Kummolan kanssa samoilla linjoilla.
– ”Kale” on tässä täysin oikeassa. Oletetaan, että lahjakkuuksia tulee ilman seuratoimintaa. Meillä pitää olla vahvoja seuroja yksilölajeissa. Seurojen toiminnan on oltava tiivistä, tasokasta ja laaja-alaista. Muuten homma kusee. Jos perustoimintaa ei tehdä, niin mistä helkatista urheilijoita syntyy? Hakanen latelee Ilta-Sanomille.
Hakanen ei arvosta suomalaisen urheilun organisaatiohimmeliä erityisen korkealle.
– Onhan tämä huvittava tilanne, että meillä on 11 urheiluopistoa, on alueorganisaatiot, joissa taitaa olla 150 henkeä töissä. On koko ajan paisuva Olympiakomitea ja kaikki akatemiat sun muut. Pyrinnön toiminnanjohtajana 34 vuotta toimineena tulee sellainen tunne, että mikä on seurojen merkitys tässä nykyisessä hommassa?
Tampereen Pyrinnön urheilijoita harjoittelemassa Tampereella Ratinan stadionilla.
Kummola kritisoi ennen kaikkea vuonna 2010 perustettua Huippu-urheilun muutostyöryhmää Humua. Ryhmän visio oli, että Suomi olisi vuonna 2020 paras Pohjoismaa sekä tuloksilla että toimintamallin tehokkuudella mitaten.
Hakasen mukaan tavoite ei ollut realistinen.
– Mitkä olivat odotusarvot, kun tällaista alettiin puhua? Pitäähän korkeat tavoitteet olla, mutta niissä pitäisi olla myös realismia.
”Jos perustoimintaa ei tehdä, niin mistä helkatista urheilijoita syntyy?
Humussa mukana ollut keihäänheiton olympiavoittaja ja urheiluvaikuttaja Tapio Korjus muistutti IS:lle, että esimerkiksi palloilulajeissa Suomi on noussut aiempaa kovemmalle tasolle, ja että Humulla on osuutensa siinä. Hakanen ei kuitenkaan täysin osta tätä perustelua työryhmän onnistumiselle.
– Tietysti on hienoa, että pelataan kaikkea, mutta on eri asia pelata kuin taistella olympiapaikoista. Emme me ole pallopeleissä olleet kesäolympialaisissa vuosikymmeniin. Jos sanotaan, että EM-kisoissa pelannut Huuhkajat on Suomen kaikkien aikojen paras jalkapallojoukkue, niin voi olla, että Sami Hyypiä ja Jari Litmanen olisivat vähän toista mieltä.
– Tosiasiassa meillä on poikkeuksellisen vähän pelaajia merkittävissä kansainvälisissä joukkueissa.
Hakasen mielestä EM-kisoihin selvinnyt Huuhkajat ei välttämättä ole Suomen historian paras jalkapallomaajoukkue.
Hakanen muistuttaa, että esimerkiksi pohjoismaisessa vertailussa on oleellista huomioida, mihin lajiin missäkin maassa keskitytään.
– Jos ajattelee vaikka lentopalloa, niin olemme Pohjoismaissa selkeä ykkönen. Se johtuu ehkä siitä, että muut maat eivät ole panostaneet siihen. Vastaavasti käsipallossa olemme selkeästi huonoin.
”Ei tässä kauheasti kannata iloita, se on totuus.
Hakasen mielestä suomalainen huippu-urheilu ei kokonaisuutena ole tällä hetkellä hyvällä tasolla.
– Jos sanotaan, että nyt menee hyvin, niin se on ehkä älyllistä epärehellisyyttä. Ei tässä kauheasti kannata iloita, se on totuus.
Yleisurheilussa Suomi jäi Tokiossa kokonaan ilman mitalia, mutta omassa leipälajissaan Hakanen uskoo valoisampaan tulevaisuuteen.
Hän painottaa, että olympiamitalien sijaan on oleellista seurata eri lajien kansallisen tason kehitystä. Kokenut yleisurheilumies on seurannut pitkään, mikä on minkäkin lajin kauden 20:nneksi parhaan urheilijan tulos.
– Korkean kansallisen tason kautta kovia yksilöitäkin voi nousta. Esimerkiksi kuulantyönnössä taso on sitä, että 20:s tulos on alle 15 metriä. Se tarkoittaa, että kuulantyöntöä ei paljoa harrasteta, eikä kunnollisia kisoja ole. Eikä silloin ole niitä kärkityöntäjiäkään.
– Vastaavasti tällä hetkellä miesten 100 metrillä 20:s tulos on jo 10,72. Kymmenen vuotta sitten se oli 10,90. Kun nämä tasot saadaan nostettua, meillä on mahdollisuuksia kehittyä. Esimerkiksi naisissa monessa lajissa on tällä hetkellä uskomattoman hyvä taso.
Sara Kuiviston upeat suoritukset Tokiossa voivat vaikuttaa suomalaisen keskimatkojen juoksun tasoon positiivisesti.
Hakanen tiedostaa, että lajeissa on aina myös Topi Raitasen kaltaisia yksittäisiä menestyjiä. Todennäköisyys kovan yksilön nousulle kuitenkin kasvaa, kun potentiaalista massaa on enemmän ja kotimassakin saadaan pystyyn kovatasoisia kilpailuja.
Kovat tulokset myös luovat muille uskoa, että Suomessakin on mahdollista päästä huipulle. Tämä on näkynyt viime vuosina etenkin naisten 100 metrin aitajuoksussa, ja nyt on mahdollista, että Sara Kuiviston SE-tehtailu Tokiossa aiheuttaisi keskimatkoille vastaavan ilmiön.
– Veikkaan, että Kuivisto saa aikaan sen, että 2–3 vuoden päästä on muitakin, jotka tavoittelevat kahta minuuttia. Topi Raitasen juoksut taas ovat todella merkittäviä kestävyysjuoksulle. Ja niin edelleen.
”Meillä pitää olla kovia, hyvätasoisia kilpailuja, ja sitä kautta syntyy niitä, jotka mahdollisesti pääsevät eteenpäin.
Pohjoismaisessa vertailussa Hakanen näkee Ruotsin menestyksen pohjautuvan enemmän tähän kovaan yleistasoon, kun taas Norjassa panostetaan enemmän yksittäisiin huippuihin.
– Meillä on ollut perinteisesti laaja taso. Meillä pitää olla kovia, hyvätasoisia kilpailuja, ja sitä kautta syntyy niitä, jotka mahdollisesti pääsevät eteenpäin. Jos ei ole hyviä kilpailuja eikä pääse ulkomaille, niin vaikeaa on.
Norjassa panostetaan laajan tason sijasta yksittäisiin huippuihin. Olympiavoittaja ja ME-mies Karsten Warholm on näistä kirkkain.
Hakanen ajattelee, että jonkinlainen resurssien keskittäminen pohjoismaiseen tapaa voisi Suomessakin olla paikallaan, mutta ei kuitenkaan kannata Uuden-Seelannin mallia, jossa panostetaan lajeihin, joissa menestystä on tarjolla helpoimmin.
– Se on vähän vastaavaa kuin että lasten vanhemmat ilmoittaessaan lastaan kisoihin toteaisivat, että tuossa on vain kaksi osallistujaa, mennään siihen niin meidän tyttö voi saada palkinnon. Kyllä sen pitää lähteä jostain muusta kuin siitä, missä on isoimmat menestysmahdollisuudet.
Yksi pohdinnan paikka onkin siinä, että miten tärkeänä mittarina olympiamitalien määrää pidetään suomalaisen urheilun tasoa arvioitaessa.
– Tuskin monikaan salibandyn tai pesäpallon pelaaja ajattelee, että olympialaiset olisivat se suurin unelma.
