Saga Vanninen vakuuttavassa kultatahdissa nuorten EM-yleisurheilussa – juoksumatkoilla suomalaiset nappasivat hienosti finaalipaikkoja - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Saga Vanninen vakuuttavassa kultatahdissa nuorten EM-yleis­urheilussa – juoksu­matkoilla suomalaiset nappasivat hienosti finaalipaikkoja

Moona Korkealaakso, Venla Saari ja Santtu Heikkinen painelivat juoksufinaaleihin.

Saga Vanninen kuvattuna Kalevan kisoissa elokuussa 2020.

15.7. 20:43

Suomalaisen yleisurheilun monilahjakkuus Saga Vanninen on matkalla kohti alle 20-vuotiaiden seitsenottelun Euroopan mestaruutta. Vanninen kerrytti Tallinnassa järjestettävien nuorten EM-kisojen avauspäivänä pistepottiaan 3 751 pisteen verran ja johtaa toisena olevaa Hollannin Sofie Dokteria 178 pisteellä.

Vanninen, 18, on avauspäivän jälkeen yli 6 000 pisteen tahdissa ja 60 pistettä edellä alle 20-vuotiaiden SE-sarjaansa (5 861).

–  Keväällä oli yksi hyvä treenijakso, mutta nyt ei ole oikein päässyt juoksemaan, joten siihen nähden ihan hyvin, takareisivaivasta kärsinyt Vanninen arvioi avauspäivää Urheiluliiton verkkosivuilla.

Vanninen aloitti ottelunsa 100 metrin aitojen ennätyksellään 13,55. Aiempi ennätys koheni roimasti 0,20 sekuntia. Korkeudessa ottelija jäi tuloksella 178 sentin päähän ennätyksestään.

Kuulantyönnössä Vanninen vei voiton yli kahden metrin erolla seuraavaan kilpailijaan, kun suomalainen pukkasi ennätyksensä 14,90. Päivän päättäneellä 200 metrillä Vanninen kellotti ajan 24,85, joka kalpenee vain kaksi sadasosaa ottelijan ennätystulokselle.

– Korkeus ja kuula olivat nyt helpot lajit. Nuo kaksi muuta eivät olleet niin kivoja, Vanninen viittasi vaivaan takareidessä.

Myös Suomen Neea Käyhkö aloitti ottelun mallikkaasti ja on avauspäivän jälkeen kahdeksantena pistein 3 288. Käyhkö aitoi 100 metriä vastatuuleen 14,31, ylitti korkeushypyssä 175, työnsi kuulaa 11,15 ja juoksi kakkosen aikaan 25,61.

Kaikki neljä tulosta olivat parempia kuin Käyhkön ennätyssarjassa.

Suomen juoksijanuoret etenivät hyvällä prosentilla pidempien matkojen loppukilpailuihin. Miesten 1 500 metrillä Santtu Heikkinen väläytti kirivoimaansa ja selvisi viimeisenä juoksijana 12 urheilijan finaaliin.

Heikkinen kiristi matkan alkuerän aikaan 3.50,96 ja sijoittui erässä neljänneksi. Hollantilainen Noah Baltus jäi suomalaisesta 0,01 sekuntia.

–  Tarkoitus oli ottaa sisäkaarteesta paikka, katsella alku rauhassa ja iskeä sitten lopussa kaikki peliin, Lempäälän Kisaa edustava Heikkinen selvitti Urheiluliiton verkkosivuilla.

Heikkinen on EM-tilastossa kahdeksantena. Finaali juostaan lauantaina.

Naisten 3 000 metrin esteissä Moona Korkealaakso ja Venla Saari lunastivat paikat finaaliin. Lappeenrannan Urheilu-Miesten Korkealaakso kellotti ennätyksensä ja alkuerien neljänneksi kovimman ajan 10.23,02.

Espanjan Marta Serrano oli alkuerien nopein vain reilun sekunnin Korkealaaksoa nopeammalla ajalla 10.21,76.

– Tuossa juoksussa huomasi, että esteiden ylitykseen on tullut varmuutta. Finaaliin lähden avoimin mielin. Olisihan se kiva juosta ennätys, jos tulee vauhtijuoksu, Korkealaakso ennakoi lauantain finaalia.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Saari juoksi ajan 10.34,23. Turun Urheiluliiton Lotta-Maria Maine karsiutui.

100 metrillä Eino Vuoren, Arttu Peltolan ja Johanna Kylmäsen oli tyytyminen välieräpaikkoihin. Hämeenlinnan Tarmon Vuori ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Peltola kirmasivat miesten välierässä ajat 10,66 ja 10,67, kun finaaliin olisi vaadittu aika 10,46.

Vuori oli välierien 18:s ja Peltola 21:s.

Raision Kuulaa edustava Kylmänen jäi ajalla 11,74 sadasosan päähän ennätyksestään ja oli välierien 16:s. Finaalipaikka irtosi Tallinnassa kovalla tuloksella 11,58.

– Lämpö vaikuttaa. Tuntuu, että on terävässä kunnossa, vaan ei se sitten kuitenkaan mene, Kylmänen pohdiskeli pientä pehmeyden tunnetta juoksussa.

– Tosi tyytyväinen olen, että pääsin välieriin.

Savonlinnan Riennon Arttu Härkönen sijoittui miesten moukarinheiton karsinnassa 14:nneksi tuloksella 68,32. Finaalipaikkaan olisi vaadittu tulos 69,38.

Härkösen kauden paras kiskaisu on 70,54.

Yleisurheilutuloksia, alle 20-vuotiaiden EM-kisat

Tallinna:

Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut, 1. päivän suomalaistulokset:

Finaalit:

Naisten 7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m): 1) Saga Vanninen Suomi 3  751 pistettä (13,55/-0,1 m/s, 178, 14,90, 24,85/+0,5), 2) Sofie Dokter Hollanti 3  573 (14,01, 181, 12,30, 24,60), 3) Abigail Pawlett Britannia 3  486 (13,75, 172, 11,73, 24,32), ...8) Neea Käyhkö Suomi 3  288 (14,31/-0,8, 175, 11,15, 25,61/-0,2). – (mukana 25 kilpailijaa.)

Alkuerät, välierät ja karsinnat:

Miehet:

100 m, välierät: 1) Jeriel Quainoo Britannia & Toby Makiyawo Britannia 10,26, ...18-20) Eino Vuori Suomi 10,66 (+0,1 m/s), ...21) Arttu Peltola Suomi 10,67 (+1,3). –  Vuori ja Peltola karsiutuivat finaalista. Alkuerät: 1) Jeff Erius Ranska 10,29, 2) Quainoo 10,30 …19) Vuori 10,77 (-0,6), ...21-22) Peltola 10,80 (-0,9 m/s),... 25) Alexander Björkgren Suomi 10,84 (-0,7 m/s). – Björkgren karsiutui välieristä.

1500 m, alkuerät: 1) Ylies Mihoubi Ranska 3.47,59 …12) Santtu Heikkinen Suomi 3.50,96. –  Heikkinen finaaliin.

Keihäs, karsinta (karsintaraja 71,50): 1) Artur Felfner Ukraina 77,49, 2) György Herczeg Unkari 73,74, 3) Lenny Brisseault Ranska 72,50, ...5) Onni Ruokangas Suomi 70,34, 6) Aku Parviainen Suomi 69,26, ...8) Janne Läspä Suomi 68,92. –  Suomalaiskolmikko finaaliin.

Moukari (6 kg), karsinta (karsintaraja 76,50): 1) Merlin Hummer Saksa 79,90 …14) Arttu Härkönen Suomi 68,32. – Härkönen karsiutui finaalista.

Naiset:

100 m, välierät: 1) Minke Bisschops Hollanti 11,35, 2) Rhadisat Adeleke Irlanti 11,38 …16) Johanna Kylmänen Suomi 11,74 (+1,9). –  Kylmänen karsiutui finaalista. Alkuerät: 1) Rhadisat Adeleke Irlanti 11,37 …15-17) Kylmänen 11,76 (0,2), ...24) Anna Pursiainen Suomi 11,89 (0,2). – Pursiainen karsiutui välieristä.

3 000 m, alkuerät: 1) Anastasia Palujan Valko-Venäjä 9.32,56, …8) Ilona Mononen Suomi 9.37,45. – Mononen finaaliin.

3 000 m ej, alkuerät: 1) Marta Serrano Espanja 10.21,76, ...4) Moona Korkealaakso Suomi 10.23,02, …12) Venla Saari Suomi 10.34,23, ...17) Lotta-Maria Maine Suomi 10.45,58. – Korkealaakso ja Saari finaaliin, Maine karsiutui.

Seiväs, karsinta (karsintaraja 420): 1) Yksitoista parasta ylittivät 400, 12-13) Silja Andersson Suomi 390. –  Andersson finaaliin.

Kolmiloikka, karsinta (karsintaraja 13,25): 1) Maja Åskag Ruotsi 13,62 …23) Ilona Ruohola Suomi 12,38 (+1,1). – Ruohola karsiutui.

Kiekko, karsinta (karsintaraja 53,00): 1) Violetta Ignatjeva Neutraali/Venäjä 56,16 …21) Patricia Kellgren Suomi 43,13. – Kellgren karsiutui.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?