Mika Lehtimäki paljastaa, kuinka keihässoppa ratkaistiin kulisseissa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Mika Lehtimäki paljastaa, kuinka keihässoppa ratkaistiin kulisseissa: ”Halusin soittaa Antille henkilökohtaisesti”

Oliver Helander valittiin Suomen kolmanneksi keihäsmieheksi Tokion olympialaisiin. Antti Ruuskanen jäi varamieheksi.

Oliver Helander (oik.) sai onnitteluhalauksen Antti Ruuskaselta kisan jälkeen Joensuussa.

14.7. 22:45

Suomen olympiajoukkue täydentyi keskiviikkoiltana keihäänheittäjä Oliver Helanderilla. 24-vuotias Helander voitti Joensuun Motonet GP:ssä olympiapaikasta myös haaveilleen Antti Ruuskasen, 37.

Helanderin lisäksi keihästä Tokiossa heittävät suomalaisista Toni Kuusela ja Lassi Etelätalo.

Helanderin keskiviikkoillan paras syntyi viimeisellä kierroksella ja kantoi 78,95. Sitä ennen Helander oli heittänyt 76,49. Ruuskasen toisella kierroksella irronnut paras heitto kantoi 77,49. Se oli hänen ainoa mitattu heittonsa.

Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki avasi Ilta-Sanomille prosessia valintapäätöksen takana.

– Meillä on periaatteessa kolmiportainen valintajärjestelmä. Ensinnäkin, molemmat olivat valintakelpoisia, joka on se pohja. Moni on esittänyt kisakoneeseen Topias Lainetta, joka olisi hyvä ja varteenotettava vaihtoehto, mutta Topias ei ole vielä valintakelpoinen, Lehtimäki totesi.

– Valinta tehtiin näiden kahden välillä. Aikaisemmat esitykset olivat suhteellisen tasaisia, kuitenkin niin, että Oliverilla oli se pidempi heitto alla.

Helanderin kauden paras heitto on kesäkuun alussa Paavo Nurmi Gamesissa syntynyt 80,82. Ruuskanen on heittänyt tällä kaudella kahdesti 77,89-metrisen heiton.

Lehtimäki toteaa, että keskiviikon tulokset olivat valinnassa todella isossa roolissa.

– Tilanne oli ennen tätä iltaa, että jos molemmat pystyvät heittämään normaalilla tavalla useita heittoja Joensuussa, niin parempi valitaan. Miehet tiesivät etukäteen, että Joensuun kisan painoarvo oli ratkaiseva, Lehtimäki toteaa.

– Iso arvoitus oli se, kun Oliver joutui pitämään Orimattilan jälkeen lähes kuukauden kilpailutauon. Sen takia halusimme varmistaa, että hän on heittokykyinen ja terve.

Helander myönsi kilpailun jälkeen Ylen haastattelussa kärsivänsä yhä pienistä vammoista, mutta vakuutti olevansa Tokiossa heittokunnossa.

Mika Lehtimäki soitti henkilökohtaisesti Antti Ruuskaselle olympiapaikan kohtalon ratkettua.

Lopullinen valinta tehtiin pikatahtia heti kilpailun päätyttyä.

– Pidimme heti Sulin valmennusjohdon kanssa lyhyen Zoom-palaverin, jossa kävimme tilanteen läpi ja saimme myös tarkat tiedot urheilijoilta, Lehtimäki kertoo.

– Antin kanssa keskustelin puhelimessa. Halusin soittaa hänelle henkilökohtaisesti, kun on kysymys urheilijasta, joka on ollut kahdeksan kertaa arvokisoissa kuuden joukossa ja on olympiahopeamitalisti ja Euroopan mestari, ja jäi nyt tässä taistelussa ilman kisapaikkaa. Ihan arvostuksenkin vuoksi halusin keskustella suoraan hänen kanssaan.

Ruuskanen otti uutisen vastaan Lehtimäen mukaan tyynesti.

– Antti totesi anttimaiseen tapaansa, että reilu peli ja tilanne on nyt tämä. Hän hyväksyy asian, Lehtimäki kertoi.

– Selvä juttu on, että Oliver oli parempi, niin omalta kohdaltani on homma siinä, Ruuskanen totesi kisan jälkeen Ylen tv-haastattelussa.

Lue lisää: Pettynyt Antti Ruuskanen Ylelle: ”Oliver oli parempi, omalta kohdaltani homma on siinä”

Tokioon lähtee Lehtimäen mukaan Suomesta potentiaalinen keihäskolmikko. Huippu-urheilujohtaja muistuttaa, minkälaista jälkeä Helander on osoittanut pystyvänsä terveenä tekemään.

– Jokainen tietää Oliver Helanderin potentiaalin, jos hän pääsee heittämään terveenä, ilman että joutuu varomaan. Siihen tilanteeseen Oliverin pitäisi tietysti päästä ennen kisoja. Ne pienet vaivat, jotka vieläkin heittoon vaikuttavat, pitäisi jäädä taka-alalle, jotta hän pystyisi heittämään ilman käsijarruja, Lehtimäki pohtii.

Helanderin ennätys 88,02 syntyi Pietarsaaressa kesällä 2018.

Lehtimäki odottaa hyviä suorituksia myös Kuuselalta ja Etelätalolta.

– Toni Kuusela on saanut nyt rauhassa valmistautua olympialaisiin. Jos 85-metrisen siellä heittää, niin kyllä sillä tulosluettelossa kohtuullisen korkealla on. Lassi Etelätalo on ollut kaksi kertaa arvokisoissa neljäs, ja on erittäin hyvä arvokisaurheilija, Lehtimäki arvioi.

Vaikka suomalaiset eivät hätyyttelekään maailmantilaston kärkeä, uskoo Lehtimäki, että olympialaisissa taistellaan vähintäänkin pistesijoista.

– Kohtuullisen luottavaisena top 8 -menestykseen lähdetään – miksei hyvänä päivänä voitaisi yltää ihan mitalitaisteluunkin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?