Topias Laine heitti nuorten Euroopan mestariksi - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Topias Laine juhlii EM-kultaa – näin tuore mestari kommentoi: ”Tämä meni just niin kuin toivottiin”

Topias Laine lähti ennakkosuosikkina alle 23-vuotiaiden EM-keihäsfinaaliin. Suosikki hallitsi tilanteen ja voitti kultaa.

Topias Laine heitti nuorten Euroopan mestariksi.

11.7. 21:29

Suomen keihäsperinteet saivat jatkoa sunnuntaina yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa, kun Topias Laine heitti ennätyksellään 81,67 mestariksi. Laineen voittotulos syntyi kolmannella heitolla, jota ennen hän heitti 74,99 ja 74,73.

–  Tämä meni just niin kuin toivottiin. Tuulet olivat vähän haastavat, ja oli alussa vähän hakemista sen kanssa. Heitin pikkuisen liian korkealle, ja se söi metrejä. Kolmannella sitten löytyi aika lailla oikea rako. Sain hyvän heiton, joka riitti tänään voittoon, maanantaina 20 vuotta täyttävä Laine sanoi onnellisena.

Hän oli karsinnan ykkönen ja finaalin ennakkosuosikki. Laine hallitsi tilanteen henkisesti hyvin, vaikkei se helppoa ollut.

–  Voisi sanoa, että oli aika raskas valmistautuminen. Aika monenlaista on pyörinyt päässä. Aika kuluttavaa on ollut, mutta oli kuitenkin vahva luotto itseeni.

Helsinkiläiselle Laineelle mestaruus oli nuorten arvokisoissa kolmas. Hän on aiemmin voittanut kultaa nuorten EYOF-kilpailuissa 2017 ja nuorten olympialaisissa 2018. Tuorein menestys antaa uskoa kohti aikuisten arvokisoja.

–  Tämä nostaa itseluottamusta aika paljon.

Laine rikkoi tällä kaudella ensimmäisen kerran 80 metrin rajan ja ehti ennen EM-kilpailuja heittää ennätyksekseen 81,08. Kehityksen isoimpana syynä Laine näkee ehjän harjoituskauden.

–  Olen päässyt oikeastaan koko treenikauden harjoittelemaan terveenä. Se on varmasti ollut aika iso tekijä. Ennen viime kautta oli nilkkaoperaatio, jonka osalta kaikki meni ihan nappiin. Se oli pieni jarru, mutta viime kaudestakin tuli jo hyvä. Se loi itseluottamusta, hän kertaa.

Tuoreen mestarin seuraava isompi tähtäin on Kalevan kisat elokuussa.

–  Sinne lähdetään haastamaan Suomen kovimpia. Sieltäkin tavoitteena on se kirkkain mitali.

Suomalaiset urheilijat saavuttivat Tallinnassa kolme mitalia. Kaikki tulivat heittolajeista, sillä Helena Leveelahti voitti kiekossa hopeaa ja Kiira Väänänen moukarissa pronssia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?