Ruotsin 1990-luvun menestyneimpiin kestävyysjuoksijoihin kuulunut Sara Wedlund on kuollut 45-vuoden iässä. Asiasta kertoo Aftonbladet, jolle kuoleman oli vahvistanut Wedlundin äiti.
Göteborgin vuoden 1995 MM-kisoissa 19-vuotias Wedlund nousi parrasvaloihin juoksemalla Ruotsin ennätyksen ja sijoittumalla 5 000 metrillä yhdeksänneksi.
Vuotta myöhemmin hän voitti sisäratojen EM-kisoissa 5 000 metrillä hopeaa ja maastojuoksun EM-kultaa.
Suomalaisille Wedlund tuli erityisen tutuksi 1990-luvun Suomi–Ruotsi-maaotteluista.
Wedlundin ura huipulla jäi lyhyeksi. Hän kärsi pahoista loukkaantumisista ja anoreksiasta, ja ura loppui vuonna 2003. Sen jälkeen Wedlund ei ole ollut julkisuudessa.
– Mukava ja älykäs tyttö. Hän oli hieno ihminen, jota nyt kaipaamme. On aina surullista, kun joku kuolee noin nuorena, kommentoi Wedlundin edustaman Hässelby SK:n puheenjohtaja Bengt Olsson Aftonbladetille.