Lotta Kemppinen pursuaa iloa EM-kisojen historiallisen uroteon jälkeen – ”Hirveästi ei ehtinyt nukkua” - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Lotta Kemppinen pursuaa iloa EM-kisojen historiallisen uroteon jälkeen – ”Hirveästi ei ehtinyt nukkua”

EM-mitalisti Lotta Kemppinen palasi kotimaahan onnellisena ja väsyneenä.

Lotta Kemppinen hehkui onnesta kotimaahan palattuaan.

8.3. 17:07

Pikajuoksija Lotta Kemppinen teki suomalaisittain ainutlaatuisen yleisurheilutempun Puolan Torunissa järjestetyissä EM-hallikisoissa.

Kemppisestä tuli sunnuntaina 60 metrin EM-hopeansa ansiosta ensimmäinen suomalaisurheilija, joka yltää hopeamitaliin arvokisojen 60 tai 100 metrin sileillä matkoilla.

– Se kuulostaa aivan upealta. Oli kyllä paras mahdollinen debyytti, mitä voi toivoa. Juoksut onnistuivat taktisestikin todella hyvin, joten kokonaisuudessaan voi olla todella tyytyväinen reissuun, Suomeen palannut Kemppinen sanoi puhelimitse.

Edellisen kerran pikajuoksumenestystä päästiin maistamaan EM-hallikisoissa vuonna 1989, kun Sisko Hanhijoki juoksi Haagin kisoissa pronssille.

Kemppinen, 22, on väsynyt, sillä takana on armoton vuorokausi: kolme arvokisalähtöä, joiden päälle tuli vähäiset yöunet.

– Tunnelmat ovat todella huiput, mutta hirveästi ei ehtinyt nukkua, kun Suomen joukkueen kanssa neljältä lähdettiin, Kemppinen naurahtaa.

Kemppisen tiivis kisapäivä alkoi runsaalla aamupalalla, sillä alkuerään ja välierään piti saada riittävä energialataus. Välierän jälkeen juoksija ruokaili hotellilla ja lepuutteli jalkojaan.

– Sitten vaan annettiin palaa radalla, ja lopputulos oli ihan huippu, Kemppinen huokaa.

Kemppinen laittoi 100 ja 200 metrin ennätyslukemansa uusiksi jo viime kesänä, ja hallikaudella juoksija pääsi suomenennätysvauhtiin. Jyväskylän SM-halleissa Kemppisen 60 metrin SE-lukemat kirjattiin jo luvuin 7,16. Hänen valmentajanaan toimii Mervi Brandenburg.

– Olemme onnistuneet tekemään oikeita asioita: katsottu aikaisempien kausien perusteella, mikä toimii ja mikä ei toimi. On ollut hyvä treenikausi, ei ole ollut mitään ongelmia kauden aikana. Sen kautta saa tuloksia.

– Monta vuotta olen painanut hommia ja nyt sain siitä palkinnon.

EM-sankarit Ella Junnila (vas.) ja Lotta Kemppinen yhteiskuvassa.

Nyt Kemppisellä on edessä viikon lepotauko juoksusta. Sitten katse suunnataan kohti kesää, jolloin Kemppinen haluaa tehdä reilut ennätysparannukset sekä 100 että 200 metrillä. Vastapainoa urheilijan arkeen tuo Helsingin yliopiston elintarviketieteiden opinnot.

– Tämä toi todella paljon lisää motivaatiota. Innolla odotan, että pääsen tekemään hyvää treeniä ja näyttämään taas kesällä, miten matkoilla kulkee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?