Sara Kuivisto juoksi välieriin EM-kilpailuissa! - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Sara Kuivisto juoksi välieriin EM-kilpailuissa!

Sara Kuivisto pinkoi välieriin yleisurheilun EM-hallikilpailussa.

Sara Kuivisto (oik.) pinkoi EM-välieriin­

5.3. 16:24

Sara Kuivisto ylsi välieriin yleisurheilun EM-hallikilpailujen 800 metrillä Puolassa. Porvoolainen hankki paikan huomisiin välieriin rennolla juoksulla, joka toi erässä kolmannen sijan ajalla 2.04,20.

– Se tuntui niin helpolta ja kivalta, että olen ihan fiiliksissä. Koko ajan säästelin, Kuivisto arvioi Urheiluliiton tiedotteessa.

Kuiviston mukaan alkuerä jätti hyvän tuntuman omasta kunnosta välieriä ajatellen. Kuivisto kiri viimeisen 200 metrin kierroksen nopeammin kuin kolme ensimmäistä kierrosta. Kirikierroksen aika oli 29,5.

– Kyllä tuossakin juoksussa sai jo puolensa pitää. Aika tuuppimista se välillä oli, ja välierissä sitä on enemmän, mutta kyllä oli hauska päästä juoksemaan tuollaiseen kilpailuun. Sitä olen kaivannut, Kuivisto sanoi.

Kotimaan kisoissa Kuivisto on jäänyt ilman vastusta, mutta Torunissa riittää kirittäjiä.

– Välierissä tavoitellen finaalipaikkaa. Se on mahdollinen, jos saan onnistuneen juoksun.

Kuivisto juoksi helmikuun puolivälissä soolona Helsingissä 800 metrillä Suomen halliennätyksen 2.03,29.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?