Tero Pitkämäen rohkea ennustus – joku näistä on seuraava suomalainen keihäänheiton olympiavoittaja - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Tero Pitkämäen rohkea ennustus – joku näistä on seuraava suomalainen keihäänheiton olympiavoittaja

Pitkämäki kieltäytyi insinöörialan työpaikoista odotellessaan pestinsä vahvistusta Urheiluliitosta.

Keihäänheiton maailmanmestari Tero Pitkämäki aloittaa Urheiluliitossa päätoimisena lajivalmentajana.­

3.12.2020 6:45

Suomen urheiluliitto vahvisti tiistaina Tampereella Ilta-Sanomien jo yli viikko sitten kertoman uutisen. Tero Pitkämäki, 37, aloittaa keihäänheiton täyspäiväisenä lajivalmentajana Kuortaneen urheiluopistolla Petteri Piirosen rinnalla.

– Olisi tietysti ollut jonkinasteinen pettymys, jos ei olisi valittu, Pitkämäki myönsi.

Urheiluliitto julkisti samalla koko massiivisen ensi vuoden alusta starttaavan noin 30 hengen valmennusorganisaationsa, jonka vuotuiset kustannukset ovat hieman alle 900 000 euroa.

Tästä Urheiluliitto rahoittaa itse noin 350 000 euroa, Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö 185 000 euroa. Läheskään kaikki valmentajat eivät ole täyspäiväisiä.

Pitkämäki on viime ajat opiskellut valmentamista ja tutustunut tulevaan työkenttäänsä, johon kuuluu alkuun varsinkin nuorten heittäjien valmentamista Kuortaneella. Hän piti selvänä, että omaan valmennukseen tulee melko pian myös kovan tason huippuheittäjiä.

Oliver Helanderin valmentamisesta hän on ollut julkisestikin kiinnostunut. Viime viikonloppuna Pitkämäki oli järjestämässä Kuortaneella suurta keihässeminaaria, josta tultiin ulos kovalla tavoitteella: Suomen pitäisi palata olympiakultakantaan Pariisissa 2024.

– Oliver Helander, Toni Kuusela ja joku nainen, sanotaan vaikka Julia Valtanen, Pitkämäki esitteli ehdokkaitaan Ranskanmaan sankariheittäjiksi.

Miehen poltteesta valmennustyöhön kertoi jo hakeutuminen käynnissä olevaan ex-huippu-urheilijoille suunnattuun ammattivalmentajakoulutukseen Kuortaneelle.

Vaikka Urheiluliitto ei vielä kesällä ja alkusyksyllä ollut virallisesti vahvistanut hänen lajivalmentajavalintaansa, mies uskalsi kuitenkin kieltäytyä muista, insinöörinkoulutukseensa liittyvistä työtarjouksista. Taloudelliseksi tappiokseen:

– Palkkatarjoukset niistä olivat eri luokkaa. Mutta keihäsvalmennus tuntuu enemmän pienen aktiiviuran jälkeisen hengähdystauon jälkeen heränneeltä intohimolta kuin työltä.

Pitkämäki on suomalaisessa huippuyksilölajivalmennuksessa harvinaisuus hakeutuessaan hyvin pian aktiiviuransa jälkeen ammattivalmentajaksi.

– Tarkoitus oli ottaa etäisyyttä keihäänheittoon uran jälkeen, mutta uusi polte syttyikin tosi nopeasti.

Yhteen miinaan astumista hän aikoo vältellä visusti: entinen huippu-urheilija saattaa peilata valmentajana liian helposti kaikkea omiin tekemisiinsä ja nähdä vain yhden huipulle vievän mallin.

– Jos olisi sellaista vikaa, en olisi lähtenyt mukaan lainkaan. Olen nähnyt läheltä kansainvälisestikin useita huipulle vieneitä toimintamalleja ja mitä erilaisimpia heittäjätyyppejä. En todellakaan etsiskele itseni kopiota. Kopio ei ole koskaan niin hyvä kuin alkuperäinen.

Vaikka Pitkämäki aloittaa työnsä opiskellen, hihat on käärittävä saman tien:

– Lajin tilanne ei salli peukaloidenpyörittelyä. Nyt on tehtävä jotain.

Pitkämäen työparina aloittava, kokenut lajivalmentaja Petteri Piironen toivoo ilmajokisen esimerkin innoittavan itäisemmässäkin Suomessa:¨

– Toivottavasti esimerkiksi uransa pian lopettava Antti Ruuskanen ottaa tuosta kopin. Se on ihan eri juttu, kun pojalle tai tytölle antaa seuraesittelyssä keihään käteen Pitkämäki tai Ruuskanen kuin Piironen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?