Keihäänheiton suuri kapinallinen Pauli Nevala täyttää 80 vuotta - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Keihään kapinallinen Pauli Nevala, 80, on elänyt huiman elämän: Poltti naapurin riihen, heräsi isän tappoon, uhosi pilleripäissään – ja voitti olympiakultaa

Pauli Nevala uskalsi haastaa urheilujärjestelmän jo 1960-luvulla. Aikansa Zlatan nousi köyhyydestä Suomen kansan suosikiksi, jonka valtaapitävätkin ovat vihdoin tunnustaneet.

Pauli Nevala nousi huipulle todella vaatimattomista oloista ilman valmentajaa ja liiton tukea.­

30.11.2020 7:15

Keihäskuja 46 on osoite, jonka kaikki teuvalaiset tietävät. Jos talon numero olisi toisinpäin, se olisi vielä osuvampi.

Pauli Nevalan urheiluelämän huippuhetki osui olympiavuoteen 1964. Keihäskujan asunto ei ole mikään lukaali, mutta sisältä löytyy huone, jonka sisustus hiljentää jokaisen urheilusta kiinnostuneen vierailijan.

  • Pauli Nevalan 80-vuotispäivien kunniaksi julkaisemme Juha Kanervan Urheilulehteen 2015 tekemän pitkän artikkelin olympiavoittajan elämästä. Löydät vastaavia pitkiä ja laadukkaita juttuja Urheilulehdestä joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Nevalan aarreaitasta löytyvät urheilu-uran arvokkaimmat palkinnot asiaankuuluvine diplomeineen ja muita kunnianosoituksia. Lisäksi huoneesta löytyy soittimia, joita käsistään taitava Nevala rakentelee eläkepäiviensä iloksi.

– Keihäänheitto on räjähtävää toimintaa, jonka rytmi on vähintään jenkkaa ja jopa polkkaa, Nevala innostuu esitelmöimään.

Tänä vuonna (toim. huom. artikkelin kirjoitusvuonna 2015) hän aikoo tehdä toisen keihäskonkarin Jorma Kinnusen kanssa levyn, jossa on mukana myös Orpopojan valssi. Kumpikin menetti oman isänsä jo pikkupoikana, joten tunteellisen laulun sanat tuovat kyyneleet silmiin esittäjille ja kuulijoille.

Kiinnostus musiikkiin yhdistää Nevalan toiseen sinivalkoiseen keihässankariin.

”Vain rämäpäät voittavat kultamitalin, onnittelen.”

Näin kuului sähke, jonka Tapio Rautavaara lähetti Tokioon lokakuussa 1964.

Koko kansan ”Tapsa” oli heittänyt olympiakultaa 1948, mutta sen jälkeen yleisurheiluväki oli saanut odottaa kirkkainta olympiamitalia 16 vuotta.

Kun kulta lopulta tuli, sen hankki Rautavaaran kaltainen oman tiensä kulkija, joka nousi huipulle todella vaatimattomista oloista ilman valmentajaa ja liiton tukea.

Vaikka Nevalan urheilu-uran kohokohdasta on yli puoli vuosisataa, hänen tarinansa on ajankohtainen ja kertomisen arvoinen. Siitäkin huolimatta, että urheilujohtajamme ovat pitäneet Nevalaa rakkikoirana, joka räksyttää vuodesta toiseen ja haukkuu kaikki. Edes vuonna 2011 tullut sydänkohtaus ja sitä seurannut pallolaajennus eivät ole hillinneet mielipideautomaatin tahtia.

– Odotin 50 vuotta kädenpuristusta siitä työstä, jota olen urheilun eteen tehnyt, Nevala sanoi ennen kuin sai tietää saamastaan kutsusta itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Nevala oli Linnan juhlien vieraista se, jonka käsi vatkasi pisimpään presidentin yläraajaa. Keihäänheiton ystäväksi tiedetyn Sauli Niinistön ele voidaankin nähdä pienimuotoisena kunnianpalautuksena 1960-luvun värikkäimmälle suomalaisurheilijalle. Edellisen kerran Nevala oli Linnan juhlissa 50 vuotta sitten – Urho Kekkosen toisella presidenttikaudella.

Mahtaako kenelläkään olla pidempää taukoa?

Pauli Nevala kotonaan Teuvan Keihäskujalla.­

Lapsuudessaan Nevala joutui kohtaamaan samoja vaikeuksia, jotka synkistävät monen vähäosaisen elämän tänäkin päivänä. Hänen virolaistaustainen äidinisänsä oli palvellut ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän Itämeren-laivastossa matruusina. Se riitti tekemään Margit Nevalasta pohjalaisten silmissä ryssän tyttären.

Vuonna 1940 syntyneen Nevalan tie kansakunnan kaapin päälle on ollut kivinen – eikä vain symbolisesti, sillä hän ehti työuransa alkuvaiheessa levittää soraa pitkin Pohjanmaan teitä. Kun hänen urheilijakaverinsa lähtivät Ateenan EM-kisoissa 1969 ihailemaan Akropoliksen kukkulan nähtävyyksiä, Nevala jäi majapaikkaan.

– Varmasti semmoisen temppelin verran olin kivenmurikoita TVH:lla ollessani lapioinut. Halut kivien katseluun häipyivät, kun sitä pitkän aikaa teki.

Kaikkein julmimmat lapsuudenkokemukset liittyvät hänen omaan isäänsä. Kun Pauli oli 7-vuotias, hän sytytti vahingossa naapurin riihen tuleen. Vaikka olkipahnat saatiin sammutettua, isä raivostui pojalleen ja pahoinpiteli tämän sekä apuun rientäneen vaimonsa.

Seitsenhenkinen perhe asui huonokuntoisessa töllissä, jossa oli vain yksi huone. Tuberkuloosin nuorena sairastunut isä oli väkivaltainen ottaessaan viinaa. Alkon tuotteisiin ei ollut varaa, mutta kiljupanos oli jatkuvasti kypsymässä.

Viimeisen ryyppynsä Lauri Nevala nappasi heinäkuussa 1949. Tuolloin mökissä vieraili kaksi kulkukauppiasta, jotka innostuivat isännän kiljukannusta. Sekavien vaiheiden jälkeen ilta päättyi siihen, kun toinen miehistä puukotti isännän kuoliaaksi. Lapset heräsivät karmeaan näkyyn.

– Siinä suolet pulpahtelivat ja valui vihreää nestettä ja verta lattialle, leskeksi jäänyt Margit Nevala kuvaili tapahtumaa Soini Laxin laatimassa kirjassa Teuvan Rivakka.

Pauli Nevala nousi köyhyydestä Suomen koko kansan suosikiksi.­

Elämäkerta on hyvin avoin tilitys heittäjän siihenastisesta elämästä. Samanhenkinen kuin 40 vuotta myöhemmin ilmestynyt Zlatan-kirja.

– Isän kuoltua pula oli vielä pahempi, Pauli muistelee lapsuuttaan.

Viinan kirot nähtyään Pauli päätti, että hän ei tuliliemeen koske.

– Olen ollut koko elämäni täysraitis. En ole edes polttanut tupakkaa.

Sosiaalilautakunta myönsi avustukseksi ruisjauhoja, maitoa, voita ja lapsille vaatteita, mutta ne piti käydä hakemassa kilometrien takaa kirkonkylältä. Margit Nevala taittoi matkan pyörällä, jossa oli puiset korvikekumit. Jouluna lapsille oli tarjolla vain leipää. Paketteja nähtiin vain mielikuvituksessa.

Vielä tulee aika, jolloin meilläkin saadaan lahjoja, Pauli totesi kerran äidilleen.

Koulussa Paulia kiusattiin alituiseen.

– En pystynyt pärjäämään siinä missä muut, koska olin yksinäisen äidin yksinäinen kakara. Meitä pyöri kuusi lasta pienessä mökissä toimeentulon rajamailla, Nevala kertoo.

Risoissa vaatteissa kouluun kulkenutta poikaa ei otettu mukaan leikkeihin juhlista puhumattakaan.

– Heikkoluonteinen olisi ehkä murtunut, mutta minä päätin, että jonain päivänä vielä näytän. Osaan jotain, mitä te ei osaa, Nevala sanoo eteläpohjalaisella puheenparrellaan.

Voimamies Pauli Nevala käytti omalaatuisia metodeja ja puhui avoimesti hormonien käytöstä.­

Pauli oli vasta 13-vuotias, kun hän siirtyi koulunpenkiltä työelämään. Lähin naapuri oli pientilallinen, joka tarjosi työtä keväästä syksyyn. Talvella poika lähti tukinajoon, jotta perhe pysyisi leivässä. Naapurin pelloilla hän innostui heittelemään keppejä.

Oikean keihään hän näki paikallisella urheilukentällä, mutta oma väline oli itse tehty.

– Vuolin puukolla laudasta keihään, jonka kärkeen laitoin pellinpalan.

Naapurin isäntä huomasi pojan innostuksen ja tuki harrastusta.

– Sanoi, että mee kauppaan ja valitse itselles Rivakan verryttelypuku. Minä maksan.

Seuran asussa hän marssi kohti ensimmäistä kisaansa kesällä 1956. Kyseessä oli neljän kylän välinen ottelu, joka käytiin Äystöön urheilukentällä.

15-vuotias Pauli halusi osallistua keihäänheittoon, mutta Äystöön kylän kiintiö oli täynnä.

– Ehdottivat 1500 metrille osallistumista, mutta en minä sinne juoksemaan ollut mennyt. Keihästä olisi voinut heittää verryttelyasussa, mutta juoksua varten se olisi pitänyt riisua. Eikä minulla ollut urheiluasua alla.

Työnäyte vuodelta 1961.­

Kovalla työllä ansaitut markat olivat menneet oman keihään ostamiseen. Kun keihäskisa oli ohi, Nevala meni kokeilemaan heittopaikkaa. Voittaja oli heittänyt alle 50 metriä, mutta nuorukaisen kaaret painuivat pari metriä viivan paremmalle puolelle.

Seuraavan kesän tavoite oli 57 metriä. Siitä tuloksesta seura oli luvannut palkinnoksi miesten puvun. Kostyymi päätyi Nevaloiden pieneen pirttiin.

Kun keppi lensi yhä pidemmälle, teuvalainen kutsuttiin Kuortaneen urheiluopistolle liiton leirille.

Talvi 1958-59 sujui työttömyystöissä kanavaa rakentaessa. Teuvalaiset urheilumiehet näkivät Nevalassa piilevän potentiaalin ja järjestivät hänelle työpaikan tie- ja vesilaitokselta. Lapion varteen hän sielläkin joutui, mutta pesti oli vakituinen.

– Voimaa siinä kertyi, mutta se oli jäykkää voimaa, jota oli vaikea hyödyntää heittämisessä, Nevala analysoi.

Uuden vuosikymmenen kunniaksi Nevala voitti Rivakalle seuran ensimmäisen Suomen mestaruuden. Vaikka kyseessä oli nuorten sarja, outo lintu alkoi saada hyväksyntää kotikulmillaan.

Seuraavan vuoden hän vietti armeijassa. Siellä riitti ruokaa eikä tarvinnut rehkiä paikkoja jumiin. Kesällä 1961 ylittyikin 80 metrin rajapyykki. Oli alkanut teräskeihäiden aikakausi, ja 21-vuotiaan Nevalan putki kantoi kauden lopussa SE-lukemiin 84,23, joka oli maailmantilaston kakkostulos.

Aikuisiän saavutettuaan Nevala sai revanssin häntä pilkanneista ihmisistä. Kun keihäs alkoi kaartaa 80 metrin viivan tuntumaan, hylkiö alkoi saada tunnustusta kunnan paremmalta väeltä.

– Urheilu nosti minut tasolle, jolla olen.

Nopealla nousulla maailman huippujen joukkoon oli hintansa. Opintie oli jäänyt kansakouluun, eikä mikään valmistanut häntä suuren maailman vaatimuksiin.

– Totta kai menestys nousi päähän. Niin se nousisi sinullekin, jos saisit 20 miljoonan lottovoiton, Nevala vertaa.

– Silloin ajattelin, että voin sanoa muille, mitä ajattelin.

Ajatuksia riitti. Nevalasta tuli 1960-luvulla suomalaisen urheiluelämän kauhukakara, joka uskalsi nostaa ikävät asiat esiin ja haastaa urheilujohdon vanhakantaiset näkemykset.

Urheilujohtajat eivät sietäneet nuorta tulokasta eivätkä pystyneet hyväksymään muita mielipiteitä.

– Eivätkä pysty vieläkään, Nevala paukuttaa.

Kesän 1961 SE-heitto sai teuvalaiset puuhaamaan oman kylän pojalle taloa. Heittäjä joutui ottamaan taloa varten lainaakin, mutta sai runsaasti apua kuntalaisilta. Rakennustalkoissa riitti väkeä, vaikka kesän 1962 EM-kisat menivät Nevalalta penkin alle. Neliöitä oli vaatimattomasti 68, mutta urheilija pääsi muuttamaan ahtaasta mökkipahasesta omaan taloon.

Rakennusvaiheen aikana kesällä 1963 Nevala oli täräyttänyt Pohjola-Balkan-ottelussa 86,33, mikä jäi vain 41 senttiä Carlo Lievoren ME-tuloksesta.

– Sattui nastaan, kuului Nevalan oma termi onnistuneesta heitosta.

Kesän 1963 hirmuheitto kantoi lähes ME-lukemiin.­

Talo luovutettiin heittäjälle komeassa kansalaisjuhlassa joulun alla 1963. Näin teuvalaiset aloittivat perinteen, joka jatkui 1970-luvulla. Lasse Virén ja muutama muu ovat saaneet talon palkinnoksi kotipaikkakunnan tekemisestä tunnetuksi maailmalla.

Nevala palkitsi talkooväen olympialaisella uroteollaan. Kesä 1964 ei ollut kuitenkaan helppo, sillä keihäs ei ottanut lentääkseen.

– Monien mielestä minua ei olisi pitänyt valita Tokioon.

Keihäsmiehet olivat viettäneet talvella joka toisen viikon Kuortaneella leirityksessä. Kaikki treenasivat saman kaavan mukaan kolmesti päivässä. Porukka juoksi lumihangessa, kokeili ampumahiihtoa, mutta ennen kaikkea heitti kuulaa teräsverkkoon.

– Kolmesti päivässä kaksi tuntia kerrallaan, Nevala muistelee.

Kesällä Nevala tajusi, että talven harjoitusrääkki ei sopinut hänelle.

– Olisi pitänyt olla yksilöllistä, minun ominaisuuksilleni sopivaa.

Kun tulokset alkoivat jäädä jopa alle 70 metrin, Nevala piti kilpailutauon ja pohti ratkaisua tekniikkavirheeseen.

– Päädyin siihen, että kuulanheittelyn jäljiltä ranne oli vetohetkellä väärässä asennossa.

Hän tuunasi keihään, jonka painopiste oli erilainen. Tuntuma löytyi uudelleen. Myös terveys oli kunnossa, vaikka elokuun alussa meinasi henki lähteä. Nevala oli palaamassa kilpailureissulta piskuisella Puchillaan, kun auto suistui tieltä. Takapenkillä nukkunut velipoika selvisi naarmuitta, mutta ratin takana istunut Pauli loukkasi päänsä ja kuljetettiin sairaalaan. Silmäklinikalla parsittiin miehen luomet ja naama kasaan.

Olympiaunelma ei murentunut, sillä kisat olivat vasta myöhään syksyllä.

Jorma Kinnusella ja Pauli Nevalalla juttu luisti kisoissa ja niiden ulkopuolella. Tässä ollaan maaottelussa vuonna 1968.­

Tokiossa oli sateinen aamu 14. lokakuuta, joten heittäjät joutuivat kuivailemaan keihään narukierrettä ennen suoritustaan. Kinnunen oli karsinnan kolmonen ja Nevala kuudes tuloksella 74,19. Loppukilpailu käytiin iltapäivällä, joten suomalaiset saivat tappaa aikaa Kansallisstadionin sisätiloissa.

Valmentaja Valto Olenius toi voileipiä, joilla piti pärjätä.

Finaalin alkaessa sade oli tauonnut, mutta tiilimurska oli pehmeä.

Huipputuloksia ei nähtäisi. Puolan Janos Sidlo ja Neuvostoliiton Janis Lusis hallitsivat avauskierroksia yli 80 metrin heitoillaan. Sitten Unkarin Gergely Kulcsar täräytti neljännellä yrityksellään 82,32 ja luuli jo voittaneensa.

Nevala pääsi kuitenkin kuittaamaan nopeasti. Hän oli huomannut itäblokin kaverien käyttävän samaa keltaista välinettä. Siihen hän nyt tarttui. Vauhdinottorata kesti 177-senttisen suomalaisen alla. Karjaisu kuului Kinzhan kapealle kylpyläkadulle asti. Numeroiden 82,66 ilmestyttyä tulostaululle yleisö alkoi mylviä. Nevala ei huomannut taulua, vaan joutui tiedustelemaan mittaa tuomaripulpetin luota.

– Jumalauta meni pitkälle, sanoin Jormalle ja jatkoin, että johdan täs vaihees!

– Älä valehtele, kuului omaan suoritukseensa keskittyneen Kinnusen vastaus.

Tulos kesti loppuun asti.

Palkintopallilla nähtiin rauhallinen mies.

– Mikään mun povessani ei liikahtanut. Olin nähnyt elämää omalta kantiltani ja todennut, että kovaa on. Itku ei auta.

Kaksi vuotta aikaisemmin Belgradin EM-kisojen jälkeen toimittajat olivat parjanneet Nevalaa hermoheikoksi nuorukaiseksi. Nyt häntä kehuttiin teräshermoiseksi mieheksi, joka kesti paineen sateenharmaalla areenalla.

Miljoonakaupungin nähtävyydet eivät sankaria kiinnostaneet.

– Kaupungis en viitsinyt juosta. Kerran kävin, suuri ja sekava se oli.

Olympiavoittaja Tokiossa olympiakylän keittäjien seurassa 1964.­

Liiton nokkamiehet toimivat oppaina ja ostivat kultamitalistille kaitafilmikameran. Filmaamisen sijasta mielessä pyöri nuori neito, josta tulisi seuraavana kesänä rouva Nevala.

Olympiahulinan jälkeen Nevalan nimi oli kaikkien huulilla, mutta ukkomiehen keihäs ei lentänyt moneen vuoteen yhtä pitkälle kuin 1963. Kesällä 1965 hän pohti vakavissaan jopa lajin vaihtoa. Häntä pyydettiin mukaan Rivakan jalkapallojoukkueeseen, ja heittäjä lähtikin mukaan peleihin. Luottamus omiin kykyihin oli vahva.

Heitettyään surkeasti Maailmankisoissa hän ilmoitti kiirehtivänsä mahdollisimman nopeasti pois Helsingistä.

– Jotta pääkaupungin jalkapalloseurat eivät tarjoa sopimusta.

Pari vuotta myöhemmin Nevala nähtiin puolestaan ykköspesällä. Teuvan kunta palkitsi kultamitalistin palkkaamalla hänet liikunnanohjaajaksi vuonna 1966. Viranhaltija halusi osallistua kunnan urheilutoimintaan mahdollisimman laaja-alaisesti.

Pauli Nevala voitti olympiakultaa tuloksella 82,66.­

Kun keihästulokset eivät parantuneet jatkossakaan, ja samaan aikaan itäisen Euroopan heittäjät venyttivät ennätyksiään metritolkulla Janis Lusiksen johdolla, Nevalan päässä syttyi lamppu.

– Itäblokin urheilijat jättivät meitä 5-6 metriä, joten kyllähän siinä tuli halu kokeilla samoja eväitä. Ei se reenauksesta ollut kiinni, Nevala sanoo.

Hän kertoi avoimesti hormonien käytöstään elämäkertakirjassaan, eikä ole peitellyt ihmepillerien vaikutusta myöhemminkään.

– Otin syksyllä 1968 kymmenen päivän kuurin (viisi päivää kaksi tablettia ja viisi päivää yksi tabletti), jonka jälkeen jalkaprässissä nousi 50 kiloa enemmän. Sen jälkeen kaikki tuntui helpolta, Nevala kertoo.

Nevalan mielestä huippu-urheilija tarvitsee huippuluokan eväät, jotta kroppa kestää kovaa treeniä.

– Jos pyrimme huipulle, niin lisäaineita syömällä pääset parempaan kuntoon. Joku on päättänyt, että tämän purkin sisältö on kiellettyä, eikä sen sisältöä saa käyttää huippukunnon tavoittelussa, mutta tämä purkki taas sisältää sallittua ainetta, Nevala demonstroi käsillään.

– Mitä eroa näillä on? Luonnonmukainen hormonijärjestelmän vahvistaminen ja kiihottaminen on kiellettyä. Lisäravinteilla pyritään samaan tulokseen, mutta se kestää vuosikausia, kun hormonitoiminta on heikkoa.

Eli dopingsäännöt ovat hieman kyseenalaisia?

– Vai hieman, mihin niitä tarvitaan? Ketä varten? Sano mulle, mitä varten kielletään kunnon nostaminen tällä aineella, kun tällä toisella se sallitaan, Nevala paasaa.

Nevala on pöyristynyt hiihtäjä Tero Similän saamasta kohtelusta ja tälle mätkäistystä 40 000 euron vahingonkorvauksesta.

– Sehän ajoi suomalaisen urheilijan etua. Kun hänen aineenvaihduntajärjestelmänsä ei toiminut niin hyvin kuin olisi pitänyt, Similä hieman avusti sitä hormoneilla. Huippu-urheilussa ideana on tuloksen parantaminen.

Pillerien käyttäjien lisäksi Nevala armahtaa viinamäen urheilumiehet.

– Kinnusen Jorma tykkäsi juoda hirveästi viinaa. Hän oli sitä mieltä, että se on viisasten juoma ja hän piti itseään viisaana. Se ei haitannut hänen urheilemistaan. Ihan samahan se oli Matti Nykäsen kanssa.

Nevala on suoran toiminnan mies, joka on koko elämänsä ajan miekkaillut herran nimeltä ”Pyhä Byrokratius” kanssa. Teuvalaisen mielestä virkamiehiä ja järjestöjohtajia on aina ollut liikaa. Ja moni pienempikin viskaali osoittautui virkaintoiseksi.

Mikäli keihäspaikan toimitsijat innostuivat lukemaan lakia Nevalalle jostain sääntörikkomuksesta, pohjalaisen veri kuohahti.

– Mähän en tuollaisen pikkuäijän edessä hypi enkä lipottele, Nevala täräytti päin naamaa, kuten Antti Rokka Tuntemattomassa sotilaassa.

1960-luvulla hän esitti radikaaleja asioita urheilijan aseman parantamiseksi. Urheilujohtajat kauhistuivat, mutta Nevalan ja muutaman muun kapinallisen ansiosta vuosikymmenen lopulla nähtiin uudistuksia, jotka demokratisoivat yleisurheilua.

Jaakko Tuominen, Juha Väätäinen ja keihäskaksikko olivat perustamassa 1969 yleisurheilijoiden etujärjestöä.

– Kutsuimme sitä vallattomaksi urheilijoiden ammattiyhdistykseksi. Meitä oli kymmenkunta kapinallista.

Tähtiurheilijat uhkasivat jäädä pois Ruotsi-maaottelusta, jos liitto ei ryhdy maksamaan parempia korvauksia maajoukkuepaidassa suoritetuista edustustehtävistä.

– Me vedimme katsomot täyteen väkeä, mutta rahat valuivat muiden taskuun. Yritimme kertoa liiton johdolle, että jotain epäkohtaa tässä on.

SUL:n puheenjohtaja Jukka Uunila pelästyi urheilijoiden vallankumousta ja kutsui nämä neuvottelutilaisuuteen.

– Halusimme kunniallisesti palkkaa tekemästämme työstä, ettei meidän tarvitsisi koko ajan pelätä, milloin verottaja tarttuu pimeänä maksettuihin palkintorahoihin. Siinä olisivat menneet amatöörioikeudet.

Kauden 1970 päätteeksi Kansainvälinen olympiakomitea uhkasi viedä Nevalalta amatööristatuksen, mutta perui aikeensa.

– Urheilujohtajat tiesivät, kuinka paljon pojat saavat rahaa. Verottaja tiesi, kaikki tiesivät, mutta yhteisen edun nimessä kaikki vaikenivat ilmiöstä.

Kapinaliikkeen ansiosta SUL:n stipendijärjestelmän lanseeraaminen vauhdittui ja parhaat urheilijat alkoivat saada rahallista tukea.

Nevala ei uskonut englantilaisaristokratian 1800-luvun puolivälissä keksimään amatööri-ihanteeseen. Hänen mielestään urheilijat olivat viihdyttäjiä, joiden tuli saada työstään palkkaa siinä missä pop-tähtienkin.

Samaa mieltä oli moni muukin. Esimerkiksi hollantilainen Henk Visser, joka puuhasi juuri 1969 yleisurheiluun kansainvälistä ammattilaissarjaa.

Entinen pituushyppääjä oli avioitunut suomalaisnaisen kanssa, joten hän tunsi täkäläisten valtavan kiinnostuksen lajia kohtaan ja Nevalan markkina-arvon. Lehtitietojen mukaan Visser tarjosi mukaan lähteville huimia summia.

– Olisin saattanut lähteä mukaan, jos olisin ollut varma, että hän ei ollut huijari, Nevala sanoo.

Käsistään taitava Pauli Nevala on rakentanut soittimia eläkepäiviensä iloksi.­

Nevalan kunto oli löytynyt laihojen vuosien jälkeen uudelleen. Vuonna 1968 alkanut hormonihoito tehosi. Lihakset kasvoivat ja ruoka maittoi. Myös sairastumiset pysyivät loitolla.

– Kun olen käyttänyt noita kaikkia aineita, joilla urheilijoita ravitaan, en edes pientä nuhanpoikasta ole sairastanut, Nevala sanoi 1971.

Kausi 1969 oli mainio, vaikka Lusis jättikin suomalaisen kakkoseksi Ateenan EM-kisoissa. Seuraava vuosi oli sitten Nevalan täydellistä dominointia. Hän kilpaili peräti 54 kertaa ja voitti niistä 50.

Ennätysheitto 92,64 jäi vain kuusi senttiä ME:stä, mutta kymmenen parhaan kisan keskiarvo oli häkellyttävä 90,12, johon kukaan ei ollut aikaisemmin yltänyt.

Hurjasta kaudestaan huolimatta Nevala jäi kakkoseksi Vuoden urheilija -valinnassa 1970 hiihtäjä Kalevi Oikaraisen jälkeen. Sen sijaan Viikkosanomien yleisöäänestyksen kansan suosikki voitti suvereenisti. Urheilutoimittajien tilaisuuteen hän ei saapunut, koska häntä ei kruunattu ykköseksi.

Menestyshuuman keskellä Nevala luuli olevansa kuolematon.

Hän ei uskonut lääkäri Helmer Kvistin varoituksia hormonien liikakäytön vaaroista.

– Tyhmyyttäni aloin talvellakin käyttää hormoneja. Kuvittelin tulostason nousevan samassa suhteessa syötyjen pillerien kanssa.

Nevala joutui huomaamaan hyvin nopeasti, että mikään puu ei kasva taivaaseen asti.

– Olin miltei 30-vuotias, eivätkä kroppani tukielimet kehittyneet enää samaa vauhtia.

Ura päättyi kuin salamaniskusta huhtikuussa 1971 Norsunluurannikolla, jossa suomalaiset olivat kilpailleet ennenkin. Tuossa kisassa vetoa edeltävät ristiaskeleet eivät muistuttaneet sitä balettimaista eleganssia, josta Nevala tunnettiin. Vetovaihe oli vielä karmeampi näky.

– Raju voimanlisäys repäisi paikat irti.

Kun lääkärit eivät saaneet olkapäätä kuntoon, Nevala hakeutui kansanparantajan pakeille. Tämä onnistui poistamaan kivut, mutta heittämistä käsi ei enää kestänyt. Nevala oli kerännyt kuumana kesänään 1970 huikeat pimeät tulot, mutta nyt piti tulla toimeen siviilityön ansioilla.

Aivan tavalliseksi kaduntallaajaksi Nevala ei sentään suostunut. Hannu Siitonen ja Aimo Puska olivat pyytäneet häneltä valmennusapua jo 1970, ja yhteistyö jatkui mestarin jätettyä heittämisen.

Nevala oli innovaattori, joka kehitti jo 1960-luvun alussa mielikuvituksellisia harjoitusmenetelmiä. Uuden talonsa liiterin kattoon hän kiinnitti polkupyörän keskiön kampineen ja pedaaleineen. Siinä hän roikkui ja polki käsillään.

– Lihaksia se kehitti, mutta en tiedä, kehittikö oikeita.

Talvella hän viskoi itse valamiaan lyijypainoja lumihankeen. Painoihin hän kiinnitti narut ja niiden päähän punaisen tupsun, jotta punnukset löytyivät lumen keskeltä.

Omille urheilijoilleen hän tarjoili yksinkertaisempaa mallia, jonka toimivuuteen oli päätynyt uransa loppuvaiheessa.

– Teimme ainoastaan viittä kuutta liikettä, emmekä rehkineet tuntitolkulla.

Siitosesta tulikin kelpo heittäjä: Euroopan mestari 1974 ja olympiahopeamitalisti 1976. Lisäksi Nevala valmensi pikajuoksija Antti Rajamäkeä, joka selviytyi 200 metrin loppukilpailuun Rooman EM-kisoissa 1974. Seuraavalla vuosikymmenellä hän otti suojatikseen Päivi Alafrantin, joka juhli Euroopan mestaruutta 1990.

Suorapuheinen kansansuosikki oli haluttua tavaraa myös puolueiden silmissä. Neljä puoluetta lähestyi teuvalaista vuoden 1970 eduskuntavaalien alla. Hän valitsi perussuomalaisten edeltäjän SMP:n, mutta jäi niukasti varasijalle.

Vaalien jälkeen hän riitautui puoluetta johtaneen Veikko Vennamon kanssa ja haukkui tämän johtamistyylin. Myöhemmin hän on toiminut kunnallispolitiikassa ja oli SMP:n ehdokkaana Arkadianmäelle 1983 ja 1987.

Urheilijan luonne ei välttämättä sovi politiikkaan. Nevala koki lapsena kovia, mutta kovetti myös itsensä. Hänen äitinsä on kertonut, kuinka julmasti isoveli kohteli nuorempia sisaruksiaan ja nauroi päälle ivallisesti.

Nevalaa Pajulahden urheiluopistolla opettanut Valto Olenius puolestaan kuvasi keihässankaria epäsosiaaliseksi luonteeksi.

Pajulahden aikana 1968-69 hän popsi hormoneja ja sai raivokohtauksia, jotka hätkähdyttivät muita kurssilaisia.

– Venäläiset olivat kehittäneet Nerobol-pillerinsä armeijaa varten, joten niissä oli adrenaliinitasoa nostavaa ainetta mukana, Nevala muistelee.

Kimmo Kinnunen, Pauli Nevala ja Seppo Räty Äänekoskella 2011.­

Vaikka luonne on vaikea, Nevala on ollut aina valmis auttamaan, jos joku on pyytänyt apua. Viimeiset neljä vuotta hän on kiertänyt Kinnusen ja Seppo Rädyn kanssa ympäri maata opastamassa lapsia keihäänheiton saloihin.

– Olvi on mahdollistanut touhun 70 000 euron avustuksellaan, Nevala kertoo.

Urheiluliittoa hanke ei ole Nevalan mukaan kiinnostanut.

– Ei ole sieltä edes joulukorttia tullut, Nevala ihmettelee liiton kiittämättömyyttä vanhojen mestarien talkootyölle.

1940- ja 1950-luvun ankeat joulut taisivat jättää katkeruuden, joka ei hevin katoa. Kapinallinen ei ole leppynyt vieläkään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?