Uutuuskirja: Tero Pitkämäki heitti keihään pituushyppääjän selkään – tämä pieni asia pelasti todennäköisesti Salim Sdirin hengen - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Uutuuskirja: Tero Pitkämäki heitti keihään pituushyppääjän kylkeen – tämä pieni asia pelasti todennäköisesti Salim Sdirin hengen

Tero Pitkämäki kertoo kauhunhetkistään kirjassa.

Tero Pitkämäen heitto päätyi Salim Sdirin kylkeen.­

20.9. 0:13

Tero Pitkämäki matkusti vähän ennen heinäkuun puoliväliä 2007 Roomaan Kultaisen liigan osakilpailuun itseluottamus huipussaan. Vajaata viikkoa aiemmin keihäs oli Pariisissa lentänyt Stade de Francen jättistadionin ilmavirrattomassa kattilassa peräti 89,70, maailman kärkituloksen.

Ainoa miinus Pariisin-matkalta oli, että keihäspakan suosikkityökaluihin kuuluneen yksilön kärki oli verryttelykentällä vahingoittunut, kun se osui laskeutuessaan kiveen. Kärki oli aavistuksen taittunut, mutta voittotuloksen perusteella välineen heitto-ominaisuudet eivät olleet kärsineet.

Pitkämäen viikonloppuna julkistetussa elämäkerrassa Keihäsmies (kirj. Keijo Leppänen, Tammi) kerrotaan, miten Pariisissa hieman harmittanut yksityiskohta saattoi Roomassa pelastaa ranskalaisen pituushyppääjän Salim Sdirin jopa kuolemalta.

Pitkämäki kertoo kirjassa, miten hänen kolmannen kierroksen heittonsa Rooman olympiastadionilla lähti kaartamaan vasemmalle epätavallisen voimakkaasti keihään käännyttyä poikittain jo ennen vetovaihetta. Kun tehoa oli takana rajusti, loppu oli herrassa.

– Helvetti sentään, se osuu! Pitkämäki muistelee kirjassa ajatelleensa keihään liitäessä kohti pituushyppypaikkaa, joka Roomassa sijaitsi juoksurataan nähden kentän puolella, riskaabelin lähellä keihäiden alastuloaluetta.

800-grammainen keihäs osui täysin pahaa aavistamattoman Sdirin kylkeen. Mies putosi osumasta polvilleen, tv-katsojat ja stadionin yleisö seurasivat episodia järkyttyneinä.

Pitkämäen päässä jyskytti keihäspaikalla:

– Kuoliko se? Näytti siltä, että osui niskaan. Ei siitä voi selvitä hengissä. Mitä minun nyt pitää tehdä? Pitkämäki muistelee tunnetilojaan elämäkerrassa.

Suomalainen kuuli pian, että Sdiri ei ole hengenvaarassa ja saa osaavaa sairaalahoitoa. Seuraavien päivien mediamylläkän keskellä jotkut syyttelivät suomalaista välinpitämättömyydestä, kun tämä ei mennyt pituushyppypaikalle katsomaan kovan onnen heittonsa seurauksia.

Loppuillasta Pitkämäki keskusteli hotellissa sairaalassa paikatun ranskalaisen kanssa. Sdiri vakuutti, ettei kanna kaunaa. Mutta kun hän parin päivän päästä joutui uudestaan sairaalaan keihäänkärjen vahingoittaman maksan takia, lausunnot muuttuivat kärkevämmiksi. Kirja kertoo, että tapaus meni toden teolla Pitkämäen tunteisiin: mies vetäytyi kuoreensa.

Pitkämäki antoi maanantaina Helsingissä haastatteluja elämäkertansa tiimoilta ja muisteli myös yhtä kesän 2007 puhuttaneimmista yleisurheilu-uutisista.

– Jos keihään kärki olisi ollut niin sanotusti pakasta vedetty, niin se olisi erittäin todennäköisesti tunkeutunut kylkiluiden välistä syvälle sisään hänen maksaansa ja ollut jopa kohtalokas osuma. Nyt se osuma Pariisin verkkakentällä kiveen oli tehnyt kärjen osittain tylpäksi eikä se pystynyt onneksi pureutumaan tuon syvemmälle Sdiriin.

Ranskalaisen urheilu-ura ei tuhoutunut tapaturmassa. Vajaa kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen Sdiri hyppäsi peräti 842, joka nosti hänet kauden 2009 maailmantilaston 6:nneksi. Tulos on yhä Ranskan ennätys.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?