Aaron Kangas heitti Espoossa tuloksen, joka olisi riittänyt olympiakultaan Riossa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Näin hurja on Aaron Kankaan Espoossa kiskaisema moukariennätys – olisi riittänyt olympiakultaan Riossa

Aaron Kankaan hurja moukarikaari olisi riittänyt kesällä 2016 olympiakultaan.

Moukarimies Aaron Kangas säväytti keskiviikkona 5. elokuuta Espoossa.­

6.8. 13:32

Moukarinheittäjä Aaron Kangas kiskaisi keskiviikkona Espoon Leppävaarassa uuden ennätystuloksensa: 79,05.

Millä tahansa mittarilla vertailtuna kyseessä on hurja suomalaistulos. Suomen kaikkien aikojen tilastossa Kangas nousi kolmanneksi. Edellä ovat vain vuoden 1984 olympiavoittaja Juha Tiainen, jonka ennätys kirjataan 81,52 sekä Suomen ennätyksen 83,30 haltija Olli-Pekka Karjalainen.

Erittäin kovaa kauraa 23-vuotiaan uusi ennätys olisi myös kansainvälisellä mittapuulla. Kuten Suomen olympiajoukkue twiittasi, tuloksella olisi voitettu olympiakultaa Rion kesäkisoissa 2016. Mikäli Tokion olympialaiset olisi tänä kesänä pystytty järjestämään, olisi moukarifinaali ollut kisaohjelmassa juurikin 5. elokuuta.

Riossa olympiakultaa voitti tadžikistanilainen Dilšod Nazarov tuloksella 78,68.

Lontoon olympiakisoissa tulostaso oli hieman kovempi, mutta niissäkin Kankaanpään Seudun Leiskua edustava Kangas olisi napannut pronssimitalin ennen 78,71 heittänyttä Japanin Koji Murofushia.

Olympiajoukkueen twiitissä muistutettiin myös, että MM-tasolla Kankaan uusi ennätys olisi riittänyt hopeamitaliin kolmissa edellisissä kisoissa.

Dohan MM-kisoissa 2019 kultaa voitettiin tuloksella 80,50, Lontoossa 2017 tuloksella 79,81 ja Pekingissä 2015 tuloksella 80,88. Peräti neljä edellistä MM-kultaa ovat menneet puolalaiselle Pawel Fajdekille.

Keskiviikon ennätysheitollaan Kangas nousi tämän kauden maailmantilastossa toiseksi. Edellä on vain USA:n Rudy Winkler, joka on heittänyt 80,70.

Kangas on parantanut tällä kaudella ennätystään useampaan otteeseen, yhteensä peräti 4,65 metrillä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?