Paavo Nurmi Games tuo ulkomaalaiset urheilijat Turkuun – erikoisjärjestelyissä mm. ”kuuma linja” Monacoon ja takaportin golfkärry - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Paavo Nurmi Games tuo ulkomaalaiset urheilijat Turkuun – erikoisjärjestelyissä mm. ”kuuma linja” Monacoon ja takaportin golfkärry

Kisoihin odotetaan saapuvaksi urheilijoita 20 eri maasta.

Ruotsalainen kiekkojätti Daniel Ståhl on yksi Turun kisojen vetonauloista.­

5.8. 12:08

Turussa vietetään ensi viikolla todellista yleisurheilun juhlaa, kun tiistaina kisataan Paavo Nurmi Games ja torstaista sunnuntaihin jaossa ovat Suomen mestaruudet Kalevan kisoissa.

– Tammikuussa olimme valmiita tekemään Turkuun yleisurheilun superkesää, mutta hetken päästä jouduimme katsomaan suunnitelmia uudestaan. Superkesästä tulikin superviikko. Älytön vuosi kaikin puolin, kertoo kisojen toimitusjohtaja Jari Salonen.

Kisat saatiin järjestymään samalle viikolle, ja olosuhteiden vuoksi Paavo Nurmi Games on nyt yksi tämän vuoden kansainvälisimmistä urheilutapahtumista Suomessa. Paikalle on tulossa tämän hetken tietojen mukaan noin 70 ulkomaista urheilijaa yli 20 eri maasta.

– Kansainvälisyys on iso haaste mutta myös huikea mahdollisuus. Linjasimme, että keskitymme Schengen-alueen urheilijoihin, mikä noudattaa myös viranomaisten linjausta. Ei siis ole uhrattu liikaa energiaa mannertenvälisiin asioihin, Salonen sanoo.

Seiväshypyn EM-pronssimitalisti Holly Bradshaw.­

Vallitseva koronatilanne on pakottanut järjestäjät miettimään tarkan protokollan, jonka mukaan kansainvälisten urheilijoiden kanssa toimitaan. Urheilijan kotimaa määrittelee sen, millaisia vaatimuksia hänelle kisaisänniltä on.

– Jokainen urheilija toimittaa meille vähintään tuoreen lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Niistä maista, joista Suomeen on rajoitettu matkustusoikeus, urheilijoilta vaaditaan negatiivinen koronatesti, joka on otettu juuri ennen Suomeen lähtöä, Salonen selventää.

Turkulaisten tavoite on tuoda kaupunkiin ja lähettää sieltä pois terveitä urheilijoita. Järjestäjät toimivat yhteistyössä Monacon Timanttiliigan osakilpailun kanssa.

– Sinne lähtee täältä 20 urheilijaa. Autamme Monacoa niin, että kaikki nuo urheilijat testataan täällä.

Hotellissa urheilijat ruokailevat eri tiloissa kuin muut hotellivieraat, eivätkä he saa poistua hotellilta vaikkapa katselemaan maisemia.

– Pyrimme pitämään heidän valvotusti karanteenin kaltaisissa olosuhteissa, Salonen summaa.

Myös stadionin järjestelyt on suunniteltu tarkkaan. Urheilijat eivät ole kosketuksissa yleisöön missään vaiheessa, ja heidän suositellaan pitävän maskeja sisätiloissa ja kuljetusten aikana.

– Urheilijat tuodaan hotellilta omasta portista välikenttäalueelle, jossa he verryttelevät. Alue on kokonaan aidattu, ja valmentajistakin sinne pääsevät vain ne, joilla on sinne akkreditointi. Urheilijat tuodaan sieltä yhdensuuntaista reittiä kisapaikalle ja viedään suorituksen jälkeen mixed zonen kautta takaportista joko golfkärryllä takaisin verryttelyalueelle tai autolla hotellille, Salonen luettelee.

– Mixed zonella haastattelut tapahtuvat pleksin takaa. Meillä ei myöskään ole ollenkaan kansainvälistä mediaa paikalla.

Oliko kisoihin halukkaita urheilijoita, joille jouduitte sanomaan ei kiitos?

– Kyllä. Oli muutama tosi houkuttelevakin nimi. Naisten korkeushyppyyn olisi ollut kovia nimiä, mutta emme voineet ottaa ukrainalaisia tänne. Alkukesästä oli tarjokkaita Yhdysvalloista ja Afrikastakin, mutta toki tällä hetkellä sieltä ei olisi enää tulijoita, Salonen kertoo.

Myös katsomojärjestelyt on jouduttu miettimään uusiksi sekä PNG:ssä että Kalevan kisoissa. Paavo Nurmen stadionin katsomo on jaettu yhdeksään aidattuun sektoriin, joihin pääsevät vain niihin oikeutetut katsojat.

– Kullekin alueelle otetaan 500–700 ihmistä eli noin puolet stadionin kapasiteetista. Odotamme paikalle noin 6500:aa katsojaa, Salonen sanoo.

Katsojien kannalta yksi muutos on ehkä se kaikkein olennaisin.

– Pääsylippuja ei voi ostaa portilta. Sitä tietoa kannattaa levittää, ettei tule pettymyksiä, Salonen sanoo.

Ulkomaalaistähtiä Paavo Nurmi Gamesissa

Miehet:

3000 m esteet: Yohannes Chiappinelli (ITA), Zak Seddon (GBR)

Keihäs: Johannes Vetter ja Andreas Hofmann (GER)

Kiekko: Daniel Ståhl (SWE), Andrius Gudzius (LTU), Piotr Małachowski (POL), Kristjan Ceh (SLO)

100 m: Christophe Lemaître (FRA), Chijindu Ujah (GBR), Lamont Marcell Jacobs (ITA)

Naiset:

100 m aidat: Nadine Visser (NED)

Seiväs: Michaela Meijer (SWE), Holly Bradshaw (GBR) ja Eleni-Klaoudia Polak (GRE)

Korkeus: Erika Furlani (ITA) ja Bára Sajdoková (CZE)

Kolmiloikka: Gabriela Petrova (BUL)

Pituushyppy: Alina Rotaru (ROM), Shara Proctor, Jazmin Sawyers ja Abigail Irozuru (GBR)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?