Ella Junnila voitti mutta kohtasi erikoisen ongelman – ”Seuraavaksi menen piikkarikaupoille” - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Ella Junnila voitti mutta kohtasi erikoisen ongelman – ”Seuraavaksi menen piikkarikaupoille”

Ella Junnila Kuortaneella lauantaina.

Julkaistu: 1.8. 19:00

Ella Junnilalla oli varusteongelmia.

Naisten korkeushypyn Kuortaneen GP-kisoissa voittanut Ella Junnila harmitteli hyppyjensä jälkeen kisassa ilmennyt epäonnea. Hyvä vire tyrehtyi Kuortaneen lauantai-illassa varusteongelmiin. Junnilan voittotulokseksi jäi 183.

– Hypyt kulkivat tänään ihan mukavasti, mutta ensimmäisessä yrityksessä 186:sta piikkarista hajosi yksi sauma, ja se teki loppukilpailusta hankalan, Junnila harmitteli.

Edellisessä GP-kilpailussa Suomen ennätystä yrittäneen Junnilan suunnitelmat loppukauden osalta olivat selvät. Rikkinäisellä kengällä on hankala hyppiä.

– Seuraavaksi menen piikkarikaupoille. Tulossa on hyviä kisoja kuten Paavo Nurmi Games ja Kalevan Kisat. Pääsin avaamaan nyt pitkällä vauhdilla ja se kulki näin hyvin, joten odotan innolla tulevaa, 190 tällä kaudella ylittänyt Junnila kertoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?