Yleisurheilun Ruotsi-ottelussa erikoisjärjestelyt – ruotsalaiset saattavat lentää yöksi takaisin Tukholmaan - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Joukko ruotsalaisia halutaan lennättää Tampereelle keinolla millä hyvänsä – näin villi suunnitelma ”ilmasillasta” toteutettaisiin

Ruotsalaiskatsojia kannustamassa omiaan Ratinassa 2018.

Julkaistu: 17.7. 11:49

Tampereella syyskuun alussa järjestettävä maaottelu on vaarassa peruuntua, jos ruotsalaiset eivät pääse matkustamaan Suomeen.

Ranskalainen visiitti on yleisesti käytetty sanonta lyhyelle piipahdukselle. Nyt se on saamassa rinnalleen ruotsalaisen visiitin. Kyse on 5.–6. syyskuuta Tampereella järjestettävästä Suomen ja Ruotsin välisestä yleisurheilumaaottelusta.

Maaottelujärjestelyt ovat hyvässä vauhdissa, mutta Ratinan stadionin yllä leijuu pahanenteinen pilvi. Koronapandemian takia suurtapahtumien järjestämiseen liittyy rajoituksia, joiden takia 16 800 katsojaa vetävälle stadionille ei voida ottaa täyttä tupaa.

– Suunnitelmissa on, että katsomoon voitaisiin myydä noin 6 000 lippua, Suomen urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto sanoo.

Ratinassa järjestään rata- ja kenttäurheilukilpailut jo ensi tiistaina. Niihin Tampereen Pyrintö voi myydä 2 000 lippua. Stadionilla pelataan myös jalkapalloa, koska kyse on Ilveksen kotikentästä.

– Saamme onneksi näistä Veikkausliigan otteluista käyttäjäkokemusta, jota voimme hyödyntää maaottelun kulkureittien ja palvelujen suunnittelussa, Aalto sanoo.

Vaikka suomalaisviranomaisilta heltiäisi lupa edellä mainittuun väkimäärään, maaottelun toteutumisen tiellä ovat Ruotsin viranomaismääräykset. Länsinaapurin tautitilanne on huomattavasti vakavampi kuin Suomessa, eikä matkustaminen maiden välillä ole itsestään selvää syyskuussa.

Topi Raitanen Ruotsi-ottelussa 2018.

Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen on osallistunut keskusteluihin, joissa on mietitty keinoja sinikeltaisen joukkueen saamiseksi Pirkanmaalle. Apua on haettu jopa yläilmoista. Koska ruotsalaiset halutaan pitää mahdollisimman kaukana yleisöstä ja tamperelaisista kadunmiehistä, suunnitelmaan kuuluu ilmasillan rakentaminen välille Tukholma–Tampere.

– Ruotsalaiset lentäisivät charter-lennolla Tampereelle lauantaiaamuna ja lähtisivät illalla takaisin Tukholmaan, Hakanen kertoo.

Pyhäaamuna Arlanda kutsuisi jälleen. Ruotsalaisatleetit saapuisivat uudelleen Pirkkalan kentälle, josta matka jatkuisi nyssen kyydissä kisapaikalle. Suunnitelma kuulostaa hurjalta ja kalliilta, mutta ruotsalaiset ovat kalkyloineet kustannuksia ja todenneet suunnitelman realistiseksi.

– Ruotsin yleisurheiluliitolla on yhteistyösopimus SAS:n kanssa, joten kulut eivät olisi älyttömän suuret, Hakanen tietää.

Ruotsalaiset ovat luvanneet, että heidän joukkueeseensa valitut urheilijat testataan ennen lentokentälle lähtöä, jotta mukaan ei tule mahdollisia taudinkantajia.

Suldan Hassan otti syyskuussa 2018 parin metrin turvavälin kanssakilpailijoihinsa, mutta pääsevätkö ruotsalaiset tänä vuonna Tampereelle maaotteluun?

Järjestäjät ovat varanneet vieraita varten aivan stadionin läheltä hotellin, jossa olisi vain ruotsalaisia. Mutta se varaus saatetaan siis joutua perumaan.

– Siitä tulisi meille melkoiset lisäkustannukset, Hakanen myöntää.

Toisaalta maiden yleisurheiluliitot haluavat järjestää perinteisen maaottelun hinnalla millä hyvänsä. Ensimmäinen kohtaaminen oli jo vuonna 1925, ja nykyään Suomenlahden yli käytävä koitos on maailman ainoa säännöllinen maaottelu.

Helsingin Olympiastadionin ollessa remontissa vuodesta 2015 lähtien Ruotsi-ottelu on järjestetty Ratinassa. Tampereella tapahtuman kustannukset ovat olleet pienemmät, joten SUL:lle ja Pyrinnölle on jäänyt järjestelyistä mukava potti. Tänä vuonna se jää yleisörajoitusten takia pienemmäksi.

Ja jopa miinukselle, mikäli tapahtuma joudutaan perumaan. Järjestäjät ovat vedonneet pirkanmaalaisiin kansanedustajiin, jotta nämä lobbaisivat tapahtumaa Arkadianmäellä. Sanna Marinin perheessä on vankkaa urheilutaustaa, mutta pääministeri tuskin lähtee polttamaan näppejään yhden maaottelun tähden.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan maaottelun toteutumisessa on avainasemassa kolme ministeriötä: sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Ministeriöiden valmisteleva virkamieskunta ei ole aivan yhtä innoissaan maaottelusta kuin SUL. Ministeriöillä on alkuviikosta neuvonpito, jossa arvioidaan koronan nykytilannetta ja näkymiä alkusyksyyn.

Yleisurheilun vanhempi valtiomies Ilkka Kanerva onkin kehottanut SUL:n johtoa laatimaan vaihtoehtoisen suunnitelman, mikäli ruotsalaiset eivät pääse irti koronakahleistaan.

– Olen vinkannut puheenjohtaja Sami Itanille, että kannattaisi tiedustella Viron tai Baltian joukkueen kutsumista maaotteluun, mikäli Ruotsi-ottelu peruuntuu, SUL:n kunniapuheenjohtaja sanoo.

Tukholmassa järjestetään näillä näkymin Timanttiliigan osakilpailu 23. elokuuta. Useimmille sinikeltaisille urheilijoille Suomen kohtaaminen vieraissa olisi kauden päätapahtuma.

Maaottelutapahtumaan liittyvä nuorten maaottelu peruuntuu, joten ainakin yksi perinne katkeaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?