Ella Junnilan tekniikka ei pysynyt kehityksen vauhdissa – SE-nainen rikkoi testeissä ennätyksensä - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Ella Junnilan tekniikka ei pysynyt kehityksen vauhdissa – SE-nainen rikkoi testeissä ennätyksensä

– Ominaisuussektorilla on tullut ennätyksiä, mutta ne pitää nivoa tekniikkaan, korkeushypyn Suomen ennätystuloksen hypännyt Junnila kertoi ennen keskiviikkoista kauden avauskilpailuaan.

Ella Junnila viime vuoden Kalevan kisoissa.

8.7.2020 15:36

Korkeushypyn SE-nainen Ella Junnila lähtee maltillisin odotuksin kauden ensimmäiseen kilpailuun. Junnilan nopeus- ja voimaominaisuudet ovat kehittyneet kevään harjoituskaudella niin nopeasti, ettei hyppysuorituksen rytmitys ole ennallaan.

Kotimaisen gp-sarjan ensimmäisessä kilpailussa Jyväskylässä Junnila yrittää sovittaa hyppytekniikkaa entistä nopeampaan vauhtiin.

– Minulla ei ole kilpailuun mitään ihmeellisiä odotuksia, mutta on kiva päästä kisaamaan, Junnila kertoi kertoi kilpailun aattona Harjun kentällä.

– Ominaisuussektorilla on tullut ennätyksiä, mutta ne pitää nivoa tekniikkaan. Vielä hyppy ei toimi kuten haluaisin.

Junnila päättää valmentajansa Jouko Kilven kanssa vasta juuri ennen kilpailua, hyppääkö hän täydellä vai typistetyllä vauhdilla.

– Katsotaan, mikä on fiilis ja miten lähtee kulkemaan, Junnila jatkoi.

Junnila, juoksija Topi Raitanen sekä pika-aituri Nooralotta Neziri Jyväskylän kisailtaa ennakoivassa tiedotustilaisuudessa.

Testeissä Junnila, 21, on tehnyt ennätyksiään monella mittarilla. Lentävällä lähdöllä 20 metrin juoksu meni hallikaudella aikaan 2,32, jolla hän paransi ennätystään kuusi sekunnin sadasosaa.

Junnilalle vielä tärkeämpi ennätys syntyi 5-loikassa neljän askeleen vauhdista. Vanha ennätys koheni 20 senttiä 17,25 metriin.

– Se oli ehkä merkittävin parannus, koska se on korkeushyppääjän paras harjoite, Junnila kertoi.

Nopeampaan vauhtiin Junnila laskee sopeutuvansa hyppäämällä.

– Ponnistuksen rytmitys on hukassa. Siitä se nyt kirraa, joten pitää saada nyt paljon hyppyjä alle sekä kilpailuissa että harjoituksissa, Junnila totesi.

Jyväskylässä harjoittelevan Junnilan harmina tällä harjoituskaudella on ollut selkävaiva, joka on häirinnyt harjoittelua muutamaan otteeseen "hetkellisesti".

Viime vuonna Junnila aloitti kesäkauden tuloksella 190. Myöhemmin kesällä hän kohensi Suomen ennätystä kahdesti tuloksin 194 ja 195.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?