Yle: NHL:ssä miljoonia tienannut Jussi Jokinen tukee Wilma Murtoa tuntuvalla summalla – taustalla ainutlaatuinen yhteistyö - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Yle: NHL:ssä miljoonia tienannut Jussi Jokinen tukee Wilma Murtoa tuntuvalla summalla – taustalla ainutlaatuinen yhteistyö

Jussi Jokinen on halunnut päästä tukemaan muita urheilijoita urallaan.

Julkaistu: 2.7. 21:24

Jussi Jokinen lähti Wilma Murron tukijaksi vuonna 2016.

Jussi Jokinen löysi intohimolleen kohteen vuonna 2016. Innokas yleisurheilumies oli jo pitkään pohtinut suomalaisen atleetin taloudellista tukemista. Jokinen kertoi Ylelle torstaina siitä, miten hän ryhtyi seiväshyppääjä Wilma Murron tukijaksi.

– Jääkiekossa ja jalkapallossa suomalaisilla huipuilla palkkataso on aika erilainen kuin saman tason yksilöurheilussa. Halusin lähteä tähän olympiadiin tukemaan merkittävällä summalla, jotta Wilma pystyisi olemaan 24 tuntia vuorokaudessa huippu-urheilija. On Wilman ja taustajoukkojen päätettävissä, mihin tuo raha käytetään, Jokinen kertoi Ylelle.

Jokinen vakuuttui Murron, 22, potentiaalista juuri 2016, kun huippulahjakas Murto teki kovaa jälkeä yleisurheilukentillä. Hän voitti 19-vuotiaiden MM-pronssia ja teki saman ikäluokan maailmanennätyksen (471).

Jokinen, 37, lähti mukaan ja tukee Murtoa vuosittain noin 12 000 euron edestä eli noin tuhat euroa kuukaudessa. Hän ei halunnut yhteistyöstä mitään vastapalveluksia, esimerkiksi somenäkyvyyttä. Urallaan noin 30 miljoonaa dollaria pelkästään NHL-peleistä tienannut Jokinen ei varsinaisesti tarvitse erillistä promootiota ja tyytyi pysymään hiljaisena yhtiökumppanina.

Murto kertoo Ylelle, että tonni kuussa on noin neljännes hänen vuosibudjetistaan.

– Ei mennyt ihan heti jakeluun, että tällaista voi tapahtua. Olen ollut tosi otettu siitä, että joku, jolla on niin paljon kokemusta huippu-urheilun ympyröistä, näkee minussa potentiaalia ja haluaa tukea. Erityisen hienon jutun tästä tekee se, että tämä tuki on urheilijalta urheilijalle, Murto sanoi Ylelle.

Kaksikon välinen yhteistyö on muutenkin harvinaislaatuinen. Ylen mukaan Jokinen ja Murto eivät koskaan ole tavanneet tai puhuneet puhelimessa. Yhteydenpito koostuu pääasiassa satunnaisista tsemppiviesteistä.

Murto on parhaillaan toipilaana polven tähystysleikkauksen jälkeen. Hän kertoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, että kilpaileminen on tämän kauden aikana vielä mahdollista.

Jokinen palasi Eurooppaan kauden 2017–18 jälkeen. Hän pelasi kauden 18–19 kasvattajaseurassaan Kärpissä ja sveitsiläisessä Klotenissa. Viime kausi sujui kokonaan Kärpissä. Hän teki 47 ottelussa tehot 9+25.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?