Prostituutiota ja ihmiskauppaa – entinen yleisurheilutähti Svetlana Gnezdilov syytettynä järkyttävistä rikoksista - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Entinen yleisurheilun naistähti syytettynä järkyttävistä rikoksista – ”Minulla on ollut vain hyviä aikomuksia”

Ukrainalaistaustaista ja Israelia yleisurheilun arvokisoissa edustanutta Svetlana Gnezdilovia syytetään ihmiskaupasta ja prostituutiosta.

Julkaistu: 1.7. 19:34

Entistä huippuyleisurheilijaa uhkaa vuosien vankeustuomio Israelissa.

Entinen yleisurheiluhuippu Svetlana Gnezdilov, 51, on pidätetty Israelissa prostituutiosta ja ihmiskaupasta. The Times of Israel kertoo, että viime viikon maanantaina Tel Avivin rantakaupungissa luettujen syytteiden mukaan Gnedzdilov olisi pyörittänyt prostituutiorinkiä peräti viiden vuoden ajan.

– Bordellit eivät ole lainkaan minun juttuni. Elämäni on käännetty ylösalaisin, enkä tiedä miten tämä on minulle tapahtunut, Gnezdilov sanoi oikeudessa.

Gnezdilovia on epäilty samankaltaisista rikoksista jo vuonna 2017, mutta juttu raukesi tuolloin todisteiden puutteeseen. Nyt uusien todisteiden myötä, entistä urheilijaa uhkaa useiden vuosien vankeustuomio.

Sveitsiläissivusto Blick kertoo, kuinka ex-urheilijan väitetään tuoneen naisia ulkomailta Israeliin prostituoiduiksi, jotka toimivat seitsemässä hierontapaikaksi naamioidussa asunnossa ympäri Tel Avivin metropolialuetta.

Syytteiden mukaan naiset työskentelivät kuutena päivänä viikossa, uuvuttavat 13 tuntia kerrallaan.

– Minulla on ollut vain hyviä aikomuksia. Olen koulutettu nainen, joka tekee kaikkensa saadakseen tyttärensä kanssa hyvän elämän Israelissa, syytetty sanoi tuomarille kesäkuun lopun istunnossa.

Svetlana Gnezdilov nähtiin yleisurheilun arvokisoissa 100 metrin aitajuoksussa, seitsenottelussa sekä 4 × 400 metrin viestissä.

Ukrainassa syntynyt, mutta vuonna 1996 Israelin kansalaisuuden saanut Svetlana Gnezdilov aloitti yleisurheilu-uransa pika-aidoissa, joissa hänet nähtiin vuosituhannen taitteessa niin MM- kuin EM-kilpailuissa. Aitajuoksussa arvokisafinaalipaikka jäi haaveeksi ja laji vaihtui seitsenotteluun, jossa naisen parhaaksi jäi 2002 EM-kisojen 15:s sija.

Gnezdilovilla on seitsenottelussa edelleen voimassa oleva Israelin ennätys pisteillä 6031.

Gnezdilov oli astetta pienimuotoisemman kohun keskiössä jo vuonna 2004. Hän yritti saada kansallista ennätystulosta hyväksytyksi pituushypyssä tuloksella 662, mutta Ukrainassa järjestetyksi väitettyä kilpailua ei tutkimusten mukaan koskaan järjestetty. Gnezdilov lopetti urheilu-uransa vuonna 2008.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?