Ville Lampinen, 21, lähti unelmansa perässä Yhdysvaltoihin – todellisuus olikin jotain aivan muuta: ”Olihan siinä katastrofaalinen fiilis”

Ville Lampinen kehottaa Yhdysvaltoihin haikailevia nuoria urheilijoita ottamaan oikeasti selvää siitä, minkälaiselle tielle he ovat haluamassa.

Ville Lampisen elämä Yhdysvalloissa ei vastannutkaan sitä, mitä urheilija kuvitteli, mutta hän ei silti kadu matkaansa.

9.6.2020 6:42

Voit elää unelmaasi.

Saat keskittyä täysipäiväisesti urheiluun laadukkaassa ja kilpaillussa ympäristössä, josta jalostuu joka vuosi urheilijoita eri lajien huipulle. Siinä samalla saat unohtumattomia kokemuksia ja opiskelet tutkinnon huippuyliopistossa.

Monelle nuorelle suomalaisurheilijalle tuo on syystäkin houkutteleva tarjous. Se on ainutlaatuinen mahdollisuus, jonka voisi saavuttaa vain ja ainoastaan amerikkalaisessa yliopistourheilussa.

– Olin pitkään miettinyt opiskelua Yhdysvalloissa. Yksi iso syy siihen tietenkin oli, että saisin elää kuin ammattiurheilija ja keskittyä vain juoksuun. Hyvin pitkälti kaikki olikin sellaista kuin ajattelin, kertoo neljä vuotta Yhdysvalloissa opiskellut 400 ja 800 metrin juoksija Ville Lampinen.

Unelmassa oli yksi iso mutta.

Urheilullisesti vuodet eivät menneet alkuunkaan niin kuin oli suunniteltu.

– Juoksin pahimmillaan samoja aikoja kuin 15-vuotiaana. Olihan siinä pääkoppa kovilla ja katastrofaalinen fiilis.

Syksyllä 2015 Lampinen oli kotimaisen yleisurheilun kirkkaimpia lupauksia.

Vasta 21-vuotias nuorukainen oli jo moninkertainen Suomen mestari, jonka vauhti näytti vain kiihtyvän. Aiemmin samana kesänä Lampinen oli juossut vieläkin voimassa olevan 800 metrin ennätyksensä 1.48,44. Edeltävä vuonna 400 metriä oli kulkenut aikaan 47,85.

Hänelle tarjottiin täysstipendiä lukuisiin eri yliopistoihin, joista hän valitsi mieleisekseen Villanovan yliopiston, joka oli D1-tason eli korkeimman NCAA-urheiluluokituksen opinahjo. Siellä jos missä hän voisi jalostua entistä kovemmaksi juoksijaksi.

Toisin kuitenkin kävi.

Lampisen tuloskehitys tyssäsi lähes samaan tahtiin yliopisto-opintojen edetessä.

– Jälkikäteen olen miettinyt, mitä kaikkea meni pieleen omalta osaltani. Yksi ongelma oli yliopiston pikajuoksutaustainen päävalmentaja, jonka kanssa ei oikein missään vaiheessa löytynyt yhteistä säveltä. Toisaalta taas kisamääräni nousivat aivan liian korkeiksi.

Hänen olisi pitänyt tyytyä kilpailemaan ainoastaan Yhdysvalloissa ja yliopistokilpailuissa, mutta Lampinen juoksi kesäisin myös Suomessa. Se puolestaan lisäsi ymmärrettävästi närää yliopistovalmentajissa, kun suomalaisen lepojaksot jäivät mitättömiksi.

– Olisi vaatinut kanttia, että jättää kesäisin esimerkiksi Kalevan kisat väliin. Mutta niin olisi ilman muuta pitänyt tehdä.

Lampinen (oik.) voitti Kalevan kisojen 400 metriä 2016, taustalla kisan kakkonen Oskari Mörö. Vasemmalla Christoffer Envall.

Pahimmillaan Lampinen juoksi yli 50 kilpailua yhden kauden aikana. Samaan aikaan suomalaisten juoksijoiden kilpailukalenteriin kuului keskimäärin reilut parikymmentä kisaa.

Lopulta liika on liikaa, kun päälle lisätään vielä yliopistojen isot harjoittelumäärät.

Viimeisenä opiskeluvuotenaan Lampinen oli pahasti ylirasittunut eikä saanut kropastaan enää mitään irti.

– Onneksi se pahin hetki oli viimeisenä vuotena, mikä auttoi jaksamaan. Tiesi, että jäljellä on enää muutama kuukausi ja koulutusta arvosti kuitenkin sen verran paljon, että halusin suorittaa opinnot kunnialla loppuun.

– Paniikki olisi ollut varmasti kovempi, jos tilanne olisi ollut tuo esimerkiksi opiskelujen puolivälissä.

Lampinen palasi Suomeen loppukeväällä 2019. Kisakunto oli hänen mittapuillaan lähes nollissa, mutta koti-Suomessa askel keveni. Hän nappasi viime kesänä SM-hopeaa sekä 400 että 800 metrillä, vaikka lähtökohdat olivat vaikeat.

Vanha vauhti on löytymässä.

– Pariisin EM-kisojen peruuntuminen tietenkin kirpaisee, mutta muuten tunnelmat ovat positiivisen odottavat. Kunto alkaa jälleen olla kohdillaan.

Lampinen on pääsemässä jälleen vanhaan vauhtiinsa.

Suomalaisurheilijoiden määrä amerikkalaisessa yliopistourheilussa on viime vuosina kasvanut. Lampinen on yksi useista nuorista suomalaisurheilijoista muun muassa Jussi Kanervon, Ida Hulkon ja Heta Tuurin tapaan, joille yliopistourheilu ei tuonut urheilullista jättipottia.

Hänen mukaansa erityisesti yksilöurheilijalle voi tulla yllätyksenä yliopistojen erilainen valmennuskulttuuri. Esimerkiksi yleisurheilu on Suomessa hyvin yksilölähtöistä: monella urheilijanalulla on jo 15. ikävuodesta eteenpäin oma henkilökohtainen valmentajansa.

– Yliopistourheilussa valmennus perustuu hyvin paljon joukkueeseen, mikä on kaksipiippuinen asia. Tykkäsin treenata isommassa ryhmässä, mutta oliko harjoittelun kokonaiskuva minulle sopiva?

– Se sama harjoitteluohjelma lyödään eteen noin 20 urheilijalle. Sitä ei muokata yksittäisen urheilijan parhaaksi.

Eikä sille ole Lampisen mukaan syytäkään. Hän muistuttaa, että se sama järjestelmä suoltaa tasaiseen tahtiin huippuja eri lajeihin. Samalla se on kuitenkin järjestelmä, joka ei läheskään kaikissa tapauksissa optimoi yksittäisen urheilijan potentiaalia.

Yhdysvalloissa siihen on kuitenkin varaa.

– Se on karun kuuloista sanoa, mutta siellä olet urheilijana vain osa massaa. Urheilijoita on siellä niin järjettömän paljon, että aina löytyy muutama sellainen yksilö, joka kestää sen kovan ryhmäharjoittelun ja joille se järjestelmä sopii.

– Varmasti se voi sopia myös joillekin suomalaisurheilijoille, mutta itsestäänselvyys se ei ole.

Lampinen ei halua tyrmätä yliopistovaihtoehtoa, mutta kehottaa Yhdysvaltoihin haikailevia nuoria urheilijoita ottamaan oikeasti selvää siitä, minkälaiselle tielle he ovat haluamassa. Sen jälkeen jokaisen urheilijan pitää punnita omia vaihtoehtojaan, tavoitteitaan ja tulevaisuuttaan.

Lampisen urheilu-ura saattoi ottaa takapakkia, mutta kokemus oli silti vertaansa vailla.

– Ei minua kaduta ollenkaan, että lähdin Yhdysvaltoihin. Sain sieltä irti paljon muutakin kuin urheilua, viestinnän kandidaatti huomauttaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?