Ruotsin antidopingtyön tähtäimessä etenkin maahanmuuttajat – norjalaistähti esitti vaatimuksiaan jo aiemmin

Ruotsin yleisurheiluliitto suuntaa antidopingtyönsä ”riskiryhmään”.

Abeba Aregawin dopingnäyte todettiin positiiviseksi vuonna 2016.

Ruotsin yleisurheiluliitto kehittää antidopingohjelmaa, joka on kohdistettu "riskiryhmään". Ennalta ehkäisevä valistustyö suunnataan maahanmuuttajille, koska lajissa on paljastunut neljä tuoretta ulkomaalaistaustaisten kestävyysjuoksijoiden dopingtapausta.

– Vielä 1980-luvulla suurimman riskiryhmän muodostivat heittolajien urheilijat, jotka lähtivät Yhdysvaltoihin harjoittelemaan. Nyt tilanne on muuttunut, vahvisti liiton pääsihteeri Stefan Olsson.

Ruotsin yleisurheilussa on neljä suhteellisen tuoretta ulkomaalaistaustaisten urheilijoiden käryä. Eritreasta Ruotsiin muuttanut Robel Fsiha antoi positiivisen näytteen marraskuussa, marokkolaistaustainen Adil Bouafif vuonna 2014 ja etiopialaistaustainen Abeba Aregawi 2016.

Eritreassa vuoteen 2008 asunut Meraf Bahta joutui kilpailukieltoon puutteellisten olinpaikkatietojen takia 2018.

Aregawin kilpailukielto on myöhemmin peruttu ja hän on jo lopettanut kilpauransa.

Norjalainen Euroopan mestari Filip Ingebrigtsen on arvostellut käryjen takia Ruotsin urheilujohtoa.

– Järjestelmän täytyy olla sellainen, etteivät tällaiset tapaukset toistu, Ingebrigtsen korosti.

– Urheilu tarjoaa maahanmuuttajille erinomaisen tilaisuuden integroitua yhteiskuntaan. Ketään ei saa syrjiä, mutta samat vaatimukset koskevat kaikkia urheilijoita.

”Lisää yllätystestejä”

Olsson hyväksyy arvostelun. Liitto on kehittänyt viime kuukaudet uutta antidopingohjelmaa, joka odottaa enää sen hallituksen viilausta ja hyväksyntää.

– Suunnatussa antidopingohjelmassa kartoitamme ilmeiset riskiryhmät samaan tapaan kuin terveydenhuoltoviranomaiset toteuttavat koronaviruksen vastaisia toimiaan, Olsson kertoi.

Liitto aikoo myös lisätä harjoituskauden testejä urheilijoiden ulkomaan leireillä.

– Lisäämme valvontaa varsinkin sellaisissa maissa, joissa ei ole toimivaa testausohjelmaa, Olsson paljasti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?