Stefan Holmin 15-vuotias poika Melwin Holm hyppäsi maaotteluvoittoon - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Video: Helsingissä kajahti hurja yleisurheilutulos – olympiavoittajan 15-vuotias poika löi miehille luun kurkkuun: ”Hullua”

Korkeusgeenit kohdallaan! Olympiavoittaja Stefan Holmin 15-vuotias Melwin-poika seuraa isänsä piikkarinjälkiä.

Julkaistu: 9.2. 20:05

Olympiavoittaja Stefan Holmin 15-vuotias poika säväytti Pohjoismaisessa hallimaaottelussa Helsingissä.

Toisen polven huippukorkeushyppääjä Melwin Lycke Holm, 15, kilpaili sunnuntaina ensimmäistä kertaa miesten edustustasolla ja onnistui loistavasti.

Holm hyppäsi Liikuntamyllyssä käydyssä kisassa uuden ennätyksensä 213 ja vei maaotteluvoiton nimiinsä. Kisan kakkossijan jakoivat tuloksen 211 ponkaisseet Islannin Kristjan Viggo Sigfinsson ja Suomen 18-vuotias Arttu Mattila.

– Ihan hullua. Hän on mahtava tyyppi: pikkuinen poika, joka hyppää aivan fantastisen korkealle, Ruotsin maajoukkueen johtaja Karin Torneklint intoili SVT:n haastattelussa.

Suomen Urheiluliiton entinen valmennusjohtaja Jorma Kemppainen julkaisi Holmin hypystä videon Twitterissä. Videosta kuuluu yleisön kohahdus onnistuneen ylityksen jälkeen.

Entinen pika-aiturihuippu Torneklint arveli, että Holm oli koko maaottelun nuorin urheilija. Torneklint kehui toisen polven urheilijan kilpailijanluonnetta.

– Hän rakastaa kilpailemista ja on uskomattoman tarmokas.

Melwinin isä Stefan Holm voitti korkeushypyn olympiakultaa Ateenassa 2004 ja MM-hopeaa Pariisissa 2003. Hän oli korkeushyppääjäksi poikkeuksellisen pienikokoinen, vain 181 senttiä pitkä. Nykyisin Holm, 43, on Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n jäsen.

Hallimaaottelun tulokset

Pisteet:

Miehet: 1) Ruotsi 141, 2) Suomi 108, 3) Norja 105,5, 4) Tanska/Islanti 88,5.

Naiset: 1) Ruotsi 139, 2) 114, 3) Tanska/Islanti 96, 4) Norja 94.

Miehet:

60 m: 1) Henrik Larsson Ruotsi 6,74, 2) Samuel Purola Suomi 6,79, 3) Emmanuel Dawlson Ruotsi 6,81, 4) Even Meinseth Norja 6,87, 5) Ville Myllymäki Suomi 6,88, 6) Frederik Schou Nielsen Tanska 6,91, 7) Simon Hansen Tanska 6,92, 8) Mathias Hove Johansen Norja 6,97.

200 m: 1) Mathias Hove Johansen Norja 21,27, 2) Erik Annerfalk Ruotsi 21,51, 3) Roope Saarinen Suomi 21,52 (kkk), 4) Ville Aarnivala Suomi 21,86, 5) Emil Johansson Ruotsi 21,96, 6) Ari Bragi Karason Islanti 22,04, 7) Kasper Andersson Tanska 22,38, Filip Böe Norja disk.

400 m: 1) Carl Bengtström Ruotsi 47,31, 2) Erik Back Suomi 48,05 (kkk), 3) Fredrik Övereng Norja 48,16, 4) Nick Ekelund-Arenander Ruotsi 48,29, 5) Gustav Lundholm Nielsen Tanska 48,37, 6) Jörgen Kåshagen Norja 48,73, 7) Kormakur Ari Haflioason Islanti 48,77, 8) Filiph Johansson Suomi 48,79.

800 m: 1) Joakim Andersson Ruotsi 1.48,38, 2) Andreas Bube Tanska 1.48,73, 3) Didrik Hexeberg Warlo Norja 1.49,64, 4) Felix Francios Ruotsi 1.50,17, 5) Sigurd Tveit Norja 1.50,52, 6) Niko Viljola Suomi 1.52,39, 7) Christoffer Frost-Jensen Johansen Tanska 1.52,65, 8) Eelis Uitto Suomi 1.53,26,

1500 m: 1) Narve Gilje Nordås Norja 3.45,03, 2) Joonas Rinne Suomi 3.45,20 (kkk), 3) Mikkel Dahl-Jessen Tanska 3.45,84, 4) Robin Rohlén Ruotsi 3.46,26, 5) Marius Öyre Vedvik Norja 3.47,19, 6) Suldan Hassan Ruotsi 3.47,39, 7) Mikael Johnsen Tanska 3.52,23, 8) Tuomo Salonen Suomi 3.54,08.

3000 m: 1) Simon Sundström Ruotsi 8.01,07, 2) Hlynur Andrésson Islanti 8.01,20, 3) Per Svela Norja 8.02,35, 4) Björnar Sandnes Lillefosse Norja 8.06,07, 5) Jakob Dybdal Abrahamsen Tanska 8.08,57, 6) Jonatan Fridolfsson Ruotsi 8.09,10, 7) Eero Saleva Suomi 8.12,10 (kkk), 8) Arttu Vattulainen Suomi 8.17,14.

60 m aj: 1) Max Hrelja Ruotsi 7,87, 2) Jonathan Holm Ruotsi 8,03, 3) Ilari Manninen Suomi 8,13, 4) Viktor Kantele Suomi 8,14, 5) Sebastian Sund Frandsen Tanska 8,49, 6) Carl Erik Hjellestad Landsvik Norja 8,50, 7) Håvard Becker Norja 8,54, 8) Jonas N. Bjerremand Tanska 8,70

Korkeus: 1) Melwin Lycke-Holm Ruotsi 213, 2) Kristjan Viggo SigSuominsson Islanti 211, 2) Arttu Mattila Suomi 211, 4) Toralv Opsal Norja 208, 5) Daniel Kosonen Suomi 200, 6) Mads Moos Larsen Tanska 200, 7) Vetle Raa Ellingsen Norja 195, 7) Oskar Lundqvist Ruotsi 195.

Seiväs: 1) Mikko Paavola Suomi 530, 2) Eirik Dolve Norja 530, 2) Pål Haugen Lillefosse Norja 530, 4) Tommi Holttinen Suomi 520, 5) Robin Jacobsson Ruotsi 510, 6) Rasmus Jörgensen Tanska 500, 6) Simon Thor Ruotsi 500, 8) Mikkel Ringsted Tanska 470.

Pituus: 1) Thobias Montler Ruotsi 790, 2) Sebastian Ree Pedersen Tanska 750, 3) Andreas Trajkovski Tanska 746, 4) Henrik Flåtnes Norja 746, 5) Topias Koukkula Suomi 744, 6) Ingar Kiplesund Norja 739, 7) Andreas Karlsson Ruotsi 730, 8) Pyry Keränen Suomi 712.

3-loikka: 1) Simo Lipsanen Suomi 16,36, 2) Erik Ehrlin Ruotsi 15,60, 3) Tuomas Kaukolahti Suomi 15,53, 4) Gustaf Bålström Ruotsi 15,34, 5) Jannick Bagge Tanska 15,02, 6) Marius Bull Hjeltnes Norja 14,81, 7) Sondre Vie Ytrearne Norja 14,79, 8) Peder P. Nielsen Tanska 14,54.

Kuula: 1) Marcus Thomsen Norja 20,67, 2) Jesper Arbinge Ruotsi 18,59, 3) Guoni Valur Guonason Islanti 18,31, 4) Arttu Kangas Suomi 18,15, 5) Gabriel Heen Ruotsi 18,04, 6) Mikko Toiviainen Suomi 17,56, 7) Casper Jörgensen Tanska 16,94, 8) Sondre Alexander Höyland Norja 14,09.

Naiset:

60 m: 1) Lotta Kemppinen Suomi 7,33, 2) Mathilde U. Kramer Tanska 7,39, 3) Astrid Glenner-Frandsen Tanska 7,41, 4) Elin Östlund Ruotsi 7,50, 5) Filippa Sivert Ruotsi 7,51, 6) Henriette Jäger Norja 7,52, 7) Vilde Humstad Aasmo Norja 7,60, 8) Johanna Kylmänen Suomi 7,60

200 m: 1) Elin Östlund Ruotsi 23,79, 2) Mette Graversgaard Tanska 23,79, 3) Elisabeth Slettum Norja 23,86, 4) Lisa Lilja Ruotsi 23,99, 5) Aino Pulkkinen Suomi 24,00 (kkk), 6) Astrid Glenner-Frandsen Tanska 24,34, 7) Anniina Kortetmaa Suomi 24,65, Henriette Jäger Norja disk.

400 m: 1) Amalie Iuel Norja 52,87, 2) Line Kloster Norja 54,33, 3) Elise Malmberg Ruotsi 54,61, 4) Milja Thureson Suomi 54,70 (kkk), 5) Moa Hjelmer Ruotsi 54,89, 6) Viivi Lehikoinen Suomi 55,27, 7) Thórdís Eva Steinsdóttir Islanti 55,89, 8) Martha Rasmussen Tanska 56,86.

800 m: 1) Hanna Hermansson Ruotsi 2.05,33, 2) Rebecca Högberg Ruotsi 2.08,65, 3) Mathilde Diekema Jensen Tanska 2.10,59, 4) Annemarie Nissen Tanska 2.11,01, 5) Sigrid Wahlberg Norja 2.11,75, 6) Solveig Hernandez Vråle Norja 2.12,44, 7) Viola Westling Suomi 2.13,93, 8) Heini Ikonen Suomi 2.14,23.

1500 m: 1) Malin Edland Norja 4.17,77, 2) Nathalie Blomqvist Suomi 4.19,77 (19-v. halli-SE), 3) Grethe Tyldum Norja 4.29,48, 4) Linn Söderholm Ruotsi 4.30,19, 5) Ellinor Aurell Ruotsi 4.34,28, 6) Josefinie Rytter Tanska 4.34,64, 7) Line Schulz Tanska 4.37,75, 8) Veera Mensonen Suomi 4.50,29.

3000 m: 1) Maja Alm Tanska 9.09,24, 2) Lisa Havell Ruotsi 9.17,42, 3) Camilla Richardsson Suomi 9.18,59 (kkk), 4) Helene Svane Tanska 9.33,17, 5) Kristine Lande Dommersnes Norja 9.33,92, 6) Andrea Modin Engesäth Norja 9.33,93, 7) Johanna Peiponen Suomi 9.44,16, 8) Elsa Wallenius Ruotsi 10.05,88.

60 m:n aj: 1) Lotta Harala Suomi 8,35, 2) Tilde Johansson Ruotsi 8,37, 3) Mette Graversgaard Tanska 8,43, 4) Andrea Rooth Norja 8,44, 5) Julia Enarvi Suomi 8,46, 6) Mathilde Heltbech Tanska 8,52, 7) Amanda Holmberg Ruotsi 8,52, 8) Martine Hjörnevik Norja 8,90.

Korkeus: 1) Tonje Angelsen Norja 188, 2) Sofie Skoog Ruotsi 182, 3) Bianca Salming Ruotsi 182, 4) Heta Tuuri Suomi 182, 5) Laura Rautanen Suomi 182, 6) Katarina Mögenburg Norja 175, 7) Eva Maria Baldursdottir Islanti 170, 8) Rikke Andersen Tanska 170.

Seiväs: 1) Wilma Murto Suomi 460 (kkk), 2) Michaela Meijer Ruotsi 435, 3) Elina Lampela Suomi 435, 4) Caroline BondeHolm Tanska 435, 5) Linnea Jönsson Ruotsi 415, 6) Line Renée Jensen Tanska 380, 7) Agnes Elisabeth Morud Norja 355, 8) SynneMarie Engebretsen Norja 330.

Pituus: 1) Erica Jarder Ruotsi 610, 2) Kaiza Karlén Ruotsi 610, 3) Mia Guldteig Lien Norja 6,04, 4) Hafdis Siguroardottir Islanti 599, 5) Sini Sanaslahti Suomi 588, 6) Thale Leirfall Bremset Norja 583, 7) Roosa Määttälä Suomi 573, 8) JoseSuomie Skifter Andersen Tanska 561.

3-loikka: 1) Senni Salminen Suomi 13,83 (sivuaa kkk:ta), 2) Emma Pullola Suomi 13,43, 3) Janne Nielsen Tanska 13,37, 4) Rebecka Abrahamsson Ruotsi 13,14, 5) Malin Marmbrandt Ruotsi 13,00, 6) Monika Elisabeth Benserud Norja 12,48, 7) Mari Selle vågAarö Norja 12,35, 8) Laura Töllöse Tanska 11,31.

Kuula: 1) Fanny Roos Ruotsi 17,65, 2) Eveliina Rouvali Suomi 16,15 (kkk), 3) Frida Åkerström Ruotsi 15,83, 4) Senja Mäkitörmä Suomi 15,79, 5) Asdis Hjalmsdottir Annerud Islanti 15,59, 6) Maria SlökHansen Tanska 14,38, 7) Elisabeth Thon Rosvold Norja 13,59, 8) Lotta Flatum Fallingen Norja 13,32.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?