Suurlupauksen juoksu-ura tyssäsi – leipä löytyi erotiikka-alalta

Vuoden 1976 olympiakisojen kestävyysmatkat ovat jääneet vahvasti suomalaisten mieliin, kiitos Lasse Virénin tuplamestaruuden.

Moni muistaa Montrealin kisoista hyvin myös olympiavoittajan kaiman Lasse Orimuksen. Virén täytti 70 vuotta viime kesänä; Orimukselle sama matka vuosissa tulee täyteen torstaina.

– Tuntuu kummalliselta, onko sitä jo näin vanha? Vastahan täytin 50, Orimus naurahtaa.

Hän on juuri tullut kuntosalilta ja on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Edellispäivänä ohjelmassa oli lenkki.

Ihan niin paljon hän ei pysty juoksemaan kuin haluaisi. Syynä on sama mystinen alaselästä lähtevä kipu, joka aikanaan päätti hänen uransa.

Takana on yhteensä pitkälti toista sataa tuhatta juoksukilometriä, mutta menohaluja olisi silti.

– Käyn kuntosalilla, pyöräilen, hiihdän ja hölkkään. Kaikista mieluiten juoksisin, siitä tykkään eniten edelleen.

Kova kilpaileminen kehitti

Juoksemisesta Orimus piti jo lapsena, mutta totinen harjoittelu alkoi vasta 18-vuotiaana, vuonna 1968. Kotikaupungissa Kokkolassa häntä valmensi Samuli Roimela.

– Jouko Kuhan ME-juoksu kesällä antoi intoa entisestään.

Välillä mentiin ylikin, mikä tapahtui monelle suomalaisjuoksijalle noina aikoina. 10 000 kilometrin vuosiannokset eivät olleet tavattomia.

– Itselleni tuli parhaina vuosina ehkä 8000 kilometriä. Yritin panostaa laatuun, mutta kyllähän tuossakin on määrää sen verran että välillä oltiin jumissa.

Orimus oli kovassa vireessä vuonna 1976. Huippukohdan piti osua Moskovan olympiakisoihin 1980. Kuva: Martti Peltonen / IS

Orimus teki työpäivää urheiluliikkeen myyjänä ja ajoitti lenkit ennen ja jälkeen työpäivän. Kovaa harjoitusvastusta ei tuohon aikaan tarvinnut kaukaa etsiä.

– Kansallisia kisoja oli paljon joka viikonloppu. Kilpaileminen kehitti, se on selvää.

Huippukesä 1976

Orimus väläytteli tuloksillaan jo vuoden 1973 Kalevan kisoissa. Vuonna 1975 hän juoksi 5000 metriä ensimmäisen kerran alle 14 minuutin, mutta varsinaisen läpimurron hän teki kesällä 1976. Edellissyksynä valmentajaksi oli tullut Bengt Hellsten.

– Harjoituskausi meni todella nappiin, enkä sairastellut yhtään, Orimus pohjustaa.

Kesäkuun lopussa hän juoksi Maailmankisoissa kolmanneksi ajalla 13.33,93.

Lasse Orimus vetää joukkoa vuoden 1978 Ruotsi-maaottelussa 5000 metrillä. Takana Lasse Virén ja Risto Ala-Korpi. Kuva: Olavi Ahlfors / Lehtikuva

Heinäkuun alussa hän taipui Lasse Virénille Kalevan kisojen kirikamppailussa ennätyksellään 13.25,52.

Vain neljä päivää myöhemmin hän oli mukana Tukholmassa jänisjuoksussa, jossa Uuden-Seelannin Dick Quax hätyytteli ME-tulosta ajallaan 13.13,10. Orimus juoksi kisassa kuudenneksi ajalla 13.18,19, joka on edelleen Suomen toiseksi paras kautta aikojen Virénin SE:n jälkeen.

Kympillä mitali helpommassa

Orimus nimettiin Montrealin olympiakisoihin Turun Kalevan kisojen jälkeen.

– Sanoin heti, että en halua kympille, että haluan keskittyä vain vitoselle. Jälkeenpäin ajatellen se oli virhe. Vitosella oli hurja taso, mutta kympillä pronssi olisi ollut tarjolla, Orimus miettii.

– Niille kahdelle hurjalle en olisi voinut mitään, hän jatkaa viitaten Viréniin ja Portugalin Carlos Lopeziin. Pronssin vei kymmenisen sekuntia Lopezille hävinnyt Iso-Britannian Brendan Foster.

Vauhtijuoksu ei hajottanut ryhmää

Samainen Foster vastasi vauhdinpidosta, kun tuli 5 000 metrin alkuerien aika. Se oli järkevää, sillä kahdessa ensimmäisessä erässä oli menty hiljaa, joten neljän parhaan ohella tarjolla oli finaalipaikka myös kahdelle muulle ajan perusteella.

– Toivoin itsekin, että mentäisiin hyvää vauhtia. Oli kuitenkin turhaa, että menin itsekin vetämään joukkoa välillä, Orimus kertaa.

Vauhtia pidettiin, mutta ryhmä pysyikin yllättäen kasassa. Viimeisellä kierroksella oli edessä armoton kirikamppailu, jossa Orimuksen kohtalo oli jäädä seitsemänneksi – ensimmäiseksi finaalista pudonneeksi.

– Ei vaan irronnut enää parempaa kiriä.

Finaalin vauhdinjako olisi sopinut

Aika 13.23,43 on edelleen kovin aika, jolla on pudottu 5 000 metrin olympiafinaalista.

Virén voitti finaalin lopulta reilua sekuntia huonommalla ajalla (13.24,76).

Kokkolasta lähtöisin oleva Orimus kotiutui jo kauan sitten Tampereelle. Kuva: Kalle Parkkinen

Sanomattakin on selvää, että putoaminen loppukilpailusta oli raju pettymys.

– Olihan se, mutta pian rupesin ajattelemaan, että kisoja tulee ja että olisin parhaimmillani Moskovassa neljän vuoden päästä.

Montrealin finaali oli hurja kiritaistelu, jossa seitsemän ensimmäistä miestä ylitti maaliviivan kolmen sekunnin sisällä.

– Kisan vauhti oli nousujohteinen, joten se olisi sopinut itsellenikin. Luulen että alkuerä olisi muutenkin avannut paikkoja, Orimus miettii.

Maaotteluvoittoon vuorovedolla

Projekti kohti Moskovaa alkoi hyvin.

Kesällä 1977 ei ollut arvokisoja, mutta Orimus sai makean muiston Ruotsi-maaottelusta Tukholmasta.

Kymppitonnin voitto oli mennyt sinikeltaisille, mutta Orimus, Virén ja Martti Vainio päättivät hoitaa 5 000 metriltä kolmoisvoiton.

– Sovittiin, että ruotsalaiset jätetään vuorovedolla, ja näin tehtiin. Olin hyvässä kunnossa ja olisin voinut mennä kovempaakin.

Orimus juoksee voittoon vuoden 1977 Ruotsi-maaottelussa Tukholmassa ennen Viréniä. Kuva: Jorma Pouta / Lehtikuva

Keskinäisen järjestyksen kolmikko ratkoi viimeisellä 200 metrillä. Siinä Orimus jätti V-kaksikon taakseen.

– Maaottelut ja etenkin Ruotsi-ottelu olivat isoja juttuja tuohon aikaan.

Uran loppu kova paikka

Vuonna 1978 alkoivat selkä- ja lonkkakivut, jotka tekivät harjoittelusta rikkonaista. Orimus juhli samana vuonna voittoa Ruotsi-maaottelussa ja oli mitaleilla Kalevan kisoissa, mutta asiat olivat kaikkea muuta kuin kunnossa.

– Yritin vielä juosta, mutta en pystynyt kunnolla harjoittelemaan. Sama kipu haittaa juoksemista tänäkin päivänä, eikä sen syy ole selvinnyt. Kaikki mahdollinen on tehty, otettu magneettikuvia ja käyty naprapaatilla.

Moskovan olympiakisojen seuraaminen ei ollut helppoa.

– Kyllä se oli aika kovaa. Urheilijalle on kova paikka, kun joutuu tällä tavalla lopettamaan uran, Orimus sanoo.

– Oli vain pakko päästä sen yli ja jatkaa elämää. Tiedän että moni on masentunut pahastikin.

Hierojasta erotiikkayrittäjäksi

Orimus pisteli vielä 10 vuotta myöhemmin vitosen alle 15 minuutin ja kympin aikaan 30.28 käytännössä hyvin vaatimattomalla juoksuharjoittelulla. Se kertoo, mikä potentiaali olisi voinut olla.

Hän oli jo kouluttautunut uuteen siviiliammattiinsa hierojaksi. Pohdinta alanvaihdosta tuli eteen, kun hän kaatui lenkillä ja loukkasi ranteensa.

– Kaverilla oli tukkuliike, joka toimitti tavaraa erotiikkaliikkeisiin. Hän kannusti minua perustamaan sellaisen. Ajattelin että ehkä siinä pääsisi helpommalla.

Orimus ei ole kyllästynyt juoksemiseen kymmenien tuhansien kilometrien jälkeenkään. Kuva: Kalle Parkkinen

Orimus piti liikettään Tampereella 26 vuotta. Puolitoista vuotta sitten hän pisti ovet säppiin.

– Johan tässä jouti eläkkeelle. Ja tuollaisella alalla verkkokauppa on vienyt markkinat.

Erotiikkaliike kuulostaa eksoottiselta, mutta Orimus ei sitä sellaisena kokenut.

– Suurin osa asiakkaista oli ihan tavallisia ihmisiä. Kun 26 vuotta pitää liikettä, niin ainahan sekaan mahtuu vähän erikoisempiakin.

Topi Raitasella eväät pitkälle

Orimus on tiiviisti yhteydessä joidenkin vanhojen juoksijakavereidensa kanssa. Pari vuotta sitten Pekka Päivärinta oli kutsunut mökilleen saunomaan ison ryhmän 1970-luvun juoksijaporukkaa.

– Kyllä se keskustelu usein kääntyy lajin nykytilanteeseen. Koska harrastajia ei ole, niin on vaikeampi löytää myös huippuja, Orimus miettii. Ihan toivoton tilanne ei onneksi ole.

– Raitasen Topi on lahjakas tyyppi. Hän kehittyy vielä ja voi hyvin juosta kovempaa mitä me aikoinamme.