Tuijotti peilistä alastonta vartaloaan olympiakulta kaulassaan – Caitlyn Jenner, 70, kertoo ahdistuneensa: ”Se oli pelottavaa”

Julkaistu: , Päivitetty:

Yleisurheilu
Caitlyn Jenner, 70, voitti 1976 miesten kymmenottelun olympiakultaa. Hän koki jo tuolloin olevansa jumissa miehen kehossa.
Caitlyn Jenner, 70, on ehtinyt käydä elämänsä aikana monta kamppailua. Urheiluareenoilla hän ylsi olympiakultaan, voittaessaan kaikki vastustajansa Montrealissa miesten kymmenottelussa vuonna 1976. Mutta hän mielestään käynyt vielä kovemman taiston kenttien ulkopuolella.

Caitlyn Jenner – entiseltä nimeltään Bruce Jenner – ilmoitti vuonna 2015 korjaavansa sukupuolensa naiseksi. Hän muisteli urheilu-uraansa ja sukupuolen korjaamiseen johtaneita käänteitä tällä viikolla BBC:n haastattelussa.

Jenner koki nuoruudestaan asti, että hän oli syntynyt väärän sukupuoliseksi. Hän kärsi kouluaikoinaan heikosta itsetunnosta.

Urheilussa Jenner nousi tähdeksi, mutta ei ollut sinut sukupuolensa kanssa. Vuoden 1976 olympiakisan ratkettua nämä ajatukset ottivat väkevän otteen.

– Muistan, miten heräsin seuraavana aamuna. Kävelin kylpyhuoneeseen alasti. Kultamitali oli pöydällä. Ripustin sen kaulaani, tuijotin itseäni peilistä ja kysyin itseltäni: olenko jumissa tuon henkilön kanssa lopun elämääni? Se oli pelottavaa.

Jenner harkitsi sukupuolensa korjaamista jo ennen 40-vuotispäiväänsä 1990-luvun taitteessa. Lopulta hän toteutti sen 25 vuotta myöhemmin.

Jenneriltä kysyttiin haastattelussa, mitä hän pitää suurimpana saavutuksenaan:

– Nostan nykyisen identiteettini ylimmäksi. Se oli vaikeinta. Harjoittelin 12 vuotta olympialaisiin, mutta 65 vuotta sukupuolen korjaukseen. Se oli vaikeampaa siksi, että ihmisten on vaikeampi hyväksyä sitä.

– Kaikki rakastavat olympialaisia, mutta kun ihmiset näkevät sinun korjaavan sukupuolesi, he vihaavat sisukkuuttasi. Katso vaikka kirjoituksia Instagramissa, Jenner sanoi viitaten saamiinsa törkyviesteihin.


”Voin olla avoimesti minä”

Caitlyn Jenner on nykyään ehkäpä maailman tunnetuin transsukupuolinen nainen, joka on tullut entistä tunnetummaksi Kardashianien ja Jennerien perheen elämästä kertovan tosi-tv-sarjan myötä. Jenner oli aiemmin naimisissa tv-tähti Kris Jennerin kanssa.

Caitlyn Jennerillä, 70, on kuusi biologista lasta ja 14 lastenlasta.

Jennerille tehtiin rintaleikkaus vuonna 2015, ja prosessin viimeisin vaihe eli sukupuolen korjausleikkaus vuonna 2017.

– Olen kiertänyt puhumassa jo ennen sukupuoleni korjausta. Silloin minulla oli rintaliivit ja pikkuhousut puvun alla, salaa. Nyt voin olla avoimesti minä, Jenner sanoi esiintyessään korjausleikkauksen jälkeen Portugalissa järjestetyssä kongressissa.

Jenner kertoi tuolloin, että elämänmuutos ja prosessi oli pitkä ja raskas.

– Jo lapsena pukeuduin salaa äitini ja siskoni vaatteisiin. En vain tiennyt, mistä oli kyse. Keski-ikäisenä erakoiduin kuudeksi vuodeksi, etsin apua terapiasta ja olin huono puoliso ja isä. Olin huono ihminen. Elämä oli jatkuvaa kamppailua, Jenner kuvaili.