Suomen yleisurheilun huippulupaus Vanessa Vandy katosi julkisuudesta vuosiksi – päätyi pitkän pohdinnan jälkeen unelmiensa työhön

Julkaistu:

yleisurheilu
Seiväshyppylupaus Vanessa Vandy lopetti uransa ja katosi julkisuudesta 21-vuotiaana. Nyt hän on kolmekymppinen ja on löytänyt oman alansa.
Palava into ja rämäpäisyys.

Kyseiset ominaisuudet nostivat seiväshyppääjä Vanessa Vandyn 2000-luvun alussa kansalliseen kärkeen, mutta ne olivat myös syy, miksi lupaavasti alkanut urheilu-ura päättyi ennen aikojaan Vandyn ollessa vain 21-vuotias.

Suomalainen yleisurheiluväki muistaa Uuden-Seelannin Aucklandissa syntyneen ja Vaasassa kasvaneen Vandyn parhaiten kausista 2008 ja 2009. Lahjakas hyppääjä voitti kesällä 2008 Kalevan kisoissa kultaa ja edusti Suomea Pekingin olympialaisissa.

Seuraavan kauden alussa Vandy teki ennätyksensä 436, joka oli hetken myös lajin Suomen ennätys. Minna Nikkanen riisti kuitenkin tittelin Vandylta samassa kilpailussa.

Odotukset olivat korkealla, mutta Vandyn nousukiito katkesi treenikentällä kesällä 2009, viikko ennen Kalevan kisoja.

– Oli kylmä, enkä ollut lämmitellyt kunnolla. Tein harjoitusta, jossa juoksin seipään kanssa ja kävin hyppyä läpi. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt olla varovaisempi, Vandy, 30, muistelee nyt Ilta-Sanomille.

Vandyn ponnistusjalan polvilumpiojänteeseen tuli repeämä, ja viikko myöhemmin hän jäi Kalevan kisoissa tulokseen 400. Vandyn pettymykseksi jalka ei parantunut. Jatkuvasti oireillut polvi oli lopulta suurin syy, miksi hän lopetti urheilu-uransa alkuvuodesta 2011.

– Minun olisi pitänyt luottaa polveeni täysin, mutta se ei tuntunut enää hypätessä samalta.

Epävarmuus söi motivaatiota. Seiväshyppyä tuntevat tietävät, ettei siinä ole varaa pienimpäänkään epäröintiin.

Huippu-urheilun jättäminen ei ollut Vandylle kivutonta.

– Olin päässyt tasolle, jossa kilpailin ulkomailla ja kuuluin kansalliseen kärkeen. Identiteettini oli olla urheilija. Sen elämäntavan menettäminen suretti.


Vandyssa oli jo lapsena kaksi puolta. Urheilullinen lahjakkuus sai seurakseen luovuuden. Teini-ikäisenä hän sävelsi musiikkia ja kuului Sugarhouse Publishing -tuotantoyhtiöön. Korvien yliherkkyys pakotti kuitenkin hautaamaan haaveet musiikkiurasta.

– Kun lopetin urheilu-urani, tiesin jo, miltä tuntui luopua jostain tärkeästä. Toisaalta tiesin myös, että paras keino välttää masentuminen oli kehitellä elämään jotain uutta.

Urheilu-uran jälkeen Vandy perusti oman yrityksen. Videoeditointiin tutustunut Vandy haaveili luovasta ammatista, mutta pelko taloudellisesta pärjäämisestä iski. Lyhyt perehtyminen musiikkialan arkeen oli jättänyt jälkensä.

– Musiikkialalla ei ole helppoa päästä omilleen. Pelkäsin, etten voisi ansaita elantoani elokuvateollisuudessakaan. Sen sijaan menin opiskelemaan (kauppakorkeakoulu) Hankeniin, joka oli turvallisempi vaihtoehto.

Opiskellessaan Hankenissa Vandy päätyi töihin start up -yrityksen liiketoiminnan kehittäjäksi. Loppuvuodesta 2014 häntä pyydettiin tekemään samasta yrityksestä esittelyvideo.

Vandy suunnitteli ja kuvasi videon – ja huomasi nauttivansa projektista paljon enemmän kuin tavanomaisista bisneskuvioista.

– Videosta tuli todella hyvä, vaikka tein sellaista ensimmäistä kertaa. Kysyin itseltäni, miksi yritän tehdä jotain, jossa en ole luonnostaan hyvä, kun tällä alalla saisin itsestäni huomattavasti enemmän irti.


Vuonna 2015 Vandy lopetti työt start up -yrityksessä ja meni kolmeksi kuukaudeksi harjoittelijaksi tuotantoyhtiöön. Siitä asti hän on työskennellyt freelancerina eri tuotantoyhtiöiden palveluksessa.

Nykyään Helsingissä asuva Vandy tekee töitä pääasiassa erilaisten mainosprojektien parissa joko ohjaajana tai videokuvaajana. Asiakkaita on ollut laidasta laitaan Suomen ruotsalaisesta kansanpuolueesta Aktia-pankkiin ja Punaiseen ristiin.

Vandyn tekemiä mainoksia on näkynyt muun muassa televisiossa, suurissa urheilutapahtumissa ja yritysten omilla markkinointikanavilla. Lisäksi Vandy on tehnyt lyhytelokuvia, joista vuonna 2017 julkaistu Farewell keräsi tunnustusta kansainvälisillä festivaaleilla.

Alla Vandyn vuonna 2017 ilmestynyt lyhytelokuva Farewell:



Moni alalla oleva haaveilee kokoillan elokuvien tekemisestä, mutta Vandyn suurin unelma on tehdä upeita mainoksia.

– Elokuvissa on aina se riski, että valtavan työpanoksen jälkeen kovin moni ei näe niitä. Vain pieni määrä tavoittaa miljoonayleisön. Pidän siitä, että minulla on asiakas, joka hyötyy työstäni ja tekemistäni mainoksista.

Vandy on muistellut lämmöllä seiväshyppyuraansa tehdessään pitkäkestoisia ja fyysisesti vaativia kuvauskeikkoja.

Vaikka kuvauskalusto on teknologian kehittyessä keventynyt, kuvaaja voi joutua operoimaan reilusti yli kymmenkiloisella kameralla. Kameraliikkeiden tekeminen jopa 100 000 euron arvoinen kuvaussetti olalla vaatii hermojen lisäksi voimaa.

– Minulle on ollut selvä etu, että olen kokoisekseni vahva, 160-senttinen Vandy sanoo.


– Siinä mielessä koen, että urheilutaustastani on ollut hyötyä. Olisi vaikeaa keskittyä olennaiseen, jos kamppailisi kameran painon alla.

Vandylla on ollut pienestä pitäen hyvä kehonhallinta. Se auttoi aikanaan nousemaan seiväshypyssä Suomen huipulle. Nykyään se auttaa käsittelemään videokameraa sulavasti.

Elämässä freelancerina on epävarmuutensa, mutta Vandy tykkää siitä, ettei elämä mene päivästä toiseen samojen rutiinien tai aikataulujen mukaan.

– Joskus töitä on liikaa, joskus on hiljaisempaa. Tietynlainen vuoristorata kuuluu asiaan. En ole joutunut vielä konkurssiin, joten ilmeisesti tämä menee hyvin, isoista kansainvälisistä tuotannoista haaveileva Vandy sanoo hymyillen.

Vandyn on vaikea keksiä nykyisestä työstään mitään kielteistä sanottavaa. Hän on tyytyväinen, että löysi vuosien etsimisen jälkeen alan, jossa tuntee olevansa kotonaan.

– Olen onnellinen. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö tämä olisi sitä, mitä haluan tehdä.

Vanessa Vandy

Syntynyt: 14. toukokuuta 1989 Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa.

Asuu: Helsingissä.

Urheilu-ura: Saavutti seiväshypyssä muun muassa SM-kultaa (2008) ja alle 23-vuotiaiden EM-pronssia (2009). Edusti Suomea Pekingin olympialaisissa 2008 muttei selviytynyt loppukilpailuun. Ennätys 436.

Nykyinen työ: Tekee freelancerina ohjaus- ja kuvauskeikkoja eri tuotantoyhtiöille. Tehnyt myös lyhytelokuvia.

Muuta: Valmistui vuonna 2018 maisteriksi Hankenin yritysjohtamisen ja organisoinnin ohjelmasta. Harrastaa mm. crossfitiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt