Virolaislehti: Suomalainen huippukirurgi operoi Magnus Kirtin olkapään

Julkaistu:

Keihäänheitto
Urho Väätäisen potilaina olleet myös Antti Ruuskanen ja Janne Happonen.
Dohan MM-kisoissa keihäänheiton hopeamitalin olkapää paketissa vastaanottanut Magnus Kirt on päätynyt tiimeineen siihen ratkaisuun, että loppukilpailun kaatumistilanteessa vaurioitunut olkapää on leikattava, jotta menestyminen Tokion olympiakisoissa ensi vuonna on mahdollista.

Virolaisen Delfi20-verkkolehden mukaan olkapään operoi tunnettu kuopiolainen urheilukirurgi Urho Väätäinen, jonka kanssa leikkaussaliin tulee virolainen kollega. Kuntoutusvaiheen koordinoi Delfi20:n mukaan ranskalainen asiantuntija.
Vuonna 2016 Väätäinen operoi keihäänheittäjä Antti Ruuskasen olkapään. Kuntoutuminen piti pielavetisen poissa kilpailuista peräti vuoden ja yhdeksän kuukautta. Väätäisen pitkäaikaisiin potilaisiin kuului aikanaan myös mäkihyppääjä Janne Happonen.

Kirtin, 29, heittokäden, vasemman, puoleinen olkapää ponnahti ulos kuopastaan, kun kauden tilastoykkönen kaatui 5. kierroksen heittonsa Dohan loppukilpailussa. Viron joukkueen lääkäri sai vedettyä olkapään paikoilleen. Kisojen jälkeen arveltiin Kirtin selviävän ilman keihäänheittäjien aina kavahtamaa olkapääoperaatiota, johon harkinnan ja tutkimusten jälkeen kuitenkin päädyttiin.

Maailman absoluuttiselle keihäshuipulle on olkapääoperaation jälkeen tiettävästi palannut vain Tshekin ME-mies ja kolminkertainen olympiavoittaja Jan Zelezny.

Leikkauksen kanssa ei voi aikailla, sillä toipuminen vie aikansa ja Tokion olympiakisat alkavat jo heinäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt