Skandaalivalmentajan dopingvyyhdissä ryvettynyt välinejätti Nike vetää tukensa mitaleja rohmunneelta valmennusryhmältä

Julkaistu:

yleisurheilu
Nike tuki vuosia kestävyysjuoksun valmennusryhmää, johtajan on osoitettu tienneen kiistanalaisista metodeista.
Urheiluvälinejätti Nike aikoo lopettaa tukensa kestävyyslajien valmennusryhmälle, joka toimii Yhdysvaltain Oregonissa. Ryhmän perustaja, valmentaja Alberto Salazar sai hiljattain neljän vuoden toimintakiellon dopingrikkomuksista.

Niken toimitusjohtaja Mark Parker arvioi yhtiönsä henkilökunnalle lähettämässään tiedotteessa, että Salazarin tuomio häiritsee ryhmän urheilijoiden keskittymistä harjoitteluun ja kilpailemiseen.

Nike joutui Salazarin tuomion jälkeen kyseenalaiseen valoon. Salazar sai tuomion Yhdysvaltain antidopingtoimisto Usadan tutkittua hänen toimiaan neljän vuoden ajan. Tutkinnassa selvisi, että Nike-pomo Parker oli hyvin selvillä Salazarin tutkimuksista, jotka liittyivät testosteroniin ja rasvaa polttaviin aminohappoihin.

Tunnettu valmentaja, entinen New Yorkin maratonin kolminkertainen voittaja Salazar perusti vuonna 2001 Oregoniin valmennusryhmän, jonka tavoitteena oli auttaa kestävyysjuoksu nousuun Yhdysvalloissa ja maailmalla. Nike tuki ryhmää vuosien ajan.

Salazarin tunnetuin urheilija oli Britannian nelinkertainen olympiavoittaja Mo Farah, joka valmentautui Salazarin opein vuosina 2011–2017. Farah jätti Salazarin valmennuskeskuksen loppuvuodesta 2017.

Hiljattain päättyneissä Dohan MM-kilpailuissa menestyi useita urheilijoita, jotka kuuluvat tai olivat kuuluneet Salazarin ryhmään. Esimerkiksi hollantilainen Sifan Hassan voitti Dohassa naisten 1 500 metrin ja 10 000 metrin kilpailut ylivoimaisilla esityksillä, ja Yhdysvaltain Donavan Brazier voitti miesten 800 metriä kisaennätyksellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt