Asiantuntija piiskaa Suomen yleisurheilua ja kehuu naapurimaita: ”Miksi Ruotsissa ja Norjassa saadaan ne timantit hiottua?”

Julkaistu:

yleisurheilu
Yleisurheiluvaikuttajat pitävät Dohan MM-kisoja onnistuneina suomalaisilta.
Kaksi loppukilpailupaikkaa. Yksi pistesija.

Ei siitä montaakaan vuotta ole, kun vastaavanlainen MM-kisarupeama olisi huipentunut julkisiin selkäsaunoihin, vanhojen legendojen ankariin moitteisiin sekä median jalkapuuhun.

Vuonna 2019 tilanne on toinen. Tosiasia on – pitää sitä tylynä tai vain realismina – että Suomen urheilijat onnistuivat pääosin hyvin Dohassa sunnuntaina päättyneissä MM-kisoissa.

Ja on parempi nauttia kisoista, eikä vaatia epärealistista mitalisadetta. Näin uskoo ainakin pitkäaikainen yleisurheiluvaikuttaja Jarmo Hakanen.

– Mitalimahdollisuuksia ei käytännössä ollut, kun odotukset tiedettiin, Hakanen alleviivaa.

– Montaa sellaista ei joukkueessa ollut, jolta olisin realistisesti odottanut paljon enemmän. Sairastuneella Maria Huntingtonilla olisi voinut normaalilla toisen päivän kisasuorituksella jopa taistella pistesijasta. Omaan tason nähden Suomen suoritus saa minulta arvosanan kahdeksan ja puoli.

Suomen yleisurheilun Hakanen tuntee kuin omat taskunsa. Hänellä on vuosikymmenten tausta sekä seuratoiminnasta Tampereen Pyrinnössä että yleisurheilun järjestötoiminnassa.

Hakanen kehuu suomalaisten naisurheilijoiden kehitystä ja nousua viime vuosina. Erityisen upeana osana Suomen kisasuoritusta hän piti kolmen aiturin, Annimari Kortteen, Nooralotta Nezirin ja Reetta Hurskeen selviämistä 24 parhaan joukkoon 100 metrin aitajuoksussa.

– Se, että ollaan pikajuoksulajissa yhteensä maailman kolmanneksi paras, kaikki 24:n joukossa... ylipäätään se, että Suomesta lähti kolme juoksijaa pikajuoksukilpailuun, on hämmentävän kova suoritus. Kun taso on leveä, niin Suomeen saadaan houkuteltua tasokkaita kansainvälisiä kilpailijoita. Se auttaa kehittymään.


Pyrinnön monitoimimies muistuttaa innokkaimpia mitalihaaveilijoita siitä, miten globaaliksi yleisurheilu on viimeisen parin vuosikymmenen aikana kasvanut. Ennen esimerkiksi keihäänheittäjiä ei tullut kuin muutamasta maasta, nyt heitä kehittyy joka puolella. Dohan kisojen yleistaso myös heijasteli tätä.

Eräänlaisena tapana ilmentää yleisurheilun globaalia tason laajuutta Hakanen kertoo laskeneensa ystävänsä kanssa, miltä tuloslistat näyttäisivät, jos mukana olisi vain ne maat, jotka pelaavat salibandyn MM-kisoissa. Tulosliuska näyttäisi suomalaisittain varsin erilaiselta.

– 20 vuotta sitten oli paljon helpompi olettaa, että MM-kultaa tulee. Nykyisin saa olla aika kova maantiedossa tietääkseen mistä maista kaikki urheilijat tulevat.

Dohassa pidettiin yhdet tuloksellisesti kaikkien aikojen kovimmista turneista. Siinä kyydissä on vaikea pysyä. Muillakin Euroopan mailla teki tiukkaa. Yhden selvän havainnon Hakanen teki: Suomessa riittää leveyttä, mutta terävä kärki puuttuu.

– Taso on leveä, mutta katto on matalalla. Poikkeusyksilöt, joita esimerkiksi Ruotsista tai Norjasta löytyy, puuttuvat meiltä. Jos yleistä lajien parhaimmiston tulostasoa katsoo, niin valtaosassa lajeista suomalaisurheilijoita on enemmän korkealla tasolla kuin ruotsalaisia tai norjalaisia. Mutta on mietittävä, että miksi Ruotsissa tai Norjassa saadaan ne timantit hiottua terävimpään kärkeen paremmin kuin meillä.

– Olemme liian riippuvaisia lajiliitosta ja olympiakomiteasta. SUL tukee parhaansa mukaan, mutta seuroissa meidän pitää tehdä enemmän töitä kovimpien lahjakkuuksien eteen.


Entä lähitulevaisuus? Tokion olympialaiset ovat enää kymmenen kuukauden päässä. Voidaanko Härmän perukoilla edes haaveilla olympiamitaleista yleisurheilussa? Hakasen viesti on selvä: tähtäin on asetettava realistisemmin. Kymmenessä kuukaudessa ei löydy ihmelääkkeitä, vaikka esimerkiksi Simo Lipsanen saisi tekniikka-asiansa kuntoon tai Antti Ruuskanen löytäisi vanhan heittovireensä.

– Suomen päätähtäimen pitää olla Pariisin EM-kisoissa, ei Tokion olympialaisissa. Pariisin jälkeen katsotaan Suomen yleisurheilun tila, sitä ei tehdä Tokion kisojen jälkeen. SUL:n pitää olla realistinen ja panostaa nimenomaan EM-kisoihin.

Meni kuten pitikin. Siinä pitkälti Ilta-Sanomien asiantuntijan Lauri Hollon arvio suomalaisurheilijoiden kisarupeamasta Dohan MM-kilpailuissa. Mitalitoiveet olivat erittäin ohuet. Tärkeämpää on tarkastella yleistä tasoa.

– Kyllä se niin on, että tämä on nykytaso. Prosentuaalisesti noin kolmasosa urheili parhaalla tasollaan ja laskelmieni mukaan näin se normaalistikin menee. Erityisiä alisuorittajia ei juurikaan ollut. Tähän on tultu, tässä me ollaan, Hollo arvioi.

Hollo spekuloi, että ilman ongelmia Oliver Helander tai Aku Partanen olisivat voineet pystyä parempaan, mutta iso kuva kisoista pysyy pitkälti samana. Omanlaisensa helpotus on sekin, ettei enää yksittäistä mitalia vaadita Suomen kisojen ”pelastamiseksi”. Hollo uskoo, että suurin osa yleisurheiluväestä ja -faneista ymmärtää, mikä tilanne tällä hetkellä on.

Kuten Jarmo Hakanenkin sanoi, niin myös Hollo painottaa, että menestysjanoisille ensi kesän EM-kisat ovat isompi mittari kuin Tokion olympialaiset. Asiat pitää osata asettaa kontekstiin.

– Nyt vähän paheksutaan sitä, kun urheilija ilmoittaa 2020 päätavoitteekseen EM-kisat eikä olympialaiset. Mutta mietitään vaikka jalkapalloa. Jos Suomi menee EM-kisoihin, niin kuka silloin harmittelee, että eivät ne kuitenkaan MM-kisoihin koskaan pääse?

Hollon mukaan naapurimaista Norjan menestys on enemmän yksilöiden kuin talentteja takovan järjestelmän varassa. Ruotsissa tilanne on toinen suuren organisaatiouudistuksen jälkeen. Idea voisi toimia Suomessakin.

– Ruotsissa ajettiin liitto tietyllä tavalla alas ja panostettiin yksilöiden kehittämiseen sekä olosuhteiden rakentamiseen. Siellä on paljon sisähalleja. Suomessa on pari, ja niissäkin pääsee urheilemaan vain, jos ei ole jotain messuja käynnissä, Hollo kuittaa.


Ympärivuotisten urheiluolosuhteiden rakentaminen on ollut keskeisessä asemassa esimerkiksi Hollon aiemmin mainitsemien jalkapalloilijoiden suhteen.

– Suomessa SUL:lla on painopistelajeja, mutta minusta pitäisi pikemmin ottaa painopisteurheilijoita, keskittyä yksilöihin, jotka ovat potentiaalisia arvokisamenestyjiä. Painopistelajiajattelussa menee rahaa hukkaan, ja toisaalta jo nyt voidaan päätellä, ketkä ovat lähivuosien isoimmat menestyjäehdokkaat.

Hollo mainitsee erikseen muun muassa Ella Junnilan, Maria Huntingtonin, Topi Raitasen, Krista Tervon, Taika Koilahden, Alisa Vainion ja Helanderin.

– Meillä on iso nippu urheilijoita, joilta voi realistisesti odottaa kehitystä tulevina vuosina. Joukkueen ikärakenne on nuori. Riittääkö se menestykseen olympialaisissa on eri juttu. Realismia on, että parhaat urheilijamme ovat nyt siinä pisteessä, että on ihan ymmärrettävää, että EM-kisat ovat se päätavoite ja mittari.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt