Kommentti: Yli 100 vuoden mittainen perinne oli katketa – Lassi Etelätalo pelasti Suomen katastrofilta, aiturinaiset ansaitsevat ylistystä

Julkaistu:

MM-doha
Lassi Etelätalo pelasti miesten keihäänheiton kunnian rippeet. Jorma Kinnusen ei tarvitse kääntyä haudassaan, kirjoittaa Pekka Holopainen Dohasta.
Aika moni suomalainen keihäsjermu katseli kauhusta jäykkänä, kun romanialaisen Alexandru Mihaita Novacin viimeistä heittoa mitattiin karsinnan B-ryhmässä.

Tulostaulu kertoi lopulta Lassi Etelätalon menneen loppukilpailuun 14 sentin marginaalilla, ainoana suomalaisena. Kahden suomalaisen karsiutuminen ei ollut yllätys, mutta sen sijaan se oli, että jatkaja oli nimenomaan uraansa useita vuosia syvistä mustista vesistä kaivanut Etelätalo. Vuoden 2014 EM-sensaatio – arvokisadebyytissä 4. sija – on ollut fyysisesti, mentaalisesti ja taloudellisesti niin lujilla, että moni muu olisi viskannut pyyhkeen kehään jo ajat sitten.

Seppo Rätyä, Pauli Nevalaa, Hannu Siitosta, Tero Pitkämäkeä, Tapio Korjusta, Kimmo Kinnusta ja useita muita Etelätalon kohtalo kiinnosti erityisesti siksi, että erään yli 100 vuoden mittaisen perinteen katkeaminen olisi ollut identiteetistään ja tulevaisuudestaan kamppailevan lajin kannalta surkea takaisku.

Suomi lähetti ensimmäisen kerran mieskeihäänheittäjiä kansallisiin edustustehtäviin Tukholman olympiakisoihin 1912. Sen jälkeen, siis yli 107 vuoden ajan, Suomea on aina olympia-, MM- tai EM-kisojen loppukilpailussa edustanut vähintään yksi mies. Melbournen olympiakisoissa 1956 ei edustanut, mutta selitys oli hyvä: Olympiakomitea ei lähettänyt kisoihin ainuttakaan heittäjää, vaikka Soini Nikkinen tuona vuonna heitti mm. ME-tuloksen.

Etelätalon ansiosta hänen valmentajansa Leo Pusan vanhan ystävän ja kilpakumppanin, elokuussa ikilepoon lasketun Jorma Kinnusenkaan ei tarvitse kääntyä haudassaan.

Historiallinen lajikunnia on siis pelastettu, mutta rehellisyyden nimissä kovin kirkkaalta lajin lähitulevaisuus ei näytä. Karsinnassa täydellisesti epäonnistunut Antti Ruuskanen ei valmistaudu Tokion olympiakisoihin yhtään nuorempana, kuten ei Pitkämäkikään, jos ura vielä jatkuu.

Oliver Helanderin kroppa on täysi arvoitus siitä katsannosta, pysyykö hän terveenä, kun harjoitellaan niin kuin huippukeihäänheittäjä harjoittelee. Tällä kilpailukaudella kertyi alle 10 heittoharjoitusta ja kuusi kilpailua.

Etelätalon potentiaali ei ole määrättömästi tällä kaudella nähtyä kummempi; huipputuloksenteon kannalta parhaat vuodet ovat jo auttamatta takana.

Khalifan MM-stadionilla ei siis nähty surkeaa suomalaista yleisurheiluhistoriaa, mutta loistavaa nähtiin.

Jokaisen pika-aiturinaisen uskottiin pystyvän juoksemaan MM-kisoissa välierätasolle saakka. Kun onnistumisprosentti on sata, ja jokainen eteni minimitavoitteeseensa kontrolloidusti ja ja reilulla marginaalilla, muutama ylisanakin on paikallaan.

Koko kesä näitä naisia hehkutettiin ja pyöritettiin, ja he tuottivat tulosta juuri sillä hetkellä kuin pitikin. Se on helpommin sanottu kuin tehty.

Kolmea suomalaista aita- tai pikajuoksijaa ei ole koskaan aiemmin nähty yhdessä ja samassa lajissa MM- tai olympiatason kisojen välierävaiheessa.

Moni konservatiivi ei pidä 24 urheilijan välieriä ”oikeina” semifinaaleina, joihin taannoin pääsi vain 16 juoksijaa. Lauantain tuloksillaan Nooralotta Neziri, Reetta Hurske ja Annimari Korte olisivat tosissaan vääntäneet välieräpaikasta myös vanhalla mallilla.

Jos MM-kisoihin mahtuu sekaviestin kaltainen täysin joutava täytelaji, kyllä sinne pitäisi mahtua myös naisten aitajuoksuviesti. Siinä Suomi olisi raudanlujaa tasoa MM-kisoissakin.

Tunneskaalojen ääripäät ovat yleisurheilun arvokisoissa paljaina näkyvillä. Kun Korte käveli calling roomista kohti rataa onnellisena saamastaan mahdollisuudesta, vastaan tuli itkien olympiavoittaja ja maailmanmestari Brianna McNeal, jonka hommat päättyivät tällä kertaa varaslähtöön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt