Kommentti: Näin lohdutusmitalit nakertavat yleisurheilun ydintä – miten latumerkkiä väistäneen Juha Miedon olisi käynyt Lake Placidissa?

Julkaistu:

Mm-Doha
Pandoran lipas on nyt vaarallisella tavalla avattu IAAF:n sääntöasiantuntijoiden öisissä istuinnoissa, joissa protestit ja vastaprotestit ovat lennelleet edestakaisin, kirjoittaa Pekka Holopainen Dohasta.
Tulee olla melko kovan luokan yleisurheiluniilo tietääkseen suoralta kädeltä, millaisessa yleisurheilun MM-kisahistoriallisessa ennätyksessä vetelivät päärooleja Shawn Barber, Raphael Holzdeppe, Pawel Wojciechowski, Renaud Lavillenie ja Piotr Lisek.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n MM-kisoissa on jaettu yhteensä 2 207 mitalia ennen Dohan tapahtumaa. Kerran on yhdessä ja samassa henkilökohtaisessa kilpailussa jouduttu kutsumaan peräti viisi urheilijaa palkintopallille.

Se tapahtui miesten seiväshypyssä Pekingin MM-kisoissa 2015, kun pronssimitali ojennettiin täsmälleen samanlaisen ”pelin” takia kolmelle viimeksi mainitulle. Barber voitti, Holzdeppe oli kakkonen.

Seitsemän kertaa on mitali annettu neljälle urheilijalle. Lajit ovat aina olleet samoja eli korkeus- tai seiväshyppy ja pikajuoksu. Kaikki on mennyt hengen ja protokollan mukaisesti, kun edes tuhannesosan eroa ei ole juoksijoiden välille Seikosta löytynyt tai hyppysarjat ovat olleet toistensa kopioita.

Qatarin pääkaupungissa tätä lajikavalkadia on kirjavien ja ihmetystä herättäneiden tapahtumien jälkeen kasvatettu moukarinheitolla ja aitajuoksulla, kun Wojciech Nowicki nostettiin moukarin ja Orlando Ortega pika-aitojen ylimääräisiksi pronssimitalisteiksi.


Samalla on valitettavasti syntynyt myös käsite jonkinlaisista Fair play -palkinnoista, jollaisten henkinen koti sijaitsee enemmän lasten leikkimielisessä kisailussa kuin maailmanluokan atleettien kohtaamisessa kesäolympiakisojen päälajissa.

Pandoran lipas on nyt vaarallisella tavalla avattu IAAF:n sääntöasiantuntijoiden öisissä istuinnoissa, joissa protestit ja vastaprotestit ovat lennelleet edestakaisin.

Ei ole syytä epäillä, etteikö kyseisiä, tyypillisen joustaviksi kirjoitettuja sääntökohtia olisi näinkin voinut lukea. Tulkinnan tekivät tällä tasolla varmasti parhaat mahdolliset osaajat.

Samalla kuitenkin jätettiin yleisurheilun pyhimpien asioiden suojaus auki ja leuka tarjolle. Yleisurheilu on laji, jossa asiat ensisijaisesti mitataan: kello, pituusmittaus, rima. Ja vasta toissijaisesti tulkitaan: lankku, rinki, rataviivat, heittoviiva ja niin edelleen.

Yleisö on tottunut luottamaan siihen, että heittokilpailusta ei voi jakaa kahta samanlaista palkintoa eri tuloksella, koska ei sitä ikinä jaeta samallakaan tuloksella. Sarjaa kelataan taaksepäin niin kauan, kunnes ero löytyy.

On totuttu siihenkin, että yleisurheilun aggressiivisimmassa lajissa, 110 metrin aitajuoksussa, kädet heiluvat, aidat kaatuvat ja miestä lakoaa, joskus toistensa esteeksikin. Ikävä juttu, leuka pystyyn, elämä on kovaa. Laji ei todellakaan ole elämän kovuuden itkijöitä varten.

Yleisurheiluun eivät kuulu jälkikäteiset lohdutuspalkinnot – paitsi dopingvalvonnan kautta. D-tapauksia MM-kisahistoriaan on kirjattu 221. Kun lajin maine on jo tässäkin katsannossa kovilla, sen ydintä ei kannata enää nakertaa.

Yleisurheilu kun kiinnostaa ihmisiä juuri absoluuttisen mitattavuutensa ja armottoman kovuutensa ansiosta. Ei tarvitse odotella arvostelu- ja pistetuomarien mielenliikkeitä, vaan tulos on paljaana edessä kilpailun päättyessä.

Jos IAAF:n sääntötulkitsijat olisivat vaikuttaneet jo Lake Placidin talviolympiakisoissa 1980, kurikkalaisen Juha Miedon olisi kannattanut nakata protesti prosessiin. Hänen menoaan hidasti hiihtokehitysmaata edustanut latumerkki 15 kilometrin kilpailun ratkaisevilla hetkillä. Kyllä siihen meni enemmän kuin 0,01 sekuntia.

Se oli epäreilua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt