Nyt tuomittu Alberto Salazar testasi dopingvoidetta omiin lapsiinsa – lehti väittää Niken tienneen skandaalivalmentajan puuhista

Julkaistu:

doping
Alberto Salazar sai neljän vuoden toimintakiellon dopingasioiden vuoksi.
Yhdysvaltain antidopingtoimisto USADA tiedotti maanantaina, että maineikas juoksuvalmentaja Alberto Salazar ja lääkäri Jeffrey Brown saivat kumpikin neljän vuoden toimintakiellot ”dopingtoiminnan mahdollistamisen ja järjestämisen” vuoksi.

Salazarin, 61, on katsottu syyllistyneen testosteronin salakuljettamiseen, kielletyn lääkeaineen antamiseen urheilijoille ja dopingkontrollijärjestelmän suhmurointiin. Salazar on valmentanut useita maailman parhaista juoksijoista, muiden muassa Mo Farahia ja Sifan Hassania.

Salazar toimi myös urheiluvälinejätti Niken Oregon Projectin valmentajana. Siihen ryhmään kuului suuri määrä huippujuoksijoita, joista valtaosa on amerikkalaisia.

Wall Street Journal raportoi tiistaina, että tossujätin ylimmässä johdossa saakka oltiin tietoisia Salazarin dopingkokeiluista. Lehti sai haltuunsa useita sähköpostiviestejä, joissa Salazar ja Brown käyvät läpi kokeilujaan. Sähköposteissa vastaanottajien joukossa oli myös mm. Niken toimitusjohtaja Mark Parker.

Parker oli vastaanottajien joukossa useissa sähköposteissa, joissa Salazar ja Brown keskustelivat testosteronivoiteiden käytöstä jo vuonna 2009. Salazar kokeili voiteita aikuisikäisiin lapsiinsa selvittääkseen, kuinka suuren määrän voidetta voisi käyttää jäämättä kiinni testissä.

– Testasimme tasoja, joita käytetään yleisesti yleisurheilijoiden testaamiseen. Kokeilimme, miten yksi annos (1,25 grammaa) Androgeliä vaikuttaa ja myöhemmin kaksi annosta (2,5 grammaa). Huomasimme, että vaikka arvot olivat hieman kohollaan, ne olivat silti alle tason, joka kiinnittäisi huomiota, Brown kirjoitti eräässä sähköpostissa.


Parker reagoi viestiin kiittämällä ja sanomalla, että on mielenkiintoista selvittää, miten suuri määrä ainetta pitäisi käyttää, jotta dopingtestin tulos olisi positiivinen.

– Onko muita voiteita, jotka voisivat saada aikaan vielä dramaattisempia tuloksia, tai jotain aineita, jotka voisivat kiihdyttää nopeutta, jolla voide imeytyy kehoon? Parker tiedusteli.

Salazar ja Nike ”pelkäsivät sabotointia

Salazar selitti kokeitaan sillä, että hän oli huolissaan mahdollisesta sabotaasista omia urheilijoitaan kohtaan. Amerikkalaisjuoksija Galen Rupp kertoi tutkijoille tapauksesta vuonna 2009, jolloin hän sanoo jonkun tulleen hänen luokseen takaapäin ennen kilpailua ja hieroneen ”jotain märkää” hänen selkäänsä.

USADA ei pitänyt selitystä uskottavana vaan sanoi, että kokeita voi käyttää yhtä lailla löytääkseen optimaalisen dopingmäärän jäämättä kiinni.

Sähköpostivaihtoa käytiin ahkerasti myös vuonna 2011.
Niken tiedottaja viesti WSJ:lle tiistaina, että Parker uskoi Salazarin toimivan douppaamisen estämiseksi, ei toisin päin. Parker puolestaan lähetti Niken työntekijöille sähköpostin, jossa hän leimasi uutisoinnin ”erittäin harhaanjohtavaksi”.

– En koskaan hyväksyisi huijaamista missään urheilussa ja odotan, että tekään ette. Tämä on Albertolle vaikeaa aikaa. On tärkeää, että tiedätte meidän tutkineen aiemmin näitä väitteitä, emmekä löytäneet mitään sääntörikkeitä, Parker kertoi sähköpostissa.


Dohan MM-kisoissa kilpailee ainakin seitsemän urheilijaa, jotka ovat olleet mukana Niken Oregon Projectissa. Yksi heistä on 800 metrillä kultaa voittanut Donovan Brazier, ja finaalissa juossut Clayton Murphy.

– Alberton toimintakielto on pettymys, sillä hän on Oregon Projectin perustaja, Brazier sanoi New York Timesille kultajuoksunsa jälkeen.

Hollantilainen Hassan teki Salazariin nopeasti pesäeron.

– Olen järkyttynyt päätöksestä, ennen kaikkea kun juuri valmistaudun seuraavaan kilpailuuni. Tämä tutkinta keskittyy aikaan ennen kuin liityin Oregon Projectiin ja sen vuoksi tällä vyyhdillä ei ole mitään tekemistä kanssani. Olin tietoinen tutkinnan olemassaolosta kun liityin ryhmään ja omatuntoni on aina ollut puhdas. Tiesin, että USADA ja WADA valvovat, Hassan sanoi.

Farah kertoi olevansa tyytyväinen, että tutkinta on ohi.

– Olen helpottunut, että USADA on neljän vuoden jälkeen saanut tutkintansa valmiiksi. Lähdin Oregon Projectista vuonna 2017 mutta kuten olen aina sanonut, niin minä en siedä lainkaan ketään, joka rikkoo sääntöjä. Päätös on tehty ja olen tyytyväinen, että asia on nyt ratkennut, Farah sanoi.

Klo 10.13: otsikkoa muokattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt