Sara Kuivisto paransi ennätystään MM-kisojen 1500 metrillä – välieräpaikka jäi silti haaveeksi

Julkaistu:

MM-Doha
Sara Kuiviston matka tyssäsi alkueriin MM-kisojen 1500 metrillä.
Suomen juoksutoivo Sara Kuivisto paransi 1500 metrin ennätystään Dohan MM-kisoissa, mutta se ei riittänyt viemään Kuivistoa alkuerästään jatkoon.

Kuivisto, 28, pysäytti kellot aikaan 4.08,85 ja paransi aiempaa ennätystään 11 sadasosaa. Suomalainen jäi hyvätasoisen alkueränsä viimeiseksi.

Kuiviston erän voittoon juoksi naisten 10 000 metrin maailmanmestaruutta jo juhlinut Hollantia edustava Sifan Hassan. Hassanin aika oli 4.03,88.

– Olen tyytyväinen siinä mielessä, etten olisi päässyt tänään kovempaa. Ei ollut niin herkkä jalka kuin olisin toivonut. Odotin, että olisin voinut hätyytellä Suomen ennätysaikaa (4.06,01), Kuivisto sanoi Ylen haastattelussa juoksunsa jälkeen.

Kuivisto oli mukana myös MM-kisojen 800 metrillä. Aika 2.03,15 ei riittänyt alkueristä jatkoon.

Dohan MM-kisojen tuloksia

Naisten 1500 metriä, alkuerät (erien 6 parasta ja 6 parasta aikaa välieriin):

1. erä: 1) Sifan Hassan Hollanti 4.03,88, 2) Faith Kipyegon Kenia 4.03,93, 3) Nikki Hiltz USA 4.04,00, 4) Winnie Nanyondo Uganda 4.04,04, 5) Ciara Mageean Irlanti 4.04,18, 6) Sarah McDonald Britannia 4.04,42, 7) Lemlem Hailu Etiopia 4.05,61, 8) Kristiina Mäki Tshekki 4.06,61, 9) Esther Guerrero Espanja 4.06,99, 10) Georgia Griffith Australia 4.07,73, 11) Sara Kuivisto Suomi 4.08,85.

2. erä: 1) Rababe Arafi Marokko 4.08,32, 2) Winny Chebet Kenia 4.08,36, 3) Gudaf Tsegay Etiopia 4.08,39, 4) Shelby Houlihan USA 4.08,51, 5) Jessica Hull Australia 4.08,71, 6) Yolanda Ngarambe Ruotsi 4.09,22, 7) Aisha Praught-Leer Jamaika 4.09,81, 8) Palakeezh Unnikrishnan Chitra Intia 4.11,10, 9) Caterina Granz Saksa 4.12,36, 10) Jemma Reekie Britannia 4.12,51, 11) Marusa Mismas Slovenia 4.14,94, 12) Carla Mendes Kap Verde 4.23,56.

3 erä: 1) Jenny Simpson USA 4.07,27, 2) Gabriela DeBues-Stafford Kanada 4.07,28, 3) Laura Muir Britannia 4.07,37, 4) Marta Pérez Espanja 4.07,48, 5) Claudia Mihaela Bobocea Romania 4.07,76, 6) Malika Akkaoui Marokko 4.08,05, 7) Linden Hall Australia 4.08,12, 8) Daria Barysevitsh Valko-Venäjä 4.08,19, 9) Axumawit Embaye Etiopia 4.08,56, 10) Esther Chebet Uganda 4.08,89, 11) María Pía Fernandez Uruguay 4.09,45, 12) Neide Dias Angola 4.28,27.

Suomen ja Tshekin kaksoiskansalainen Mäki aikavertailusta välieriin, Kuivisto karsiutui.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt