Aitajuoksija Annimari Korte kertoi, miten hän torjuu ikävää rakkaisiin koiriinsa ollessaan MM-kisoissa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Annimari Korte soittaa koirilleen videopuheluita MM-kisoista – tästä syystä lemmikit höristävät korviaan ja hermostuvat

Annimari Korte poseerasi rakkaiden koiriensa Mayan ja Raadin kanssa heinäkuussa lapsuudenkodissaan Kirkkonummen Veikkolassa.

Julkaistu: 29.9.2019 17:44, Päivitetty 29.9.2019 18:04

Dohassa omaa MM-starttiaan odottelevalla Annimari Kortteella on tullut kisareissulla ikävä rakkaita koiriaan.

Pika-aitojen SE-ajan 12,72 tällä kaudella juossut Annimari Korte halusi Dohassa niin rikkumattoman keskittymisrauhan, että päätti tavata suomalaisen median jo kuusi päivää ennen ensi lauantain alkueriään.

Harjoitusten lomassa aika kuluu ilmastoidussa hotellissa suoratoistopalveluiden tarjonnan parissa. MM-virettään Turkin Belekissä viimeistellyt Korte arveli, että hänellä on kesken parikymmentä erilaista tv-sarjaa.

Korte asuu normaalisti Espanjan Valenciassa seuranaan kaksi rakasta sekarotuista koiraansa, joista hänen vanhempansa pitävät Kirkkonummella huolta MM-kisojen aikana. Ikävä on kova, mutta nykytekniikka tarjoaa mahdollisuuden pitää lemmikkeihin yhteyttä.

– Soitan niille videopuheluita ja höpöttelen niille kaikenlaista. Ne tulevat ruudun ääreen höristämään korviaan, mutta hermostuvat sitten, kun eivät löydä minua, vaan tarjolla on vain kuva ja ääni, Korte nauroi.

Annimari Korte on eläinrakas.

Kuluneella kaudella tasollisesti kovan loikan ottanut urheilija kävi lauantaina Khalifan stadionilla katsomassa kilpailuja ja huomasi saman hämmästyttävän asian kuin moni muukin. MM-stadion tuntuu 22–24 asteeseen viilennettynä jopa kylmältä ulkoilmaan verrattuna.

– Takki pitää olla päällä.

Annimari Korte soittelee koirilleen what’s app -puheluita.

Vaikka Korte on antanut omasta elämästään suuren osan yleisurheilulle, hän ei harjoitusten ja kilpailujen ulkopuolella seuraa lajia erityisen innokkaasti. Sen sijaan hän on erittäin innoissaan urheilulajista, johon tutustui Amerikan-opiskeluvuosinaan.

– Jenkkifutista seuraan erittäin mielelläni, en oikeastaan muuta. Se on hienoin laji, mitä on.

Monet aitajuoksijat, esimerkiksi Willie Gault, ovat tehneet hienon uran jenkkifutiksen NFL-sarjassa. Pika- ja aitajuoksutausta löytyy myös Todd Gurleyltä, joka opiskeli Kortteen kanssa samaan aikaan georgialaisessa University of Georgia -yliopistossa. Siellä suomalainen suoritti tutkinnon viestinnästä.

Todd Gurley pelaa Los Angeles Ramsissa.

Gurley on nykyään running backin eli keskushyökkääjän pelipaikalla NFL:n supertähtiä Los Angeles Ramsissä.

Omaksi pelipaikakseen Korte arvelisi toista nopeajalkaisen positiota:

– Olisin varmaan wide receiver (laitahyökkääjä).

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?