Suomen joukkueelle huonoja uutisia Dohan MM-kisoissa – lääkäri sai puhelun Suomen ennätysnaiselta

Julkaistu:

MM-Doha
Tiia Kuikalla on lääkärin mukaan terveyshuolia.
Suomen MM-joukkueen valmistelut Dohan kisoihin onnistuivat avauspäivään saakka ilman vakavampia terveyshuolia. Perjantaiaamuna joukkueen lääkäri Ilkka Räsänen sai kuitenkin puhelun, joka paljasti asiantuntijalle flunssan ensi oireet heti esittelyssä.

Käheä ääni kuului kilpakävelijä Tiia Kuikalle, jonka on tarkoitus lähteä lauantaina 50 kilometrin kävelyyn.

– Tiia otti aamulla yhteyttä ääni käheänä ja valitteli kurkkukipua sekä nielemisvaikeuksia, Räsänen kertoi joukkueen mediatilaisuudessa.

– Kyseessä on flunssan alku, joten katsoimme, että äänijänteitä on nyt turha tulla rasittamaan tähän tilaisuuteen.

Lääkitys aloitettiin heti, vaikkei Kuikalla ollut kuumetta. Osallistuminen toisen kilpailupäivän päättävään kävelykilpailuun ratkeaa lauantaina, aikaisintaan aamulla.

– Kilpailusta ei vielä tiedä. Sitä on tässä vaiheessa mahdoton ennustaa, Räsänen totesi.

Kuikka, 24, sijoittui viime vuonna Berliinin EM-kisoissa 13:nneksi 50 kilometrin kävelyssä. Tänä vuonna hän on kohentanut matkan Suomen ennätyksen aikaan 4.29.25.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt