Asuminen Espanjan Aurinkorannikolla muutti selvästi Leo-Pekka Tähden tapoja – ”Välillä oikein hävettää”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Paraurheilija Leo-Pekka Tähti on viettänyt vuodesta 2008 talvet Espanjassa. Elämä etelässä on maistunut ja jättänyt jälkensä.
Elämä Espanjan Aurinkorannikon lämmössä on tullut tutuksi monille suomalaisille. Myös pyörätuolikelauksen moninkertaiselle arvokisavoittajalle Leo-Pekka Tähdelle.

Maailman parhaimpiin ratakelaajiin kuuluva Tähti, 36, muutti vuonna 2008 ensimmäistä kertaa talveksi Espanjaan. Tuolloin kohteena oli maan luoteisrannikolla Galician itsehallintoalueella sijaitseva Vigon kaupunki, jonne porilaislähtöinen Tähti siirtyi pelaamaan pyörätuolikoripalloa.

– Olin siellä kaksi talvea. Kun lähdin sinne ensimmäistä kertaa, en tajunnut kielestä mitään. Eivätkä paikalliset olleet kovin halukkaita puhumaan englantia, Tähti muisteli naureskellen Ilta-Sanomille.

– Mutta minut otettiin silti hyvin vastaan.

Viime vuosina menestynyt paraurheilija on asunut talvisin Etelä-Espanjan Aurinkorannikolla. Viime talvi meni suomalaisten hyvin tuntemassa Fuengirolassa. Tähti treenasi ratakelausta Malagassa ja pelasi pyörätuolikoripalloa Espanjan pääsarjassa Velez-Malagan riveissä.

– Olen tykännyt tosi paljon Espanjassa asumisesta. Ihmiset ovat mukavia, ja ruoka on hyvää ja halpaa, Tähti sanoi.

– Vaikka elämä on siellä kiireistä ja treenimäärät ovat älyttömän kovia, tykkään paikallisten elämäntavasta. He ovat paljon rennompia, ja se rentous tarttuu itseenkin.

Moni ulkomaille muuttanut käy jossain vaiheessa läpi kulttuurishokkia, mutta Tähti kokee, ettei sopeutuminen vaatinut sen erityisempiä ponnisteluja.

– Porilainen on vähän sellainen, että se pärjää itsekseenkin, jos kavereita ei heti tule. Pystyn myös erakoitumaan tarvittaessa. Jos ihmissuhteet eivät lähde heti skulaamaan, en laita päätä pensaaseen, Vuoden urheilija vuosimallia 2016 kertoi pilke silmäkulmassa.

Täsmällisen porilaisen alkutuska

Yksi asia kävi kuitenkin alkuvaiheessa suomalaisurheilijan hermoille.

– Suomalaiset aikatauluttavat elämänsä tarkasti, espanjalaiset ovat enemmän ”suunnilleen-kansaa”. Jos bussin pitäisi lähteä yhdeksältä aamulla, se voi lähteä kello 9.45.

– Se oli aluksi outoa. Tuntui, että jengi tulee myöhässä, kun täsmällinen porilainen saapuu paikalle kymmenen minuuttia etuajassa.


Sittemmin Tähti huomasi tottuneensa vallitseviin olosuhteisiin – ja muuttaneensa itsekin selvästi toimintatapojaan.

– Nykyään tuntuu, että tulen Suomessa treeneihin aina 5–10 minuuttia myöhässä. Välillä oikein hävettääkin. Se on piirre, josta en itsekään tykkää itsessäni.

Kuluvana kesänä paljon Suomessa kilpaillut Tähti valmistautuu parhaillaan marraskuun alussa Dubaissa järjestettäviin parayleisurheilun MM-kisoihin.

Talvella tie ei vie aiempien vuosien tapaan Espanjaan, vaan Tähti pelaa pyörätuolikoripalloa itärajan takana pietarilaisessa Nevski Alliance -joukkueessa.

Espanjalainen elämäntyyli ja kulttuuri ovat kuitenkin lähellä sydäntä. Onko se paikka, josta löytyy tulevaisuudessa pysyvä koti?

– Kaikki on mahdollista. Minulla on tällä hetkellä kaksi asuntoa (Fuengirolassa ja Porissa). Pori on tietysti rakas kotipaikkakuntani, eikä porilaisuus lähde koskaan minusta mihinkään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt