Kommentti: Miksi Suomen tähtijuoksija pakotettiin harjoitusleirille? Topi Raitanen ei ilmeisesti ymmärrä ainutlaatuista merkitystään

Julkaistu:

Kommentti
St. Moritzissa MM-kisoihin virittää konettaan Ruotsin 3.34-tasoinen maileri Kalle Berglund, joka toivoi Topi Raitasesta treeniseuraa Sveitsiin, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Topi Raitanen antoi keskiviikkona Ilta-Sanomille puhelinhaastattelun automatkaltaan. Hän pohti Dohan MM-kisoissa odottavia, kehon lämmönsäätelyyn liittyviä ongelmia.

Eurooppalaista huipputasoa kolkutteleva, maailman huipputasoa lähestyvä estejuoksija oli juuri saapunut Zagrebista, jonka kovatasoisessa estekilpailussa sijoittui toiseksi.

Mielenkiintoinen oli se suunta, johon Raitasen auton keula osoitti: Pajulahden urheiluopisto Nastolassa.

Raitanen liittyi mukaan kattojärjestö Urheiluliiton järjestämälle MM-ryhmän maajoukkueleirille. Hän ei ole julkisuudessakaan salaillut sitä, että olisi mieluummin jatkanut Zagrebin jälkeen MM-valmistautumistaan Sveitsin St. Moritzissa 735 kilometrin kuin Nastolassa 2 225 kilometrin päässä Kroatian pääkaupungista.

Raitanen ei halunnut lähemmin julkisesti avata keskusteluja ratkaisun taustoista. Pajulahti on toki asiallinen paikka urheilijalle alppimajahuoneistoineen, mutta siellä ei Raitasen tasoiselle juoksijalle ole veroistaan seuraa.

St. Moritzissa MM-kisoihin virittää konettaan Ruotsin 3.34-tasoinen maileri Kalle Berglund, joka toivoi Raitasesta treeniseuraa Sveitsiin.

Konfliktin välttelyä?

Raitanen ja valmentaja Janne Ukonmaanaho ovat mitä ilmeisimmin erittäin pitkin hampain taipuneet Urheiluliiton tahtoon ja vältelleet konfliktia. Pajulahteen ei komennettu esimerkiksi kävelijä Aku Partasta, joka valmistautuu kisoihin Ranskan Pyreneiden yläilmoissa Font Romeun harjoituskeskuksessa.

Uuden puheenjohtaja Sami Itanin huoneentaulussa lukee, että Urheiluliiton on oltava olemassa urheilijoita varten, ei päinvastoin. Siksi Raitasen ja Ukonmaanahon taivuttaminen, lähestulkoon pakottaminen, toimimaan kaksikon omien mielihalujen ja ajatusten vastaisesti ei mahdu minkäänlaiseen järkeen.

Urheiluliiton kestävyysjuoksuvalmentajiin kuuluu estejuoksun SE-mies Jukka Keskisalo. Kuriositeettina voikin pohtia, miten esimerkiksi Keskisalo ja hänen ässäaikojensa valmentaja Risto Ulmala olisivat toimineet vastaavassa tilanteessa. Nastolassa ei olisi vesihaudasta kuulunut läiskettä.

Episodi osoittaa mitä ilmeisimmin, että Raitanen ja Ukonmaanaho eivät täysin ole sisäistäneet omaa merkitystään ja asemaansa. He ovat suomalaisen mieskestävyysjuoksun viittä vailla ainoa ja pahimmillaan viimeinen toivo.

Tuollaisessa asemassa Urheiluliiton omien tavoitteiden ja ajatusten kanssa ristiin meneviin toiveisiin voi ja pitää suhtautua nimenomaan pelkkinä toiveina – ja toimia siten kuin itse näkee parhaaksi ja vaikka omilla rahoilla, jos tilanne sen vaatii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt