Suomen moukarimiesten raskain urakka alkoi vasta kisan jälkeen – "Kaikilla oli syke 190"

Julkaistu:

maaottelu
Suomalaistriolle tuli hiki myös kisan jälkeen.
Suomen miehet olivat lauantain moukarikisassa omalla kymmenluvullaan. Kaikki kolme suomalaista heitti kisassa yli 70-metrisen. Ruotsalaiset joutuivat tyytymään kutosella alkaviin tuloksiin.

Kisan päätyttyä moukariäijistä kuoritui showmiehiä. Henri Liipola, Aaron Kangas ja Aleksi Jaakkola kaappasivat mukaansa Suomen lipun ja lähtivät juoksemaan kunniakierrosta.

Kierros sujui kahden pysähdyksen taktiikalla. Ensin kolmikko pysähtyi takasuoralla suomalaiskatsojien eteen ja huudatti heitä. Sama temppu toistui etusuoralla pääkatsomon edessä.

Ihan kevyt urakka 400 metrin rutistus ei isoille miehille aurinkoisella ja liki helteisellä stadionilla ollut.

– En ole pitkään aikaan juossut noin pitkää matkaa, Liipola veisteli kierroksen jälkeen.

– Sanoin jo tuossa aiemmin, että kaikilla oli syke 190 kierroksen lopussa. Henkisesti kisa oli raskaampi mutta fyysisesti kunniakierros, Jaakkola säesti.

– Mutta kyllä sitä pitää kerran vuodessa repäistä.

Mitään huipputuloksia kukaan suomalaisista ei heittänyt. Tärkeintä oli, että pisteet kirjattiin Suomelle lajin päätteeksi 16–6.

– Tasapaksu kisa. Piikki jäi puuttumaan, mutta ei se täällä haittaa, Liipola sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt