Mitä ihmettä? Pikajuoksun kolminkertainen maailmanmestari ilmestyi yllättäen starttiviivalle Oulussa

Julkaistu:

Yleisurheilu
Entinen maailmantähti Kerron Stewart juoksi naisten 100 metrin alkuerissä Oulun Tähtikisoissa.
Oulun Tähtikisojen naisten 100 metrin kilpailussa nähtiin yllättävä osallistuja, kun kolminkertainen maailmanmestari ja kolme olympiamitalia voittanut Kerron Stewart asteli lähtöviivalle.

Berliinissä, Moskovassa ja Pekingissä pikaviestin MM-kultaan yltänyt jamaikalainen lopetti uransa viime syksynä, mutta palasi nyt yllättäen radalle.

Entinen huippujuoksija oli alkuerien vahvin ajallaan 11,81. Yksi juoksu kuitenkin riitti, ja finaalin hän jätti Oulussa väliin.


Stewart, 35, on viettänyt kesän Suomessa toimien jalkapalloseura KTP:ssä juoksuvalmentajana. Kotkalaisseura on myös myynyt hänen palvelujaan juoksuvalmentajana myös muille urheiluseuroille.

Stewart kertoi yllättävän alkueräjuoksun taustat Ylen haastattelussa. Hän kertoi olleensa Oulussa valmennuskeikalla pitämässä juoksuopetusta. Kun häntä kysyttiin mukaan kilpailemaan samaan aikaan kaupungissa järjestettävään kilpailuun, hän päätti lähteä testaamaan vauhtiaan.

– Kilpailullinen puoli minussa otti vallan, joten vastasin kyllä. Halusin nähdä, miten kovaa voisin vielä juosta, vaikka en treenaa. Nostelen vain painoja silloin tällöin. Toivottavasti tämä ei herätä minussa mitään paluuajatuksia, Stewart sanoi Ylen haastattelussa alkuerän jälkeen.

Stewart kertoi viihtyneensä pestissään Suomessa hyvin.

– On ollut hienoa olla täällä ja jakaa tietouttani. Toivottavasti pystyn inspiroimaan jotakuta kehittymään yhdeksi Suomen parhaista. Aikani täällä on lyhyt, mutta en usko, että ihmisten inspiroimiseen tarvitaan vuosia, hän sanoi Ylellä.

Stewartin 100 metrin ennätys on kivikova 10,75. Viestikultien lisäksi hän on saavuttanut kaksi henkilökohtaista olympiamitalia, 100 metrin hopea ja 200 metrin pronssi Pekingistä 2008, sekä MM-hopeaa Berliinin 100 metrin kisasta 2009. Vielä viime kaudella hän juoksi 100 metriä aikaan 11,25.

Oulun Tähtikisoissa naisten 100 metrin voittajaksi juoksi Jandeh Jallow ajalla 11,95. Aino Pulkkinen (12,23) oli toinen ja Veera Pudas (12,47) kolmas.

Oulun Tähtikisojen tulokset:

Naiset:

100 m: 1) Jandeh Jallow OP 11,95, 2) Aino Pulkkinen ÄänekU 12,23, 3) Veera Pudas VeitsilKV 12,47, 4) Aino Vuorjoki 14 KuivasjAu, 5) Mette Baas VeitsilKV. Kerron Stewart Jamaika alkuerissä 11,81. Stewart ei osallistunut finaaliin.

400 m: 1) Jenni Kivioja IisVi 56,77, 2) Hertta Heikkinen JoKa 57,58, 3) Kaisa Honkaharju KälvTa 59,41.

3000 m: 1) Johanna Peiponen RovanLa 9.45,61, 2) Katri Niemistö JKU 10.16,84, 3) Oona-Mari Hakulinen JKU 10.20,61, 4) Lumi Laitinen OP 10.35,06, 5) Maija Tukeva ÄhtärU 10.35,83, 6) Jenni Keränen OP 10.37,14.

100 m aj (0,1): 1) Julia Enarvi JKU 13,82, 2) Hertta Heikkinen JoKa 14,22, 3) Sonja Stång KuivasjAu 14,44, 4) Ella Nisula KuivasjAu 14,66, 5) Mari Heinonen KajKi 14,88.

Seiväs: 1) Laura Ollikainen VarkKV 420, 2) Henriikka Könönen KuivasjAu 400, 3) Enna Hassinen OP 370.

Pituus: 1) Jutta Heikkinen JoKa 595, 2) Marika Partinen JoKa 575, 3) Maria Peura TervolTe 572, 4) Katja Kangas PohjanKo 567.

Moukari: 1) Kiira Väänänen VarpaisjVi 60,83, 2) Tytti Oikarainen PosPy 58,71.

Miehet:

100 m: 1) Riku Illukka VantSa 10,58, 2) Emmanuel Dawlson Ruotsi 10,59, 3) Otto Ahlfors IkaalU 10,76, 4) Ville Myllymäki KankaanpSL 10,77, 5) Eeli Purola OP 11,08.

1500 m: 1) Topi Raitanen HKV 3.41,01, 2) Ferdinand Kvan Edman Norja 3.42,44, 3) Emil Danielsson Ruotsi 3.43,19, 4) Nick Jensen Tanska 3.46,75, 5) Martti Siikaluoma LA 3.48,87, 6) Tuomo Salonen EspTa 3.49,71, 7) Samuli Hussa LimingNM 3.50,90, 8) Miika Tenhunen NivalU 3.51,64, 9) Jiri Karjalainen JoKa 3.52,66, 10) Matias Tiiro LimingNM 3.54,96, 11) Elmar Englund Ruotsi 3.59,63.

Moukari: 1) Petri Rautio 37 AlavVi 63,96.

Keihäs: 1) Toni Kuusela KuortKu 79,41, 2) Teemu Wirkkala ToholU 75,79, 3) Genki Dean Japani 74,99, 4) Jami Kinnunen ÄänekU 73,43, 5) Jani Kiiskilä VeitsilKV 73,27, 6) Toni Keränen LimingNM 72,26, 7) Jarmo Marttila KälvTa 71,31, 8) Joni Karvinen JoKa 68,70, 9) Ville Miettinen JuuanU 64,14, 10) Elmo Savola LappajVe 62,35, 11) Rasmus Yli-Kotila KannUra 61,41.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt